Aussehen

Tämä teksti pohjautuu pelkkiin omiin havaintoihini ja sisältää silkkaa yleistystä!

Baselin seudulla pukeudutaan siististi, mutta ei kovinkaan värikkäästi.

Perusnuori näyttää täällä varsin samalta kuin Helsingissä, suositaan sellaista H&M-henkistä meininkiä. Nuorison alakulttuureja näkyy harvoin: silloin tällöin saattaa hevarimainen, skeittari tai punkkarihenkinen hahmo näkyä, mutta Helsinkiin verrattuna katukuva on tasaisen erottumatonta.

Koska monilla on rahaa, niin vaatteet ovat varmaankin usein hintaviakin, mutta niillä ei silti revitellä. Värikkäintä ja riehakkainta vaatetusta näkee esimerkiksi taidenäyttelyiden avajaisissa, kuten usein Suomessakin.

Vapaa-ajalla monet kulkevat käytännöllisyyttä arvostaen. Lenkkarit, vaellusjalkineet tai retkeilyhousut ovat yleinen näky. Luonnollisesti esimerkiksi pyöräilijöillä on harrastukseen sopiva varustus, joten erilaisten pyöräilypaitojen bongaus on jo melkein yksi huvimme: onhan paikallisella lihakaupallamme Jenzerillä oma pyöräilytiimi, joten aina havainnoimme, jos Jenzer-paita sattuu kohdalle.

Vanhempi naisväki antaa hiustensa harmauden näkyä paljon enemmän kuin Suomessa (ehkä tummat hiukset harmaantuvatkin hienommin, en tiedä).

Baselissa ei ole kovin paljon kirpputoreja tai second hand -kauppoja, ja niissä harvoissa hintataso voi olla korkea. Ilmeisesti siis käytettyjen vaatteiden ostaminen ei ole mitään supersuosittua puuhaa. Tosin viikonloppujen itsemyyntikirppikset lienevät aktiivisia, ja esimerkiksi lasten varusteille on omia second handejaan.


Kuten jo aiemmin olen kertonut, niin sveitsiläiset ovat selvästi suomalaisia tai saksalaisia hoikempi kansa. Ulkoasuun kuuluu siis ryhdikäs ja normaalivartaloinen yleisilme.

Yleisesti me siis sulaudumme varsin hyvin joukkoon eli meitä ei ulkonäön perusteella eroteta ulkomaalaisiksi. Toisaalta Baselissa on sen verran paljon porukkaa, joiden juuret ovat eri puolilla maailmaa, ettei täällä myöskään perussveitsiläisestä eroava ulkonäkö hätkäytä.

Grattis Kleidung

Lauantaina päätimme viettää taidepäivää. Kävimme ensimmäistä kertaa Kunsthaus Basellandissa, jonka ryhmänäyttelyssä suurimman vaikutuksen teki Nigerian öljyriistoa käsittelevä videoteos. Videotaide voi olla kiinnostavaa, vaikka välillä minustakin on tuntunut, etten ymmärrä koko aluetta. Mutta onneksi on viime aikoina saanut kokea ja nähdä paljon hyviä videoita.

Suunnittelimme polkevamme erääseen galleriaan, mutta Baselin kadulla nähty ilmaisia vaatteita tarjonnut rekki pysäytti meidät ja muutti suunnitelmat. Siitä löytyneet vaatteet mukanamme päätimme vain nauttia terassiolosta.

Pyöräilimme joen toiselle puolelle ja istahdimme Hirscheneckiin, joka taitaa olla suosikkibaarimme Baselissa: edullisemmat hinnat kuin muualla sekä hyvät tarjoilut pikkunälkään ja rento meininki. Kesäaikaan terassi tekee paikasta vielä vähän paremman. 

Söimme mainiot leivät (minulle tofulla, Samille juustolla) ja sattumalta paikalle asteli eräs taidepiireistä tutuksi tullut baselilainen, jonka kanssa juttelimme kahvien äärellä pidempään.

Kotiin polkiessamme katselimme tummuvaa taivasta, mutta ehdimme juuri ennen sadetta kotiin. Ensiksi tuli rakeita, sitten kunnon kaatosade.

Sunnuntai-iltapäivänä jatkoimme taide-elämää pyöräilemällä Baselin toiselle puolelle ja Fondation Beyelerin näyttelyyn.

Pääsyy tuonne 15 km päähän polkemisessa oli kuitenkin Erican kutsu hänen luokseen viettämään iltaa. Siellä siis taas taiteilijajoukolla istuttiin iltaa, syötiin hyvin ja mm. pelattiin Jengaa.

Die Briefe aus Finnland

Koska olemme Sveitissä vain väliaikaisesti, niin olemme pysytelleen kirjoilla Helsingissä. Suomen postit siis ohjautuvat vanhaan osoitteeseen ja remontissa olevaan asuntoon, josta vuokraisäntäni Karri ystävällisesti aina lähettää kirjeet ja lehdet eteenpäin meille.

Karri on myös pistänyt aina mukaan salmiakkia tai muuta hyvää. Lisäksi meitä ovat ilahduttaneet Karrin Helsinki-kortit. Kiitos vaan sinne!

Tänään saapui Karrin lähetyksen lisäksi postia isältäni. Hän oli kirjoitellut kortin lähestyvän syntymäpäiväni kunniaksi. Lisäksi mukana oli Maaseudun Tulevaisuuden Kantri-liite, jossa isääni oli haastateltu Ammatistaan ylpeä -juttusarjaan:

"Kerran kylväessäni huomasin töyhtöhyypän pesän, missä oli juuri poikaset kuoriutumassa. Ensin tuli yksi, kohta toinen ja kolmas. Ihan näin, kun se poikanen koputti nokalla kuorta. Soitin emännälle, että onko täytekakkua, niin juodaan varpajaiskahvit. Oli se niin iloinen perhetapahtuma."

Olemme itse lähetelleen erityisesti postikortteja Suomeen vähän laajemmalle kaverijoukolle. Takaisinkin on toisinaan tipahdellut jotain: äitiemme lisäksi meitä ovat muistaneet muutamat kaverit ja sukulaiset. Tosi kivaa, jos postilaatikossamme odottaa jotain postia: pitäisi muistaa myös Suomessa laittaa välillä kortteja tai kirjeitä tutuille.

Posti kulkee 1. luokassa Sveitsistä Suomeen (tai toiseen suuntaan) yleensä kahdessa vuorokaudessa. Postimaksut täältä Suomeen ovat tietysti kalliimmat kuin esimerkiksi EU:n sisäisissä posteissa: postikortin lähetys maksaa 1,30 frangia eli noin euron verran.

Schweben

Keskiviikon illan lämmössä istuimme Baselissa Reinin rannalla, ja seurailimme, kun ihmiset ajelehtivat joessa. Siis heillä on kelluke, jonka kannattelemana voi antaa virran viedä.

Kellukkeita saa vissiin vuokrattua jostain, joten pitää kenties kokeilla. Kuvassa ihmiset eivät kovin hyvin näy, mutta nuo pisteet vedessä ovat siis ajelehtijoita (kuvan voi klikata isommaksi). Vastavirtaan olisi varmasti melkoisen rankkaa uida.

Lisäksi vielä Samin tyylinäyte: FC Baselin värit näkyivät kaupungilla ratkaisevana ottelupäivänä hyvin, ja myös Sami toi kannatustaan pukeutumisessaan esiin.

Exotisch

Perjantaina totesin Samille, etten ole viikkoon jutellut kenenkään muun kuin Samin kanssa. (Siis jos ei kaupankassoja, puheluita ja nettinaputteluja lasketa.) Sami sentään oli puhunut naapurin kanssa.

Huomaamatta täällä siis voi olla ilman suurempia ihmiskontakteja, ellemme mene Baseliin tapaaamaan tuttuja tai pyörähdä avajaisissa. Naamakkaissosiaalisuustarpeeni ei siis taida olla loppujen lopuksi kovin suuri. Mutta en nyt silti suunnittele erakoitumista johonkin korpeen.

Sosiaalisuutta tuli reilusti perjantai-iltana. Georges (kanadalaistaiteilija) oli järjestänyt Ruthin (taidevaihto-ohjelman iaab:n käytännön järjestelyjä hoitava) syntymäpäivän kunniaksi illallisen Baselin keskustan taiteilijaresidenssiin. Istuimme siis iltaa ulkosalla isolla porukalla, kun mukana oli muitakin kuin vain varsinaisia residenssiohjelman taiteilijoita.

Kaikki toivat mukanaan jotain oman maansa ruokakulttuuriin vähintäänkin vivahtavaa ruokaa. Saimme siis nauttia aterian, jossa oli vaikutteita mm. Intiasta, Etelä-Afrikasta, Japanista, Kanadasta, Sveitsistä ja Suomesta.

Me veimme jälkiruokaa eli muropohjaisen raparperipiirakan. Hauskaa, että tuollainen itselle hyvinkin normaali kesäherkku on monien mielestä eksoottista. Raparperikaan ei ollut kaikille tuttu. Mutta hyvin näytti maistuvan: makean ja kirpeän yhdistelmä toimii ehkä niillekin, jotka eivät muuten suuremmin makeasta välitä.

Siinä sivussa ja illan mittaan juteltiin monenlaista. On antoisaa kuulla eri kulttuureista lähtöisin olevien ihmisten näkemyksiä ja kokemuksia. En tiennyt esimerkiksi sitä, että Etelä-Afrikassa on yli kymmenen virallista kieltä tai että Intiassakin ollaan huolissaan Kiina-ilmiöstä. Tai sitä, että Bollywood-elokuvia on kuvattu Sveitsissä ja siksi Sveitsi on kiehtova kohden intialaisten mielestä.

Toisaalta välillä aiheet ovat varsin rankkoja. Intiassa ruuan hinta voi nopeasti kohota, ja esimerkiksi sipuli voi yhtäkkiä olla viisin- tai kymmenenkertaisesti kalliimpaa kuin muutama kuukausi aiemmin. Köyhille ihmisille elämä on sen myötä todella tiukkaa.
Tai että Etelä-Afrikan apartheidin jäljet näkyvät tietysti edelleen voimakkaasti: rotuerottelupolitiikkahan loppui vasta vuonna 1991.

Architektur

Sveitsiläisnaisten mielestä arkkitehti on kumppanin ammattina puoleensavetävin. Näin kertoi talvella kyselynsä tuloksia paikallinen nettideittisivusto. Heti perässä tulevat lääkärit ja journalistit.

Vaikka kysely ei ehkä täytä kaikkia tutkimuskriteerejä, niin se kertoo silti, että arkkitehdit ovat täällä arvostettuja. Sveitsi on tuottanut nykyarkkitehteja, jotka tunnetaan ympäri maailmaa (tosin minä en juurikaan arkkitehtuurista tiedä, mutta kuulemma esimerkiksi Herzog & de Meuronia ei voi arkkitehtuurista puhuttaessa ohittaa).

Baselissakin on useita sveitsiläisten huippuarkkitehtien suunnittelemia rakennuksia, ja niitä esitellään myös turisteille. Tuntuu siltä, että paikalliset oikeasti osaavat myös kertoa, että tuon suunnitteli se tai että uudelle alueelle tulee rakennus joltain toiselta.

Kuinka moni Suomessa osaa mainita nimeltä jonkun maineikkaan suomalaisen nykyarkkitehdin tai sanoa Helsingissä, kenen arkkitehdin suunnittelema on uusi Musiikkitalo? Ihmekös tuo, etten muista arkkitehtien ammattikunnan olleen missään vastaavassa sinkkukyselyssä Suomessa korkealla.

Mutta arkkitehtejä ja arkkitehtuuria siis arvostetaan täällä. Varmasti monien rakennusten tyylikkyydestä keskustellaan samaan tapaan kuin Kiasmasta, mutta ainakin kaupungin uusia rakennuksia ei pykäillä ihan miten sattuu.

Myös uusilla omakotitaloaluiella näkee hyvin erilaisia ratkaisuja. Osa taloista sopisi hyvin Unhappy Hipster -sivustolle. Pääsääntöisesti näin maallikon silmiin näyttää siltä, että omakotitaloissa ei niin paljon harrasteta valmistalopaketteja kuin Suomessa, vaan ennemmin halutaan erottautua omanlaisilla ratkaisuilla.


Baselin kantonissa on 1970-luvun lopulta lähtien suhtauduttu vakavasti energiansäästöön. Basel nimittäin päätti tuolloin, ettei energiaa tuoteta ydinvoimalla. Siksi kantonissa talot on jo pitkään rakennettu energiatehokkaammin kuin muualla ja lisäksi on panostettu uusiutuviin energiantuotannon muotoihin.

Päivän Basel-käynnillä ajeltiin asutusalueiden läpi. Sieltä bongattiin mm. tämä kerrostalo, jonka katolla kasvaa kasveja. 

Baselin vanha rakennuskanta on tietysti aina yhtä ihailtavaa. Vanhoja taloja on paljon, ne on pidetty hyvässä kunnossa ja aina ne ovat yhä sympaattisia.

Fit und schlank

Sveitsiläisten joukossa selvästi ylipainoiset ovat harvinaisia. Vaikka siis esimerkiksi Sveitsissä syödään esimerkiksi enemmän suklaata kuin missään muualla, niin ei se sveitsiläisten vartaloissa näy. Monet vaikuttavat urheilullisilta ja suhteellisen hyväkuntoisilta.

Ero saksalaisiin on silminnähtävä. Kun käväisee Saksan puolella ravintolan terassilla, niin todennäköisesti siellä on vähintään pari miestä, joilla on kunnon vatsat.

WHO:n tilastojen mukaan aikuisista sveitsiläisistä on ylipainoisia (BMI suurempi kuin 25) 37 prosenttia. Suomessa kyseinen luku on 49 prosenttia ja Saksassa 67 prosenttia.

Ennen tänne lähtöä pohdimme, lihottaako paikallinen elämä juustoineen, suklaineen, viineineen ja muine herkkuineen. Ei näköjään lihota.

Syömme hyvin ja säännöllisesti, välillä todella runsaasti, mutta mihinkään ylettömään mässäilyyn ei ole ollut mielitekoja. Ja harrastamme liikuntaa ja kuljemme ylipäätään paljon kävellen tai fillarilla. Kun pyöräilee, niin ei voi ainakaan syödä samaan aikana.

Päätimme tänään ostaa karkkia Euroviisun katselun herkuksi. Siis mansikoiden lisäksi.

Mutta Sveitsissä makeisten ostaminen ei ole samanlaista kuin Suomessa. Suklaata on tietysti tarjolla aina vähintään saman verran kuin Suomessa jouluna. Mutta irtokarkkihyllyjä on turha kaupasta etsiä, eikä karkkipussienkaan valikoima ole kovin mainittava.

Otimme kuitenkin pienen pussin lakritsia ja toisen kirpeitä hedelmäkarkkeja.

Makeisia emme ole siis täällä juurikaan syöneet. Suomessa helposti osti karkkia, koska ne sattuivat kaupassa silmiin väistämättä.

Suklaakin kuluu taloudessamme aika hitaasti. Välillä pyrin siihen, että otan palan tai pari tummaa suklaata päivittäin, mutta silti voi mennä monta päivää ilman suklaata.

Kahvin kanssa mutustamme pikkuleipiä. Toisinaan ostamme kakkupaloja tai makeita leivonnaisia.

Aion tekaista vielä raparperipiirakan sateisen päivän iltaherkuksi. Sekä mansikat että raparperit ovat paikallisia eli näitä kesäherkkuja pääsee nauttimaan ajoissa.

Grüezi mitenand

Olen jo varmasti muutaman kerran maininnut, että baselilaisten puhuma murre on varsin erilaista kuin ns. Hochdeutsch-kieli eli se saksa, jota minäkin olen opiskellut.

Kun aluksi opimme sanomaan tervehdyksenä Grüezi, niin pian mietimme, että mitä ihmiset oikeastaan sanovat pidemmässä versiossa. Selvisi, että kyseessä on lausahdus "Grüezi mitenand". Sillä tervehditään samanaikaisesti useita henkilöitä (siis suomeksi tyyliin "Päivää kaikille!")

Sekin on tullut kerrotuksi, että Baselin seudulla käytetään paljon ranskasta lainattuja sanoja, kuten Sante tai Panache. Ranskahan on Sveitsissä yksi kolmesta virallisesta kielestä, ja sitä opitaan kouluissa. Baselissa siis pärjäisi kohtuullisesti, jos hallitsee ranskan (meistä kumpikaan ei sitä osaa).

Hyvästellessä käytetään muuten usein sanaa "Adieu!" Toki Tschüss, Ciao tai Auf Wiedersehen käyvät myös.

Sveitsinsaksassa ei käytetä kirjoittaessa kaksoisässää eli ß-merkkiä. Eli esimerkiksi katu kirjoitetaan Strasse.

"Mir wänn Dialäggt!"

Tällä hetkellä Baselissa käydään keskustelua siitä, miten paljon päiväkodeissa pitäisi käyttää murretta tai hochdeutschia.

Eli tämä murrehomma otetaan kyllä hyvin vakavasti, vaikkei kieltä varsinaisesti juuri kirjoitetakaan. Toki sitä käytetään karnevaaliaikaan tai esimerkiksi mainoksissa.

Monet puhuvat sujuvaa tai kohtuullista englantia. Tosin jos henkilöltä kysyy, että "Sprechen Sie English?", on usein vastauksena "Yes, a little bit", mutta sitten juttelun myötä selviää heti, että ihminen puhuu hyvää englantia. Eli siinä mielessä sveitsiläiset tuntuvat usein vähättelevän englannintaitoaa.

Mutta kuten voi arvata, niin meidän saksantaitomme ei ole täällä mittavasti kehittynyt. Onneksi sentään rohkeus yrittää puhua saksaa on parantunut, joten esimerkiksi arkiset asioinnit voi hoitaa saksaksi ja murresanoilla. Sen verran saksankielisiä lehtiä olemme myös lukeneet, että sanavarasto lienee kehittynyt.

Ja kun käymme Saksassa, on hienoa huomata, että siellä ymmärtää jopa ihmisten puhetta. Baselilaismurre vain on niin erilaista, että siitä ei saa kovin helposti kiinni.

Vappu

Vappupäivä aloitin munkkitaikinan leipomisella. Hiivapaketissa kerrottiin, että se riittää kilon jauhomäärään. Suomessahan määrä lasketaan nesteen mukaan (ja tietysti vaikuttaa se, tekeekö vaikka sämpylöitä vai pullaa).

Migros myi kardemummaa, mutta se oli hyvin hienoksi jauhettua. Taikinasta puuttuivat siis Suomesta tutut kardemummapilkut.

Jätimme taikinan kohoamaan ja suuntasimme kohti linnavierailua eli Burg Reichensteinin avoimien ovien päivään. Pieni linna on remontoitu ja varustettu nykyaikaisilla mukavuuksilla. Se on vuokrattavissa esimerkiksi juhlakäyttöön: pääsaliin mahtuu noin 50 henkeä ja ylhäältä tornista avautuvat hienot näköalat.

Molemmat unohdimme ottaa linnalle rahaa, mutta taas paljastui, miten luottavaisia sveitsiläiset ovat. Halusimme tehdä pienen hankinnan ja kysyimme, saako kyseistä linnatuotetta ostettua mistään muualta. Ei kuulemma saanut, mutta nainen kertoi, että viekää ensi viikolla rahat Arlesheimin kunnalle ja ottakaa tästä haluamamme tuotteet. Edes yhteystietojamme hän ei halunnut laittaa ylös.

Kotiin palattuamme aloitin munkinpaiston ja Sami valmisteli muita vappuherkkuja. Sima, munkit, perunasalaatti ja kalaleipäset maistuivat vieraillekin. Samoin lakritsi ja hapankorput sujahtivat parempiin suihin.
"Paras vappu ikinä", naureskelivat ulkomaalaisvieraat.

Tirolerhut

Pääsiäinen sujui mainiosti oleskellen. Lauantaina saapuneelle Jukalle esiteltiin sunnuntaina lähitienoita ja luonnollisesti syötiin hyvin (parsaa ja lammasta, jälleen).

Samana iltana kutsuttiin naapurimme Bruno kylään. Hän toi mukanaan maisteltavaksi kunnon valikoiman hedelmäviinoja.

Minä en noista viinoista suuremmin välitä, mutta miehet maistelivat enemmän. Bruno on vieraillut useamman kerran Suomessa, joten hän tietää kotimaastamme paljon ja mieluusti kuuntelee lisääkin. Tietysti myös me voimme kysyä Brunolta Sveitsistä.

Maanantaina luonamme piipahti pari Suomi-vierasta lisää. Hanna ja Esa olivat pääsiäislomalla Sveitsissä ja ajelivat vuokra-autollaan tänne Arlesheimiin.  Jälleen saatiin esitellä mm. Goetheanumia.

Tänään tiistaina päätettiin näyttää Jukalle Freiburgia. Saksanreissulta ostettiin lopultakin tirolilaishattu, jonka hankintaa on suunniteltu jo pidempään. Nyt löytyi viidellä eurolla päähine, jota me molemmat voimme käyttää.

Nahkahousuja tai drindl-mekkoa ei vielä ole, mutta eihän sitä koskaan tiedä... 

Halbwegs

Eilen vietimme Baselissa eteläafrikkalaisen Janin lähtiäisiä. Hänen, kuten tokiolaisen Taron, residenssiaika oli kolme kuukautta ja se on nyt täynnä.

Meidän kannaltamme tämä tarkoittaa tietysti sitä, että oma Sveitsi-aikamme on puolivälissä. Kolme kuukautta on mennyt nopeasti, joten eiköhän loppuaika mene yhtä nopeasti.

Janin ja Taron tilalle saapuu uusia taiteilijoita, joista ei vielä ole tarkempaa tietoa. Saapa siis nähdä, millaisiin ihmisiin vielä tutustumme. Tähän mennessä vaihtotaiteilijoiden porukka on tietysti ollut tosi kivaa.

Kokoonnuimme siis eilen ensin pingiksen peluun merkeissä Janin, Erican ja Georgesin kanssa. Siitä jatkoimme pienelle piknikille Reinin rannalle. Loppuiltaa vietettiin Cargo-baarissa sekä Kasernen Kabarissa terassilla, kunnes taas döner-paikan kautta suunnattiin fillareilla kotiin.

Annoimme Janille läksiäismuistoksi salmiakkiaskin, jonka Villi-kissan blogista tuttu vuokraisäntäni Karri oli tällä viikolla lähettänyt postiemme mukana. Jan nimittäin on jossain vaiheessa elämäänsä ehtinyt tykästyä salmiakkiin, jota ei tietysti ihan niin helposti saa täällä Baselissakaan. 

Ennen läksiäisia Sami kävi ripustamassa taulujaan ensi viikolla aukeavaa Dockin näyttelyä varten. Kyseessä on ryhmänäyttely (Sami, Erica, Georges) ja teokset ovat ikkunoissa. Avajaisia vietetään tiistaina. 

Tänään kävimme taas Baselissa pyörillä. Samille saatiin lopultakin hänen kaipaamansa uudet kengät, istuttiin kahvilla, ihasteltiin Globuksen ruokaosastolla (eli mm. maisteltiin laadukasta oliiviöljyä) ja käväistiin taidemuseossa. Kotiin polkiessa alkoi sataa, mutta onneksi meillä ei enää ollut paljon matkaa jäljellä.

Päivällä ehdin testailla paljasjaloin oleskelua takapihalla.

Fasnachtskostüm

Meillä oli taas Suomi-vieraita, kun Roope, Aleksi ja Tuuli tulivat torstai-iltana Baseliin, kun olivat matkalla junilla kohti Suomea.

Demos Helsingin porukka on ollut Italian interrailillaan: menomatkalla he kävivät mm. Freiburgissa, josta voi lukea Aleksin kiinnostavan tekstin. Ennen meille saapumistaan he olivat viettäneet edellisen yön Sveitsissä Valsin kylpylässä. Sen verran houkuttelevalta paikka kuulosti, että ehkä meidänkin pitää lähteä sinne edes yhdeksi yöksi.

Torstai-iltana istuttiin ensin meillä, maisteltiin paikallisia viinejä ja oluita sekä tietysti syötiin. Minä lähdin poikien mukana Baseliin, jossa käväistiin parissa baarissa ja juteltiin mm. baselilaisesta ja sveitsiläisestä elämänmenosta ja -tavasta.

Perjantaina aamupäivästä ilahduin, kun kuriiri toi uuden Visa-korttini: aiemmin tällä viikolla sain viestin, että kortti tulee turvallisuussyistä uusia. Onneksi se sitten puhelun ja sähköpostien avulle järjestyi kivuttomasti ja tietysti minulle maksuttomasti. Tosin selvyyttä siihen, mitä ja missä korttitiedoilleni oli tapahtunut, ei ole tullut.

Perjantain iltapäivä omistettiin kiertelylle tutuissa lähinähtävyyksissämme. Onnistuin jälleen rapsuttamaan kissaa, joka tällä kertaa oli pitkäkarvainen, naukuvainen ja kehräävä.

Arlesheimin keskustassa havaittiin sininen karnevaaliasu, jossa oli lappu, että saa ottaa ilmaiseksi. Sami testasi kyseistä pellepukua, ja olihan se niin tyylikäs, että pakko oli ottaa mukaan.

Lounastimme porukassa, kävelimme reitit ja paikat ja suoritimme vähän ostoksia, ennen kuin kolmikon piti jo kiiruhtaa kohti Baselin asemaa ja yöjunaa Kööpenhaminaan.

Roope hieman lupaili, että tulee meille vielä uudelleen jossain välissä. Todennäköisesti saamme majoittaa ennen kesäkuun loppua muitakin vieraita, ja kivaahan se on, että meillä käy porukkaa kyläilemässä.

"Ich gha nid klage"

Myöhään torstai-iltana luoksemme saapuivat Olli ja Hertta. He matkasivat Baseliin Italiasta ja viipyivät luonamme lauantaiaamuun, jolloin he jatkoivat matkaa Pariisiin.

Perjantaina oli siis vuorossa Arlesheimin ja Dornachin esittely. Kuljimme katedraalin kautta Ermitagelle.

Sieltä sitten ylös kukkulalle Schlosshof Dornach - ravintolaan.  Kuten nettisivun kuvat paljastavat, niin ravintolasta näkee hyvin aluetta, ja terassi on mainio paikka hyvällä säällä. Vaikka päivä oli vähän harmaa, niin tietysti ympäristö herätti vieraissamme ihailua, onhan täällä sekä luontoa, historiaa että rauhallista oloa.

Sekä tietysti ruokaa.
Söimme ravintolassa lounaan: minun lautasellani tattirisotto (n. 15 e) ja pojilla edessään lounasmenun Schnitzel-annokset, joita ennen he olivat saaneet alkukeiton (suunnilleen sama hinta kuin minunkin ruuallani).
Ehdimme juuri ennen lounasajan päättymistä: lounasajat nimittäin ovat täällä lyhyitä, yleensä klo 12-14.

Dorneckin linnanraunioiden tutkailun jälkeen suuntasimme alaspäin ja Goetheanumiin. Tämä betonirakennus ja sen ympäristö (lukuisia samantyylisiä omakotitaloja) on ensikertalaisista vieraista aina yllättävää, hämmentävää ja hienoa.

Suuri pääsali on auki päivittäin klo 13.30-14.30, joten sitä emme tällä kertaa nähneet, mutta muutoin osasimme jo vähän enemmän esitellä paikkaa. Saimme nimittäin lainaksi suomenkielisen Goetheanum-kirjan, joten nyt on jo vähän enemmän käsitystä sekä rakennuksesta että antroposofiasta.

Vanhempi nainen tuli esittäytymään luoksemme: hän nimittäin oli suomalainen. Kerroin, että minä ja Sami asumme täällä puoli vuotta, ja että Olli ja Hertta ovat käymässä. Nainen kysyi, ovatko he tulleet vierailulle Rudolf Steinerin 150-vuotissynttärijuhlallisuuksien vuoksi, jotka nyt viikonloppuna ovat Goetheanumissa täydessä vauhdissa.

Nooh, ei sentään niin syvällä touhussa olla, että synttärijuhliin laajemmin osallistuttaisiin. Mutta suomalaisiin voi siis tuolla törmätä ilmeisen helposti, kuten monien muidenkin kansallisuuksien edustajiin. 

Goetheanumin lähellä on kahvila ja Demeter-kauppa. Pysähdyimme sinne kahville, ennen kuin jatkoimme Arlesheimiin Jenzerin lihakauppaan sekä leipä- ja kakkuostoksille.

Eli kuten voi arvata, niin "väliateriana" nautittiin paikallisia tuotteita.

Sitten oli aika suunnata Baseliin. Valitettavasti oli jo hämärää, niin Baselin vanhan kaupungin ja Reinin rantojen hienoudesta ei ihan täyttä käsitystä saanut, kun läpi kuljimme. 

Ilta vietettiin taas vaihtotaiteilijoiden seurassa. Georges oli kokannut paistin ja muuta ateriaa, joten ruokaa tankattiin taas. Ja kohoteltiin maljat.

Ja käytiin vielä lasillisilla Hirscheneckissä: kyseinen baari on savuton ja siellä on hyviä oluita baselilaisittain edulliseen hintaan. Eivätkä tunnelma ja itse paikka ole muutenkaan hullumpia.

Olli ja Hertta lähtivät aamulla aikaisin, emmekä edes heränneet hyvästelemään heitä. Seuraavat suomalaiset vieraat tulevat näillä näkymin jo ensi viikolla, joten taas pääsee turistioppaakis.

- - -

Tektin otsikko on lukemani kirjan mukaan schwyzerdütschiksi (siis Sveitsin saksan murteella) tapa vastata kysymykseen "Mitä kuuluu?", ja se tarkoittaa "Enpä voi valittaa".

Ähnlich

Taannoin listailin asioita, jotka ovat toisin kuin Suomessa. Nyt listaan muutaman seikan, jotka täällä ovat samoin kuin kotimaassa, mutta jotka minun ja Samin matkustelukokemuksen perusteella ovat monessa maassa toisin.

- Puhdas hanavesi. Osaan jo pyytää ravintolassakin hahnenwasseria, joka on tietysti halvempaa kuin pullovesi.
- Hedelmävaa'at kaupassa. Myös täällä asiakas punnitsee itse tuotteensa ja länttää tarran hedelmiin tai vihanneksiin.
- Ei tippejä ravintolassa. Mitään erityistä velvollisuutta tippien jättämiseen ei ole, mutta kuten Suomessakin, niin hyvästä palvelusta kannattaa palkita.
- Vessapaperi. Laadultaan samanlaista kuin suomalainen.
- Oluen hinta. Ravintolassa tuopit ovat hinnaltaan samaa tasoa kuin Suomessa. Kaupasta toki halpaolutta saa edullisemmin.
- Pukeutuminen. Suomalaiset arvostavat käytännönläheisyyttä. Siltä usein näyttää sveitsiläistenkin seurassa. Baselissa huomioin, että taidemuseon tyylikkäästi pukeutuneella miestarjoilijalla oli juoksulenkkarit. Baselilainen nuoriso näyttää samalta kuin suomalainen: tosin erilaisia nuorison alakulttuureja näkyy hyvin vähän eli ei siis hevareita, gootteja tms.
- Autoilun merkitys. Sveitsiläisillä ja suomalaisilla on suhteessa yhtä paljon autoja eli yksi auto per kaksi asukasta, vaikka sveitsiläinen joukkoliikenne onkin erittäin toimivaa ja kattavaa. 
- Täsmällisyys. Sovituista ajoista pidetään kiinni. Sveitsiläinen joukkoliikenne tuntuu tosin kulkevan paremmin ajallaan kuin suomalainen.
- Teknologian käyttö. Matkapuhelimissa erilaiset uudehkot mobiililaitteet näyttävät olevan yhtä suosittuja kuin Suomessa, vaikka lankapuhelimia täällä vielä käytetään ahkerasti. Kotitalouksissa nettiliittymien määrä on melkein sama (n. 80 %).
- Korttimaksamisen helppous. Visan ohella myös Visa Electron toimii hyvin maksuvälineenä, ja sirukorttimaksupäätteet ovat yleensä käytössä.
- Tietty etäisyys ja hiljaisuuden arvostaminen. Vieraita ihmisiä, kuten meitä, ei lähestytä uteliaana. Olemme tähän mennessä yhden kerran spontaanisti keskustelleet ravintolassa tuntemattoman pariskunnan kanssa (jokunen muu sananen on toki vaihdettu). Hiljaisuus on muutenkin arvossaan, kuten Swissinfon blogissa taannoin kirjoitettiin: Silence is Gold.
- Siisteys. Kaduilla on vähän roskia. Koirankakkaa vähemmän kuin Helsingissä: tähän lienevät syynä koirankakkaroskikset, joista saa myös pusseja jätösten keräämiseen.
- Sauvakävely. Sveitsiläisillä on tietysti pitkä perinne vaellussauvoista, joten ei liene ihme, että myös Nordic Walking on näkyvä harrastus.

- - -

Bonuksena kissakuva viikonlopulta (pääsin taas rapsuttelemaan paria kissaa, jee!):

Pentti Monkkonen und Bloody Mary

Eilen illalla oli New Jerseyy -galleriassa avajaiset, joista kiinnoistuimme heti taiteilijan nimen vuoksi. Kyseessä oli nimittain yhdysvaltalaistaiteilija Pentti Monkkonen (s. 1975).

Onneksi myös Pentin video vaikutti hyvältä. Niinpä otimme mukaan yhden Sisu-rasian ja tallustelimme galleriaan.

Pentti osoittautui hauskaksi mieheksi, joka ulkoisesti näyttää aivan suomalaiselta. Hänen isoisänsä oli kotoisin Karjalasta, mutta Pentti itse ei ollut koskaan käynyt Suomessa, eikä osannut myöskään puhua Suomea. Sisu-sanan merkityksen hän tiesi, sillä hänellä oli kuulemma ollut lapsena paita, jossa luki Sisu.

Lisäksi suomalainen vaihto-oppilas oli aikoinaan opettanut sanomaan "perkele" (kuinka klassista onkaan opettaa ulkomaalaisille suomalaisia kirosanoja...). Meiltä Pentti kysyi oikeaa termiä skoolaamiseen, joten sitten toisteltiin "kippis".

Kuten suomalainen voi arvata, sukunimi oli alunperin ollut Mönkkönen. Luonnollisesti toivotimme Pentin tervetulleeksi Suomeen.

Avajaisissa sai tehdä vodkasta ja tomaattimehusta Bloody Mary -drinkkejä. Henri ja Sami varustivat juomansa kunnon selleriannoksella. 

Sami ja Henri lähtivät galleriasta kohti FC Baselin jalkapallo-ottelua, jonka kotijoukkue harmittavasti hävisi vankasta suomalaiskannatuksesta huolimatta.

Minä suuntasin Erican kanssa hyväksi kehuttuun thai-ravintolaan nimeltä K. MU:N. Ravintolaa oli vaikea löytää vanhalta asemamakasiinialueelta, mutta lopulta pääsimme perille ja saimme nautti hyvää, punaista tofucurrya kivassa ympäristössä.

- - -

Sami sai viime viikolla valmiiksi toisen maalauksensa. Tässä sen tekovideo:

Der Gast aus Finnland

Samin veli Henri saapui maanantai-iltana vieraaksemme. Teimme alakertaan "vierashuoneen" eli virittelimme pienen pätkän sermiä pystyyn ja tyrkkäsimme toisen varavuoteista sen taakse.

Ei siis ole tarjota varsinaisesti omaa huonetta vieraille, kun asunto on niin yhtenäistä tilaa, mutta toivottavasti Henri nyt pariviikkoisen vierailunsa kestää ilman kunnon yksityisyyttä.

Tiistaiaamu alkoi turhan varhain. Viime viikolla yhdestä pistorasiastamme nousi savua ja kipinöitä sekä kärähtänyttä hajua. Lopetimme pistorasian käytön ja pyysimme kutsumaan sähkömiehen paikalle. Tämä sähkömies soitti eilen aamulla klo 8.45, jolloin tietysti taloutemme oli vielä täydessä unessa.

Sveitsiläinen elämänrytmihän on varhainen: ainakin Baselissa ilmeisesti monet koulut alkavat klo 7.40, joten sen vuoksi tietysti aikuisetkin ovat aikaisin liikkeellä. Päivällä lähes kaikki toiminta keskeytyy parin tunnin lounaspätkään (kouluissa ei tietenkään ole ilmaista kouluruokaa Suomen tapaan), ja sitten taas jatketaan.

Nooh, sähkömies siis tuli aika pian soittonsa jälkeen. Pistorasia on siis kunnossa ja me olimme aikaisemmin ylhäällä kuin normaalisti.

Päivän puuhailujen (Arlesheimin näyttämistä Henrille, ruuanlaittoa, Lukkarisen veljesten olutshoppailua jne.) jälkeen lähdimme illaksi Baseliin. Siellä oli järjestetty paikallisten taiteilijoiden ateljeetaloon tapaaminen, jossa esiteltiin IAAB:n vaihtotaiteilijat.

Eli siis höpöttelyä ihmisten kanssa ja punaviinin nautiskelua.

Tämän jälkeen suuntasimme vaihtotaitelijaporukan kanssa syömään döner-paikkaan. Kebabit ja falafelit ovat sentään täällä kohtuuhintaisia eli noissa grillipaikoissa saa täyttävästi syödäkseen 5-10 eurolla.

Tänään tein viherhankinnan asuntoomme. Jo aiemmin pohdin, että pitäisi varmaan kasvattaa yrttejä, kun kerrankin olisi tilaa siihen (Kallion kodissani ainoa ikkunalauta oli täysin varattu kissalle, joten yrttikasvatus rajoittui lämpimään kesäaikaan ja ulkoilmaan).

Huomasin nyt Coopissa sekä basilikaa että persiljaa ruukuissa. Normaalisti tuoreyrtit myydään täällä pienissä muovipusseissa, eli mitään ruukkuyrttejä ei ole kaupan. Päättelin, että näiden yksilöiden täytynee olla soveltuvia kotikasvatukseen. Saa nähdä, pysyvätkö hengissä.

Ostin myös ruohosipulin ja korianterin siemeniä, jos vaikka saisi itse idätettyä yrttejä kasvukuntoon. Mutta ruukut ja multa vielä puuttuvat.

St. Berghain, der Gast und Zug

Samin ensimmäinen maalaus täällä Arlesheimissa on nyt maalaamisen osalta valmis. Tällä 15 sekunnin videopätkällä näkee, miten Sami maalasi pikselit "St. Berghain" -nimiseen teokseen.



Tänään meillä kävi myös ensimmäinen vieras. Kanadalainen taiteilija Georges Audet majailee saman taiteilijavaihto-ohjelman puitteissa Baselissa ja pyöräili moikkaamaan meitä sekä tutustumaan Arlesheimin nähtävyyksiin.

Eilen kävimme Zugissa, joka on suomalaisille tällä hetkellä tuttu kantoni siksi, että Kimi ja Jenni Räikkönen ostivat sieltä talon. Me emme heitä nähneet, mutta pääsimme kuitenkin lähes tuhannen metrin korkeuteen.

Syy Zugiin matkustamiseen oli taiteilijavaihdossa olevien tapaaminen: Zugiin siis tuli ulkomaalaisia taiteilijoita, jotka ovat täällä residensseissä. Katsastimme Zugin residenssin, söimme lounaan ja lisäksi meille esiteltiin taidemuseo.

Sen jälkeen tämä "baselilaisporukkamme" päätti käväistä vielä tuolla maisemienkatselmuksella, joten saatiin silmäys vuorille.