sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Ein Tage in Freiburg

Lauantaille päätimme toteuttaa matkan Saksan puolelle eli Freiburgiin. Mukaamme lähti myös Erica: eteläisen Saksan päiväreissuja varten voi ostaa 28 euron hintaisen lipun, jolla maksimissaan viiden hengen seurue voi vapaasti liikkua niin paikallisjunissa, busseissa kuin usein myös paikallisliikenteen muissa välineissä koko päivän (Deutsche Bahnin Länder-Ticket).

Eli siis kovin paljon tuo matka ei maksanut. Noin kymmenen euron meno-paluun kustannus henkilöä kohti tuli "tienattua" takaisin Saksan selvästi Sveitsiä edullisemmilla ravintolapalveluilla ja muilla hankinnoilla. Esimerkiksi taidetarvikeliike Boesnerilla öljyvärit maksoivat, tuubista riippuen, 25-45 prosenttia vähemmän kuin Sveitsissä.





Ja kiva oli syödä ravintolassa tai nauttia kahvit kahvilassa, kun listan kalleinkaan hinta ei tuntunut älyttömän kalliilta. Kun Baselissa iso oluttuoppi maksaa helposti viisi euroa tai enemmän, niin Freiburgissa saman juoman sai kolmella eurolla.

Eli vehnäolutta ja "Prost!" (Baselissa tosin kippistellään sanomalla ranskalaisittain Santè!) 


Olin etukäteen tsekkaillut netistä myös second hand -kauppoja ja kirpputoreja. Tosin totesin jo ennen lähtöä, että lauantai on huono päivä niissä käymiseen, koska useimmat näyttivät menevän kiinni kahdelta.

Ehdimme kuitenkin yhteen liikkeeseen vanhaan kaupunkiin, ja Erica teki siellä löytöjä. Hän ei ollut kuulemma törmännyt Baselissa yhteenkään niin hyvään second hand -liikkeeseen (Erica tarvitsee vaatteita ja kankaita omiin videoteoksiinsa rekvisiitaksi ja puvustukseksi): Baselista tuntuu puuttuvan sellainen edullisen retroileva vanhojen vaatteiden myynti.

Illan loppuun tietysti kävimme syömässä vatsamme täyteen. Ensimmäistä kertaa täällä ollessa söin kalaa eli forellia. Kala on usein ruokalistoilla sitä hintavinta, eikä valikoimaa ole kovin paljon.

Vielä ennen junaa kiiruhtamista kävimme aseman ruokakaupasta, josta Sami sai mukaan yhtä suosikkikuohuviineistään edulliseen hintaan. Minä piipahdin ostamassa saksalaisen Neon-lehden. Sitten seisoskeltiin muutama minuutti asemalaiturilla junaa odotellan.


Freiburgiin varmasti mennään toistekin: matkustaminen on vaivatonta ja edullista, ja kaupunki on nätti ainakin vanhalta osaltaan. Moni paikka jäi myös vielä näkemättä.

perjantai 28. tammikuuta 2011

In der Küche: keittiön perustarvikkeet

Uusi Musta haastoi minut listaamaan keittiön kulmakiviä eli niitä elintarvikkeita, joita kaapeista on aina löydyttävä. Kiitos vaan Katjalle haasteesta!

Tänne muuttaessamme ruokakaapit olivat tietysti aivan tyhjät, joten piti todella aloittaa perusteista.  Joitakin minun suosikkituotteitani ei täältä löydy, joten tiettyä korvaavia elintarvikkeita on etsiskelty.

Kuten Katjallakin, niin myös tässä taloudessa lista vaihtelee vuodenajan mukaan: kesällä esimerkiksi tomaatteja kuluu paljon, mutta talvella en Suomessa niitä juuri osta.

Mutta nyt siis listaan.

- Kaurahiutaleet: näistä tehdään aina aamupuuro.
- Soijamaito (menee samaan aamupuuroon). Suomessa ostin aina kauramaitoa, mutta täällä sitä ei saa.
- Ruokaöljyt (rypsiöljyäkin lorautetaan siihen aamupuuroon...)
- Pakastemustikat tai muut marjat, aamupuuron lisäke.

- Sipuli ja valkosipuli.
- Tomaattimurska ja tomaattipyre: jos ei muuta ruokaa keksi, aina voi tehdä yksinkertaisen tomaattipastan.
- Kuivapasta: täällä ostimme todella hyvää spagettia.
- Linssit: toinen nopea ruoka on linssikeitto.
- Tölkkipavut: vaihtelua linsseihin.
- Kuivapavut tai kikherneet: yritän muistaa liottaa ja keittää suurempia määriä kerralla ja sitten pakastaa osan.
- Kookosmaito tai -kerma: Suomessa kaapissa oli aina kaurakermaa, mutta täällä sitä ei löydy. Kookoskermaan sopii mainiosti esim. tofuruokiin.
- Ebly, Sveitissä opittu uusi tuttavuus, josta jo aiemmin mainitsin. Nopeaa valmistaa, maisuu hyvältä. Suomessa usein vastaavassa tarkoituksessa käytin rikottuja ohrasuurimoita.

- Avokado: käytän leivänpäällisenä (pippurin ja sitruunamehun kanssa), jotta ei tulisi ahmittua juustoa.
- Juusto: Suomessa tämä ei ollut välttämättömyys, mutta täällä juustohoukutuksia ei osaa välttää, kun niin herkullisia vaihtoehtoja on tarjolla koko ajan.
- Voi ja margariini: ruuanvalmistukseen ja leivälle.
- Kananmunat.
- Vehnäjauhoja, sokeria, kuivahiivaa, suolaa, mausteita, soijakastike eli perusjuttuja leivontaan ja kokkaamiseen.
- Jogurtti: paikalliset jogurtit ovat usein tosi hyviä (eivät siis mitään kevytlitkuja), mutta kaipaan täällä silti esim. Yosan viljapohjaisia valmisteita.
- Omenat: olen omenariippuvainen ja ahmin etenkin syksyllä omenoita. Täällä edulliset suosikkiomenat löytyvät Arlesheimista kadunvarsikojusta (kojun esittelin aiemmassa tekstissä).
- Porkkanat: voi laittaa eri muodoissa eri ruokiin tai syödä sellaisenaan.
- Auringonkukansiemenet (tai muita siemeniä): etenkin salaattiin ripoteltavaksi.
- Hapankorput: kun korppuhimo yllättää, on hyvä olla varautunut. Suomalaiskorppuja myydään tavallisissa kaupoissa Sveitsissäkin.
- Leipä: minulle leipä ei ole ehdoton tuote, mutta miehelle on. Suomessa suosikki oli lähileipomoni Avikaisen ruislimppu, ja Sveitsissä on vielä menossa testailuvaihe parhaimman löytämiseksi. Leipä on täällä toki usein hyvää ja maistuvaa, vaikkei rukiista olekaan tehty.

Kuvassa muutama kaapeissa juuri nyt oleva ja listassa mainittu tuote:



Yhtä Suomessa vakiotuotteisiin kuulunutta, tai edes selkeää korvaajaa, en ole löytänyt: soijarouhetta ei näy kaupoissa. Edes paikallisessa ekokaupassa ei sattunut silmiini, vaikka kuinka tähyilin. Jatkan etsiskelyä, jotta voisi tehdä esim. kaalilaatikkoa soijarouheeseen.

Lisäksi juomapuolella meillä on teetä (aamulla vihreää, illemmalla muita), kahvia ja kahvimaitoa (kahvimaito ei kuulunut Suomessa vakioihin, sillä emme kovin usein keittäneet kahvia kotona).

Sveitisissä luomutuotteita on varsin helppo löytää, joten monet hankinnoistamme ovat luomua. Mutta emme niin tarkkoja ole (paitsi esimerkiksi kananmunissa haluan aina luomuversiot), joten esimerkiksi kasviksissa on muutakin kuin luomua.

Suomessa kaapeista löytyi aina (tai lähes aina) myös esim. pähkinöitä, kuivattuja marjoja, huomattavasti laajempi maustevalikoima,  leseitä, erilaisia leivontatarpeita (kaakaota, ruisjauhoja, sämpyläjauhoja, tomusokeria jne)...

- - -

Aiheeseen liittyen: eilen kirjoitin Kulutusjuhlaan pätkän siitä, että täällä monissa elintarvikkeissa edes yritetään kertoa hieman raaka-aineiden alkuperästä.

torstai 27. tammikuuta 2011

St. Berghain, der Gast und Zug

Samin ensimmäinen maalaus täällä Arlesheimissa on nyt maalaamisen osalta valmis. Tällä 15 sekunnin videopätkällä näkee, miten Sami maalasi pikselit "St. Berghain" -nimiseen teokseen.



Tänään meillä kävi myös ensimmäinen vieras. Kanadalainen taiteilija Georges Audet majailee saman taiteilijavaihto-ohjelman puitteissa Baselissa ja pyöräili moikkaamaan meitä sekä tutustumaan Arlesheimin nähtävyyksiin.


Eilen kävimme Zugissa, joka on suomalaisille tällä hetkellä tuttu kantoni siksi, että Kimi ja Jenni Räikkönen ostivat sieltä talon. Me emme heitä nähneet, mutta pääsimme kuitenkin lähes tuhannen metrin korkeuteen.


Syy Zugiin matkustamiseen oli taiteilijavaihdossa olevien tapaaminen: Zugiin siis tuli ulkomaalaisia taiteilijoita, jotka ovat täällä residensseissä. Katsastimme Zugin residenssin, söimme lounaan ja lisäksi meille esiteltiin taidemuseo.

Sen jälkeen tämä "baselilaisporukkamme" päätti käväistä vielä tuolla maisemienkatselmuksella, joten saatiin silmäys vuorille.

tiistai 25. tammikuuta 2011

Die Finnin mit dem Reflektor

Vaikka Sveitsissä on valoisampaa kuin Suomessa, niin illat ovat edelleen pimeitä. Siksi olemme hämmästelleet, ettei täällä käytetä juuri lainkaan heijastimia.

Monissa ulkoiluvaatteissa on toki heijastinnauhoja valmistajan toimesta, ja pikkulapsiryhmiä näkee heijastavissa liiveissä, kuten Suomessakin.

Mutta erilaiset roikkuvat heijastimet tuntuvat puuttuvan lähes täysin. Kun eräänä päivänä odottelin seisoskellen, niin tuntematon mummeli huomioi neonkeltaisen muoviheijastimen ja kommentoi sitä ilmeisesti tyyliin "kiva ja värikäs". Ja kyseessähän oli siis mainosheijastin, jossa ei ollut minkäänlaista tyylikkyyttä verrattuna kaikkiin niihin heijastimiin, joita Suomessa näkee.

Katuvaloja täällä on selvästi vähemmän kuin Suomessa, joten sikäli näkyvyydelle olisi tarvetta. Tosin katuvalojen vähyys miellyttää itseäni: onpahan vähemmän valosaastetta.

Pyörissä on kyllä lähes poikkeuksetta hyvät valot, niin edessä kuin takana. Ilmeisesti laki ne määrää ja toisaalta heikkojen katuvalaistuksen vuoksi ne ovat tarpeelliset. Onhan se hyvä, jos pimeässä pyöräillessä näkee eteensä.

- - -

Pàivän kuvassa Sami ahkeroi tietokoneella eli kasaa printtejä maalauksistaan portfolioon.

maanantai 24. tammikuuta 2011

"Ich spreche nicht sehr gut Deutsch"

Yleisten tervehdysten, kiitosten ja vastaavien lisäksi olen useamman kerran sanonut täällä saksaksi, että pahoittelen, mutta en osaa puhua saksaa erityisen hyvin.

Tätä on tapahtunut esimerkiksi kahdesti Baselin juna-aseman liepeillä, kun joku on kysynyt tietä jonnekin. Tällöin tietysti ongelma on myös se, etten osaa neuvoa ketään Baselissa mihinkään (paitsi sinne juna-asemalle ja parin nähtävyyden luo, ehkä).

Ei saksantaitoni tosin ihan heikko ole: olenhan kieltä opiskellut viisi vuotta (8. luokalta lukion loppuun), ja sen jälkeen yhden kurssin lisää myöhemmissä opinnoissa. Mutta lukiota päättäessäni kielitaidon taso oli aivan toinen, kun sekä sanasto että kielioppi olivat tuoreessa muistissa. Nyt minulla on mennyt yli kymmenen vuotta ilman merkittävää tarvetta saksantaidoille.

Sami on lukenut saksaa yläasteella. Hänen vahvuutenaan on kuitenkin suhteellisen runsas matkailu saksankielisellä alueella, joten esimerkiksi ravintolasanasto on miehellä paremmin hallussa kuin minulla.

Sitä paitsi minä hermoilen siitä, että puhun väärin, ja mietin, että miten ne datiivit ja akkusatiivit nyt menivätkään. Sami ei näistä liikoja tiedä, joten osaa huolettomammin vain laittaa sanoja peräkkäin murehtimatta, että tulee kielioppivirheitä.

Tietysti täällä ymmärrystä vaikeuttaa kuuluisa sveitsinsaksa eli paikallinen murre, josta puhuttuna on vaikea saada mitään tolkkua.

iaab:n kautta olisi mahdollista ottaa kielikurssi, jonka voisi maksaa omalla taideteoksellaan (minä en tietysti mitään sellaista teosta voisi tehdä). Kävimme perjantaina ottamassa selvää noista kursseista ja tekemässä pienen kielikokeen oikean kurssitason määrittämistä varten.


Testi oli minusta helpohko, ja aika hyvin se sujuikin. Ei Samikaan huono ollut.

Mutta kurssiajat eivät tuntuneet kovin sopivilta omiin aikatauluihin. Minä olisin mieluiten mennyt jollekin muutaman päivän tehopreppaukselle eli vaikka neljä täyttä päivää peräkkäin opiskellut saksaa, mutta sellaista ei ollut tarjolla.

Sen sijaan sovin Ruthin kanssa, että voisimme pyrkiä välillä kommunikoimaan saksaksi englannin sijaan. Testailimme sitä heti perjantaina, eikä se hullummalta tuntunut: kun toinen puhuu sopivan hitaasti eikä käytä voimakasta sveitsiläismurretta, niin asiat voi saada hoidettua.

Tämä on todettu muuallakin. Esimerkiksi lauantaina käväisin Pelastusarmeijan kirpputorilla. Minulla ei ollut käteistä mukana, ja ensimmäistä kertaa täälllä Visa-korttini toiminut maksuvälineenä (siis siinä korttimaksupäätteessä oli jotain vikaa). Tästä piti tieysti hieman keskustella henkilökunnan kanssa, kysyä lähintä pankkiautomaattia ja sitten palata käteisten kanssa hoitamaan maksu. Enkä sortunut vaihtamaan englantiin, vaan käytin saksaa.

Ylipäätään täällä ei tunnu tapahtuvan kovin usein sitä, että asiakaspalveluhenkilö vaihtaisi englantiin, vaikka sönköttää huonosti saksaa eikä edes heti ymmärrä, mitä toinen sanoo. Ulkomaalaiset kun ovat joskus Suomessa valittaneet sitä, että ei oikein edes pääse testaamaan kielitaitoaa, kun suomalaiset niin vaivatta heti ryhtyvät puhumaan englantia.

Tietysti paikallisen kielen edes jonkinlainen hallinta helpottaa elämää ja auttaa pääsemään kulttuuriin sisälle. Vaikka me Samin kanssa puhumme kotona suomea ja muiden vaihtotaiteilijoiden kanssa englantia, niin tavoite on, että kesäkuun lopulla saksa luistaisi jo selvästi sujuvammin.

sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Schönmatt und Kirschtorte

Kuten on jo ehkä tullut selväksi, niin Arlesheimissa oleellisin harrastus on ulkoilu. Niinpä tänäänkin suuntasimme kävelemään: ensin reilu tunti ylämäkeä, sitten vajaa tunti alamäkeä takaisin.

Ylämäkeen mentäessä pysähdyimme hetkeksi ihailemaan maisemia ja jo matkan päässä häämöttävää Arlesheimia.

Viime viikonloppunahan saatiin nauttia hyvin keväisestä säästä. Tällä viikolla talvi teki comebackin, joten nyt ulkoiltiin pikkupakkasessa.


Kääntöpaikkanamme toimi Schönmatt, noin 600 metrin korkeudessa sijaitseva ravintola. Paikka oli sisustettu perinteitä henkivästi: täytettyjä lintuja, aseita, vanhoja kuvia ja myös tuollainen upea takka. Valaisin oli rakenneltu eläimen sarvista.

Ravintola oli täynnä väkeä. Vaikutti siltä, että monet perheet olivat tulleet autoilla tänne sunnuntailounaalle.


Nautimme Glüchweinia ja kirsikkatortta, jossa oli luonnollisesti runsaana kostukkeena Kirschiä.


Kyseisen ravintolan ja maatilan yhteydessä oli paljon hedelmäpuita: paikan myymälästä sai ostaa mm. erilaisia hedelmäviinejä, omenamehua ja kuivattuja yrttejä, ja siellä olisi ollut myös esimerkiksi pakastettua lampaanlihaa.


Aasi eleli samassa aitauksessa lammaslauman ja kanaparven kanssa.


Vielä yksi kuvalisäys eli paikallinen tapa pinota halot: kasataan pyöreitä kehikkoja ja pinotaan ne.

lauantai 22. tammikuuta 2011

Museumsnacht

Eilen Baselissa oli museoiden yö: 15 euron hintaisella rannekkeella pääsi kaupungissa oleviin museoihin (ja niitä on paljon) tutustumaan näyttelyihin ja katsomaan tapahtumia. Lisäksi kaupungilla oli mm. lukuisia ruokapisteitä ja kuljetuksia järjestettyinä paikasta toiseen.

Me saimme rannekkeet ilmaiseksi vaihto-ohjelma iaab:ltä. Samin kanssa aloitimme illan Tinguely-museosta, jossa oli ihan kiinnostavasti koottu näyttely "Under Destruction". Lisäksi museoon kuuluvat sveitsiläisen Jean Tinguelyn tuotokset. Ne ovat hauskoja: moniin kuuluu punainen painike, jota katselija voi painaa, ja sitten ihmetellä, miten laite käynnistyy ja mitä tapahtuu. Mutta ei siis ehkä taide-elämys, vaan ennemmänkin sellainen rakentelun ja laitteiden ihmettelypiipahdus.

Tinguelyssä roikkui katossa iso lentokone, joka väistämättä toi mieleeni ne lukuisat pienet koottavat lentokoneet, joita veljeni askaroivat aikoinaan. 


Kävimme juomassa museon ravintolassa lasilliset punaviiniä, jonka jälkeen jatkoimme matkaa pikkupakkasessa. Piipahdimme pikaisesti katsomassa minimalista nykytaidetta, josta siirryimme tapaamaan muuta vaihtotaiteilijaporukkaa.

Heidän kanssaan  kuljimme paperimuseon musiikkiesityksen ja ulkona nautitun herkullisen porkkanakeiton jälkeen siirryimme kirkolliseen tilaan, Basel Münsteriin, kuuntelemaan musiikkia ja tietysti myös katsomaan kyseisen katedraalin sisätiloja.

Siellä sai ostaa myös Glühweinia eli glögiä: ei taida yleensä suomalaisissa kirkkotapahtumissa olla ehtoollisviiniä lukuunottamatta tarjolla juomia, joissa olisi alkoholiprosentteja.

Illan yksi tavoite täyttyi, kun saimme hetken kuunnella kulttuurien museossa alppitorvea. Ääni oli yllättävän kumean maaginen.



Illan viimeiseksi paikaksi valikoitui keskustan toisella puolella, Dreispitzissä, ollut tuore taiteellisemman meiningin keskus. Kyseisiin vastavalmistuneisiin tiloihin nimittäin tulee myös vaihtotaiteilijoiden oma näyttely maaliskuun lopulla, joten tietysti he halusivat nähdä paikan. Kolusimme myös rakennuksen muut näyttelyt ja tilat sekä istuimme baarissa lasillisten verran.

Eräs mies esitteli ja jakoi mausteseosta, johon oli kerätty mausteita ympäri maailmaa. Aion huomenna testata maustetta tofun marinoinnissa, toivottavasti toimii siinä  

torstai 20. tammikuuta 2011

Der Schnee und Basler Leckerlei

Tänä aamuna ikkunaverhojen läpi vilkaisu paljasti, että sohjoinen lumi on vallannut maan. Ja niin kuin olin jo toivonut, että täällä pääsisi siirtymään leppoisan kauniiseen kevääseen.

Säätila oli tietysti aiheuttanut ongelmia liikenteessä ihan samaan tapaan kuin Helsingissä: parissa tunnissa 25 kolarointia Baselin alueella (ei ainakaan vakavia loukkaantumisia) ja myöhästymisiä sekä peruutuksia joukkoliikenteessä.


Sami sai valitettavasti saman flunssaisuuden, joka minua vaivasi viime viikolla. Niinpä minä lähdin eilen itsekseni tapaamaan suomalaisia Baseliin: eräs tuttu ilmoitti tulevansa tänne kavereidensa luokse ja ehdotti kohtaamista. Tietysti piti käyttää mahdollisuus.

Tilasin Suomi-vieraan mukana salmiakkia jaettavaksi täällä, ja sitä myös sain ison määrän.
Yllätystuliainen oli Avikaisen limppu eli tuon kalliolaisen lähileipomomme herkkuruisleipä.

Pidempään Baselista asuineilta tipahti taas tiedonmurusia ja kokemuksia. Suurinta hauskuutta oli se, kun siirryimme pariskunnan kotiin pelaamaan Rock Band -peliä. Olen jo ehtinyt ihmetellä karaokebaarien puutetta Baselissa, mutta nyt sitten vähän samaa meininkiä sai kokea hoilottamalla Beatlesia ja Nirvanaa.

Eräs aihe, josta suomalaisittain jupisimme, on kauppojen aikainen kiinnimeno täällä. Arlesheimissakin peruskaupat sulkevat ovensa ma-to klo 18.30, perjantaisin ovat vähän pidempään auki.

Ei tämä tosin oikeasti ole suuri ongelma, kun meillä on hyvin mahdollisuus asioida päivälläkin. Sitä paitsi läheisen huoltoaseman yhteydessä on varsin kelvollinen pieni kauppa, joka on auki iltaisin ja sunnuntaisin.

Sen sijaan paikallinen konditoria Buchmann pitää ovensa auki kauppoja pidempään. Buchmann mainostaa, että heidän Basler Leckerlei -pikkuleipänsä ovat niittäneet mainetta ja kunniaa, joten olimme mainonnalle alttiita ja ostimme paketin, vaikka olivatkin hintavia (paketti maksoi vajaat kahdeksan euroa).



Olemme maistaneet näitä perinnepikkuleipiä myös muilta valmistajilta, mutta kieltämättä tämän paketin tuotokset veivät voiton. Näissä on runsaasti mantelia, makeutta tuo hunaja, ja pikkuleivät on maustettu sitruksella, neilikalla, inkiväärillä, muskottipähkinällä sekä Kirschillä.

Jos joskus oikein innostun, niin ehkä kokeilen tehdä Lecklerleitä itsekin.

- - -

Olen muuten kirjoittanut Kulutusjuhlaan pari kulutusblogausta täältä eli eilen ostorutiinien muutoksesta ja pesuainehankinnasta ja aiemmin ravintoloiden hintatasosta.

keskiviikko 19. tammikuuta 2011

Die Pflanze zu Hause

Täällä näkee eri puolilla kasvamassa murattia (vai mitä nuo nyt ovatkaan, kasvitietämys on vähän heikkoa). Tässä kuvassa käteni heiluu keskellä linnoituksen murattikasvustoa.


Mutta silti oli yllätys havaita pieni kasvusto asuntomme sisäpuolella. Eli tämä kasvi, reilun tulitikun mittainen, on jotenkin päässyt elämisen makuun alakerrassamme seinän vierellä.
There's a tiny plant growing inside our house.

tiistai 18. tammikuuta 2011

Der Wanderer von Arlesheim und die Pixel

There's a good reason to write something in English (I'd like to write in German, but it's too difficult).

So:

Before we moved here, I spent quite a lot of time in the Internet to find information, photos and videos about Arlesheim and Basel. I looked for blogs, too, and I found "Der Wanderer von Arlesheim". It was fun to read about the local happenings (yes, I can read German) and see photos.

So last week I sent an e-mail for the Wanderer. I wanted to thank about the blog and tell that I'm the one of the readers, now living in Arlesheim.

And yesterday the Wanderer wrote about us in the blog! The Wanderer has a blog post telling about two Finnish people, also attached a photo from Sami's exhibition. Nice!

Danke schön, Der Wanderer von Arlesheim!

- - -

Sami started his painting on Sunday. Pixels, more pixels :)


sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Die Sonne scheint

Kylläpä taas sateisen ja harmaan alkuviikon jälkeen täällä hemmoteltiin upeilla kevätpäivillä koko viikonloppu! Lämmin ja aurinkoinen säätila tarkoitti tietysti ulkoilua.

Lauantaina päätimme polkea Baseliin, sillä Ruth oli luvannut lainata Samille niittipyssyn (se Samin oma on siis edelleen matkalla tänne ja ilmeisesti tulli syynää tehokkaasti laatikkoa).

Baselin lähellä pelattiin jo ahkerasti jalkapalloa. 




Ruth töskentelee siis osa-aikaisesti iaab:lle ja vaihtotaiteilijoiden kanssa. Hän tekee myös kehyksiä ja pitää pientä mi piace - kauppaa, joka on auki lauantaisin (ja kuukauden ensimmäiset sunnuntait). 

Ruth on valinnut myytävät tuotteet huolella, ja maisteltuamme sveitsiläistä luomuhunajaa, johon mehiläiset keräävät ainekset 800-1000 metrin korkeudessa, halusimme sitä tietysti ostaa kotiinkin. Samalla hankimme myös Ruthin kehumaa spaghettia.


Eilen eli siis lauantai-iltana vietimme aikaa taas muiden vaihtotaiteilijoiden kanssa. Saimme liput Fondation Beyelerin avajaisiin, joissa kävimme tutustumassa Segantinin maalauksiin noin sadan vuoden takaa: runsaasti sen ajan alppielämän kuvausta, ihmisiä, luontoa ja eläimiä.

Loppuilta vietettiin porukalla Erican residenssiasunnolla aivan Beylerin naapurissa mm. röstiä syöden ja punaviiniä juoden.

Taidemaailmassa käväisimme myös torstaina, jolloin olimme pienen gallerian avajaisissa. Sen jälkeen meidät onnistuneesti houkuteltiin jazz-keikalle, joka järjestettiin yksityiskodissa. Sekin ilta oli kiinnostava kurkistus Baselin kulttuurielämään.

Tänään sunnuntaina jatkui taas aurinkoinen sää. Päätimme suunnata kävellen kohti Dorneckin linnaa.

Ensiksi kuljimme jo tutuksi tulleet Arlesheimin keskustan läpi.


Ylhäällä rinteessä, Dorneckin linnan vieressä, on ravintola. Se ei nyt ole auki, mutta keväämmällä pitänee käydä istumassa tällä terassilla.


Itse linna on kunnon kivirakennelma, jolla on historiaa noin tuhannen vuoden taakse.


Tuolla ylempänä kävellessä on aina pakko ihailla näkymiä ja avaruutta. Tässä näkyy Goethenanumin massiivinen rakennus.


Takaisin kuljimme Dornechin läpi. Jälleen kerran löytyi maataloustuotteiden myyntipiste. Nyt ostimme hyytelöpurkin (tosin emme tarkkaan tiedä, mistä marjoista tai hedelmistä se on tehty).


Tällaisia juomapisteitä on eri puolilla varsin paljon.


Ja pääsinpä taas rapsuttamaan kissaa!

perjantai 14. tammikuuta 2011

Rudolf Steiner, Goethenaum und Anthroposophy

Täällä Sveitsissä majaileva toverini Tiina viestitti, että kun hän kertoi sveitsiläiselle miehelleen, missä me asumme, oli mies kommentoinut, että olemme antroposofien päämajassa.

Myönnän, että Rudolf Steineriin ja antroposofiaan liittyvä tietämykseni on ollut tätä ennen hyvin heikkoa. Mutta herra Steiner on siis 1920-luvulla pykännyt naapuripitäjään Dornachiin massiivisen Goethenaumin, jossa on edelleen aktiivista antroposofien toimintaa.

Rakennus on hämmentävä. Kävimme siellä kävellen viime sunnutaina (matkaa tuonne on asunnoltamme vajaat pari kilometriä), ja tuntui hieman, kuin olisi kirkkoon tullut.  Goethenaum menisi uskonlahkon pääpaikasta milloin tahansa. Tosin antroposofit itse sanovat, että heidän ajattelunsa ei ole uskontoa.

Steiner oli halunnut tehdä betonisen rakennuksen, sillä hän uskoi betonin mahdollisuuksiin arkkitehtuurissa ja lisäksi hänellä oli ensimmäisen Goethenaumin palon vuoksi heikkoja kokemuksia puurakennuksista. Tämä pytinki tuntui siltä, ettei taatusti ihan pienistä hätkähdä tai romahda.


Tänä vuonna tulee kuluneeksi 150 vuotta Rudolf Steinerin syntymästä, ja se siis näkyy Goethenaumin toiminnassa. Ja ilmeisesti myös muutenkin, kun antroposofia on selvästi merkittävämpää täällä kuin Suomessa. Yksi Steinerin liikkeellepanemista ajatuksista on muuten biodynaaminen viljely.

Aikomuksemme on mennä katsomaan jokin esitys tuonne. Silloin näkisimme myös pääsalin ja olisi kiinnostavaa nähdä esimerkiksi Steinerin kehittämää eurytmiaa.

- - -

Skepsis ry (ja tietysti monet muutkin) kritisoivat antroposofien ajattelua.

Kuva: http://www.rudolfsteinervideos.com

torstai 13. tammikuuta 2011

Der Vogel Gryff

Tänään olimme avaamassa Baselin karnevaaliaikaa eli seuraamassa Vogel Gryffiä. Tämä tapahtuma on vuosisatoja vanha ja päähenkilöinä toimivat Vogel Gryff (linnun yläosa, eläimen alaosa), Wild Maa eli Villimies (tunnistaa kuusesta) ja Leu eli leijona.

Villimies saapuu lautalla tykinlaukausten saattelemana.


Sen jälkeen he sekä rummuttajat ja ihmisjoukot liikkuvat koko päivän ns. kleinbaselin puolella ja tanssivat lukuisia kertoja. Tästä saa käsityksen kuvaamaltani videolta:






Läheisissä kuppiloissa oli tämän ensimmäisen tanssin jälkeen (n. klo 11.30) jo täyttä ja ihmiset joivat olutta ja viiniä iloisissa tunnelmissa. Kaduilla oli runsaasti ihmisiä ja erityisesti lapsia.



 Meidän seurueemme (Erica, Sami, Jan, Barbara) kuljeskeli mukana. Barbara jakoi tietoa mm. maaliskuussa koittavasta karnevaaliajasta, Fasnachtista.


Kyseistä karnevaalia varten hankitaan rintaan pinssit, joita tänään kaupusteltiin. Niillä rahoitetaan karnevaalia, ja lisäksi niiden pitäminen Fasnachtin aikaan on kuulemma enemmän kuin suositeltavaa.

keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Die Zusicherung der Aufenthaltsbewilligung

Tähän aamupäivään kuului tärkeä suoritus: menimme ilmoittautumaan virallisiksi arlesheimerilaisiksi eli saamaan viralliset leimat ja muut oleelliset merkinnät. Mukana oli iaab:n yhteyshenkilömme Ruth, joka tarvittaessa tulkkasi ja hoiti asiaa eteenpäin.

Ylipäätään Sveitsiin asettautumisen kannalta tuollaisen järjestön kautta tuleminen on ollut meidän kannaltamme vaivatonta. iiab on hoitanut käytännön järjestelyt ja paperityöt, jotka varmasti olisivat muutoin vaatineet meiltä suurempia panostuksia.

Nyt me vain hommasimme Suomessa vakuutuksen (eli pyysin eri vakuutusyhtiöiltä tarjouksia tähän: normaali matkavakuutus ei riitä, kun olemme täällä pidempään kuin kolme kuukautta). Peruslomallekin tulevan tietysti kannattaa ottaa se matkavakuutus, sillä muuten sairaanhoito tullee varsin kalliiksi.

Jouduimme tänään ilmoittamaan mm. äidin tyttönimen ja isän nimen. Nyt tämäkin tieto siis löytyy sveitsiläisistä rekistereistä.

Lisäksi meidän pitää vielä viedä kaksi passikuvaa. Eli siis esimerkiksi passikopiot eivät näköjään riittäneet viranomaisille henkilöllisyytemme tarkkailuun.

Mutta nyt nämä lomakkeemme ovat siis virallistetut. Touhusta piti maksaa yhteensä 20 frangia.

Samalla saimme kaikenlaista kirjallista materiaalia Arlesheimista (mm. jätehuoltoa) ja kaksi ilmaista päivälippua julkiseen liikenteeseen. Niiden hinta ylittää jo tuon 20 frangin veloituksen. Lisäksi saimme lapun, jolla voimme tilata päivittäin ilmestyvän Basler Zeitungen -lehden veloituksetta kahdeksi kuukaudeksi.


Nämä käytännöt, kuten monet muutkin, vaihtelevat täällä tietysti kantoneittain. Kantonit ovat hyvin itsenäisiä päätöksenteossaan, joten harvassa asiassa tuntuu olevan suuria valtakunnallisia linjauksia.

Jos nyt jostain syystä haluaisimme Sveitsin kansalaisuuden, niin se ei kovin nopeasti onnistuisi. Lehtijutun perusteella kansalaisuuden hakemiseksi pitäisi asua täällä 12 vuotta. Saksassa riittäisi kahdeksan vuotta, Ranskassa ja Hollannissa viisi vuotta.

Saimme tänään myös ensimmäisen kerran postia Suomesta. Mace ja Meiju ilahduttivat meitä Monoclen erikoisjulkaisulla Alpeista, jihuu! Kiitos paljon sinne!


Jos nyt joku muukin innostuu lähettelemään meille postia, niin osoite on
iaab-Atelier, Fabrikmattenweg 1, 4144 Arlesheim, Ch

Itselläni vielä flunssa jatkuu, joten siirryn taas keittelemään teetä. Toivottavasti huomenna en ole kipeänä, sillä aiomme Baselin katsomaan erityistä tapahtumaa eli Vogel Gryffiä

tiistai 11. tammikuuta 2011

Das Atelier

Tällä viikolla olisi tarkoitus siirtyä Sveitsi-ihmettelystä työntekoon. Niinpä minä naputin eilen kolumnitekstiä ja sähköposteja, kun Sami taas oli käymässä yhteisautokyydillä taiteiljapiireissä Suomessakin mainetta niittäneessä tarvikekaupassa, Boesnerilla.

Sami henki Boesner-reissun jälkeen tyytyväisyyttä: valikoimat olivat aidosti laajat ja hinnan jonkin verran Suomea edullisemmat. Nyt alakerrassamme alkaa jo oikeasti näyttää ateljeelta.


Valitettavasti Samin Suomesta lähettämä paketti ei ole vieläkään saapunut. Postin kooditietojen perusteella paketti on siirtynyt Suomesta ulkomaille 3. päivä, joten luulisi sen jo ehtineen tänne. Siellä on mm. niittipyssy, jota Sami tarvitsisi kankaiden kiinnittämiseen, pensseleitä sekä pari paria minun kenkiäni. Toivottavasti laatikko ei siis ole mihinkään kadonnut, vaan matkaa vain jonkun mutkan kautta. Pitänee huomenna käydä postissa kyselemässä.

Tänään omaa ajatteluani on häirinnyt flunssaisuus. Nenä on tukkoinen ja kurkku vähän kipeä, mutta kuumetta ei ainakaan toistaiseksi vielä ole. Lieneekö osuutta tukkoisuuteen koleaksi ja kosteaksi muuttuneella säällä?

Kävimme päivän ulkoiluna sekä Dornachissa (se naapuripaikkakunta, jonka keskusta on yhtä lähellä kuin Arlesheimin eli alle kilometri kävellen) kahvilassa sekä läheltämme löytyvässä juomatukussa: erilaisia oluita ja viinejä runsain mitoin, toki myös alkoholittomia pulloja.

Hyllystä löytyi myös Lapin Kultaa, mutta tuskin niin suurta koti-ikävää tulee, että sitä sortuisimme ostamaan.

maanantai 10. tammikuuta 2011

Die vegetarische Mahlzeit

Puhumme paljon ruuasta ja mieluusti syömme hyvin. Minä valitsen mieluiten kasvisruokaa, tosin välillä syön hieman lihaakin. Samillekin rehut kelpaavat, mutta hän on myös kovasti kallellaan erilaisiin lihaisiin aterioihin ja makkaroihin.

Ja juustoja on jo ensimmäisen viikon aikana syöty selvästi enemmän kuin Suomessa.

Eräällä aterialla tutustuin tuotteeseen nimeltä Ebly. Ohraa muistuttanut lisäke oli mieleeni, joten haeskelin kaupasta tätä vehnävalmistetta ja ilokseni totesin, että siinä on proteiinia kohtuullisen hyvin (12 %).

Tänään ostimme lisäksi Migroksesta kaupparyhmän oman merkin kasvisvalmispihvejä (Cornatur - die vegetarische Produktelinie), jotka osoittautuivat maukkaaksi eikä hintakaan ollut sen kalliimpi kuin Suomessa vastaavilla.

Ja koska erilaiset vihreät salaatit ja monet muut vihannekset ovat täällä kaupoissa houkuttelevampia ja halvempia kuin Suomen talven tarjonta, niin niitä tietysti pitää ostaa.

Eli illan ateriana Eblyä, valmiskasvispihvejä, kastikenokare ja salaattia:


Lihaisempia tuotteita kaipaaville esittelemme Jenzerin omaa salamia, joka saatiin ohueksi siivutettuna ja paperiin käärittynä:

sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Fondue, Wein und Kirsch

Eilisillaksi saimme kutsun fondue-iltaan Baseliin: Sveitsissä syntynyt taiteilija Barbara valmisti fonduen perintöastiaan ja selosti seurueelle tämän kansallisruuan syömiseen liittyviä tapoja ja muuta kiinnostavaa.

Barbara mm. totesi, että hänestä on outoa tehdä fondueta nyt, kun ulkona ei ole lunta, sillä perinteisesti tämä on nimenomaan talven ruokaa.

Alkupaloina saimme mm. suomalaista ruisleipää suuresti muistuttavaa leipää. Tätä kuulemma valmistettiin aina paljon kerralla talvella.

Fondue nautittiin tietysti valkoviinin kanssa. Halukkaat saivat myös Kirschiä. Lisäksi juomana oli teetä: fondueta ei pidä nauttia esimerkiksi veden kanssa, sillä jos niin tekee, niin juusto kuulemma vain "jämähtää" vatsaan.

Vietettiin siis tosi kiva ilta, jonka myötä saatiin haltuun tekniikka fonduen syömiseen ja tutustuttiin uusiin ihmisiin. Seurueessa oli niin paikallisia ihmisiä kuin vaihto-ohjelmassa mukana olevia ulkomaalaistaiteilijoita.

Sveitsiläisiltä oli tietysti kiinnostavaa kuulla näkemyksiä paikalliseen elämään: vaikuttaa siltä, että vaikka Suomi ja Sveitsi ovat Newsweekin arvion mukaan maailman parhaita maita, niin mm. nuorten ongelmat puhuttavat paljon ja muitakin yhtäläisyyksiä tuntuu riittävän. Sveitsissä on esimerkiksi kohtuullisen paljon käsiaseita, ja täällä tehdään itsemurhia ampuma-aseella enemmän kuin missään muualla Euroopassa.

lauantai 8. tammikuuta 2011

Fahrraden

Eilinen testipyöräily sujui sen verran mukavasti, että tänään päätimme tehdä pidemmän lenkin. Myös sää oli suosiollinen eli suomalaisittain hyvin keväinen: lämmintä noin +15 ja aurinko näyttäytyi välillä.

Sami tutkaili ennen lähtöämme Baselin seudun pyöräilykarttaa. Sen perusteella päätimme ajaa pitkin pikkujokeamme Baselia kohden ja sitten suunnata muihin läheisiiin paikkakuntiin.

Pyöräreitit on täällä merkitty hyvin. Pysähdyimme tutkailemaan karttaa, johon oli merkitty niin vaellus- kuin pyöräreittejä ja myös joku melontapätkä.


Olimme tarkoituksella päättäneet, että näin vuoden ekalla pyörälenkillä ei ole syytä lähteä polkemaan suurempia mäkiä. Silti reitille osui yksi pitkä ylämäki, vissiin jotain pari kilometriä nousua. Sen jälkeen onneksi tuli vastaavasti pitkä alamäki.

Suurempia nousuja on siis helppo löytää läheltä, kun kartan mukaan lähellä on runsaasti yli 500 metriä korkeita paikkoja, ja jotkut yltävät tuhanteen metriin.

Levähdimme kahvin verran yhdessä pienemmässä kylässä, jossa istuskelimme tämän rakennuksen luona. Vallihautaa ja kaikkea. Oletimme, että rakennuksessa toimii nykyisin ravintola, mutta emme vaivautuneet varmistamaan tätä.


Jälleen törmäsimme maataloustuotteiden myyntipisteeseen, johon oli tietysti pakko pysähtyä. Omenoita oli tarjolla useita lajikkeita, mutta me otimme nyt puoli kiloa perunoita (maksoi noin euron). Viiden litran omenamehulaatikko (n. 2 e/l) houkutteli myös, mutta pyöristämme puuttui sellaisen kuljetusmahdollisuus.



Täällä rahat jätettiin seinässä olleeseen pieneen kassaan.


Kokonaisuudessaan pyöräilyä kertyi arviolta noin 18 kilometriä. Tuntui tosi hyvältä, eli tästä jatketaan kohti kovempia nousuja!

Ylipäätään tietysti pitää totutella paikalliseen pyöräilymeininkiin: täällä on luonnollisesti paljon hyvin merkittyjä pyöräkaistoja teiden reunoilla, ja mm. kiertoliittymissä (joita on paljon) ajetaan fillareilla samalla tavalla kuin autoilla.

Ainakin tämän päivän perusteella autoilijat myös ottavat pyöräilijät hyvin huomioon, mutta ihmekös tuo, kun kahdella pyörällä liikkuvia on täällä niin paljon.

perjantai 7. tammikuuta 2011

Der Dom, die Burg, die Ermitage – und Jenzer Fleisch & Feinkost

Tänään ulkoilimme ja tutustuimme lähiympäristöön. Aamupäivällä otettiin fillarit alle ja poljettiin muutama kilometri naapurikylissä. Reissun päätteeksi käytiin kaupassa.



Iltapäivällä päätettiin tehdä kävelyretki. Suuntasimme kohti Arlesheimin keskustaan. Matkalla sinne meidät kohdallemme pysähtyi ensin nuorimies autonsa kanssa ja kysyi tietä. Sopersin sitten saksaksi, että olemme asuneet täällä vasta kolme päivää, emmekä oikein osaa neuvoa.

Pari minuuttia myöhemmin vastaan kävelin nainen, joka myös aloitti "Entschuldigung..." Hän tiedusteli yksityisen lääkäriklinikan sijaintia. Olimme juuri kävelleet siitä ohi, joten osasimme myös neuvoa.

Arlesheimin kuuluisia nähtävyys on katedraali  Jo ennen tänne tuloa olimme katsoneet videoita paikasta. Mutta paikan päällä se tietysti tuntui vielä hienommalta. Upea rakennus, jonne lienee pakko päästä kuuntelemaan urkukonserttia.


Jatkoimme kulkuamme läpi kylän ja kohti seuraavia nähtävyyksiä eli Birseck-linnaa. (eli tuo kuvassa oikeassa yläkulmassa oleva rakennus)


Reitti kulki sivuten aikoinaan englantilaistyyppiseksi tehtyä, rauhoitettua puutarha-aluetta (Die Ermitage in Arlesheim ).



Linna ei nyt ole avoinna, mutta kesäkaudella pitäisi päästä sisäpuolellekin.



Päätimme kulkea vielä ylemmäs (noin 170 metriä korkeammalle kuin asuntomme), jossa sijaitsee Burg Reichenstein. Sieltä sitten näki jo Baseliin asti.

Kieltämättä historia humisee täällä vankasti, kun on näitä satoja vuosia sitten rakennettuja linnoituksia.


Paluumatkalla Arlesheim ja katedraali.


Ja hanhi: päivän mittaan nähtyjä eläimiä olivat myös lampaat (ja karitsa), hevonen ja aasi.


Huomasimme omenanmyyntikojun, joten piti tietysti ostaa parin euron hintainen kilon pussi paikallisia hedelmiä.


Tämä kyltti otettiin talteen, jotta muistetaan mennä ostoksille kuun viimeisenä lauantaina.


Sami teki valintoja Jenzerillä. Mukaan tarttui Schloss Birseck -jälkiruokaviiniä, Jenzerin salamia, makkaraa ja perunasalaattia.


Arlesheimin lähiluonto ja rakennukset tekivät siis vankan vaikutuksen. Päivävaelluksia ja -pyöräilyjä tulemme varmasti kevään mittaan tekemään runsaasti.