Exotisch

Perjantaina totesin Samille, etten ole viikkoon jutellut kenenkään muun kuin Samin kanssa. (Siis jos ei kaupankassoja, puheluita ja nettinaputteluja lasketa.) Sami sentään oli puhunut naapurin kanssa.

Huomaamatta täällä siis voi olla ilman suurempia ihmiskontakteja, ellemme mene Baseliin tapaaamaan tuttuja tai pyörähdä avajaisissa. Naamakkaissosiaalisuustarpeeni ei siis taida olla loppujen lopuksi kovin suuri. Mutta en nyt silti suunnittele erakoitumista johonkin korpeen.

Sosiaalisuutta tuli reilusti perjantai-iltana. Georges (kanadalaistaiteilija) oli järjestänyt Ruthin (taidevaihto-ohjelman iaab:n käytännön järjestelyjä hoitava) syntymäpäivän kunniaksi illallisen Baselin keskustan taiteilijaresidenssiin. Istuimme siis iltaa ulkosalla isolla porukalla, kun mukana oli muitakin kuin vain varsinaisia residenssiohjelman taiteilijoita.

Kaikki toivat mukanaan jotain oman maansa ruokakulttuuriin vähintäänkin vivahtavaa ruokaa. Saimme siis nauttia aterian, jossa oli vaikutteita mm. Intiasta, Etelä-Afrikasta, Japanista, Kanadasta, Sveitsistä ja Suomesta.

Me veimme jälkiruokaa eli muropohjaisen raparperipiirakan. Hauskaa, että tuollainen itselle hyvinkin normaali kesäherkku on monien mielestä eksoottista. Raparperikaan ei ollut kaikille tuttu. Mutta hyvin näytti maistuvan: makean ja kirpeän yhdistelmä toimii ehkä niillekin, jotka eivät muuten suuremmin makeasta välitä.

Siinä sivussa ja illan mittaan juteltiin monenlaista. On antoisaa kuulla eri kulttuureista lähtöisin olevien ihmisten näkemyksiä ja kokemuksia. En tiennyt esimerkiksi sitä, että Etelä-Afrikassa on yli kymmenen virallista kieltä tai että Intiassakin ollaan huolissaan Kiina-ilmiöstä. Tai sitä, että Bollywood-elokuvia on kuvattu Sveitsissä ja siksi Sveitsi on kiehtova kohden intialaisten mielestä.

Toisaalta välillä aiheet ovat varsin rankkoja. Intiassa ruuan hinta voi nopeasti kohota, ja esimerkiksi sipuli voi yhtäkkiä olla viisin- tai kymmenenkertaisesti kalliimpaa kuin muutama kuukausi aiemmin. Köyhille ihmisille elämä on sen myötä todella tiukkaa.
Tai että Etelä-Afrikan apartheidin jäljet näkyvät tietysti edelleen voimakkaasti: rotuerottelupolitiikkahan loppui vasta vuonna 1991.

Sommer! Blumen! Sonne!

Eilen tutustuttiin ruuan merkeissä uusiin vaihtotaiteilijoihin. Toinen heistä on intialainen nainen ja toinen eteläafrikkalainen mies. Istuimme siis Baselissa iltaa isommalla porukalla, ja siellä taiteilijoiden residenssirakennuksessa ahkerat ihmiset kokkailivat kaikille meille hyvää ruokaa.

Me veimme viinin lisäksi mukanamme salmiakkisuklaata, jota vuokraisäntäni oli lähettänyt Suomesta. Salmiakki sellaisenaan ei tietysti yleensä maistu ulkomaalaisille kovin hyvin, mutta tämä suklaayhdistelmä tuntuu uppoavan paremmin.

Tänään teimme pitkän kävelylenkin kesäisessä säässä.

Halbwegs

Eilen vietimme Baselissa eteläafrikkalaisen Janin lähtiäisiä. Hänen, kuten tokiolaisen Taron, residenssiaika oli kolme kuukautta ja se on nyt täynnä.

Meidän kannaltamme tämä tarkoittaa tietysti sitä, että oma Sveitsi-aikamme on puolivälissä. Kolme kuukautta on mennyt nopeasti, joten eiköhän loppuaika mene yhtä nopeasti.

Janin ja Taron tilalle saapuu uusia taiteilijoita, joista ei vielä ole tarkempaa tietoa. Saapa siis nähdä, millaisiin ihmisiin vielä tutustumme. Tähän mennessä vaihtotaiteilijoiden porukka on tietysti ollut tosi kivaa.

Kokoonnuimme siis eilen ensin pingiksen peluun merkeissä Janin, Erican ja Georgesin kanssa. Siitä jatkoimme pienelle piknikille Reinin rannalle. Loppuiltaa vietettiin Cargo-baarissa sekä Kasernen Kabarissa terassilla, kunnes taas döner-paikan kautta suunnattiin fillareilla kotiin.

Annoimme Janille läksiäismuistoksi salmiakkiaskin, jonka Villi-kissan blogista tuttu vuokraisäntäni Karri oli tällä viikolla lähettänyt postiemme mukana. Jan nimittäin on jossain vaiheessa elämäänsä ehtinyt tykästyä salmiakkiin, jota ei tietysti ihan niin helposti saa täällä Baselissakaan. 

Ennen läksiäisia Sami kävi ripustamassa taulujaan ensi viikolla aukeavaa Dockin näyttelyä varten. Kyseessä on ryhmänäyttely (Sami, Erica, Georges) ja teokset ovat ikkunoissa. Avajaisia vietetään tiistaina. 

Tänään kävimme taas Baselissa pyörillä. Samille saatiin lopultakin hänen kaipaamansa uudet kengät, istuttiin kahvilla, ihasteltiin Globuksen ruokaosastolla (eli mm. maisteltiin laadukasta oliiviöljyä) ja käväistiin taidemuseossa. Kotiin polkiessa alkoi sataa, mutta onneksi meillä ei enää ollut paljon matkaa jäljellä.

Päivällä ehdin testailla paljasjaloin oleskelua takapihalla.

Video: Unser Haus

Kuvasimme asunnostamme videon. Ei käsikirjoitusta eikä leikkausta, vaan sen sijaan ylipitkä, heiluvalla kameralla kuvattu pätkä, jossa höpisemme mm. postilaatikoista, lintulaudasta, vierashuoneesta, työpisteistä, Satuhäistä, Pikku-Hiirestä, taideteoksista ja jumppakuminauhasta.

Die Pflanze zu Hause

Täällä näkee eri puolilla kasvamassa murattia (vai mitä nuo nyt ovatkaan, kasvitietämys on vähän heikkoa). Tässä kuvassa käteni heiluu keskellä linnoituksen murattikasvustoa.

Mutta silti oli yllätys havaita pieni kasvusto asuntomme sisäpuolella. Eli tämä kasvi, reilun tulitikun mittainen, on jotenkin päässyt elämisen makuun alakerrassamme seinän vierellä.
There's a tiny plant growing inside our house.

Der erste Tag

Saavuimme tänään Sveitsiin: molemmille ensimmäinen kerta koko maassa. Tulimme lentäen Zürichiin, jossa ehdimme napata asemalla välipalaksi bretzelit.

Baselin junaan pääsi kätevästi heti lentokentältä. Junasta saimme ihailla maisemia eli erilaisai kyliä j akaupunkeja, vaihtelevaa maastoa ja lumettomuutta. Helsingistä lähtiessä oli tottunut talveen ja lumeen, ja Sveitsi tuntui suorastaan keväiseltä.

Baselissa oli vastassa iaab:n edustaja, joka toi meidät autolla residenssiasuntoomme Arlesheimiin ja selvitti käytännön seikkoja liittyen täällä oleskeluun. Ateljeasunto on tilava, mutta sisustukseltaan varsin karu, ja sijaitsee hieman sivussa viehättävästä keskustasta. Yläkerrassa on peräti onneksi neljä sänkyä, joten kyllä tänne mahtuu kavereita kylään.

Päätimme lähteä pian tutustumaan Arlesheimiin ja ostaa samalla syötävää. Olimme jostain syystä etukäteen kuvitelleet, ettei tällä reunalla Sveitsiä juuri olisi vuoristomaista näkymää, mutta onhan noita suomalaisen silmiin isohkoja nyppylöitä ympäristössä runsaasti.

Piipahdimme kahvilaan juomaan kahvit ja syömään ensinälkään kasvispiiraat. Paikallinen hintataso on sen verran kova, että oli helppo päättää, ettei täällä ihan joka päivä kannata syödä ulkona. Kahvi maksoi Arlesheimin keskustan konditoriossa nimittäin 4 e/kuppi. Toivottavasti joku halvempikin paikka löytyy.

Kahvittelun jälkeen ilta jo hämärsi. Kävimme kuitenkin katsomassa paikallisen nähtävyyden eli katedraalin.

Keskustassa oli myös runsaasti joulutunnelmaa. Vaikka katuvaloja on vähän, niin joulukuusi loistaa sentään kirkkaasti.

Kauppareissulla ostimme peruselintarvikkeita kahvista leipään ja omenoista jogurttiin. Mukaan tarttui myös paikallinen viinipullo.

Sami ahkeroi keittiössämme, joka sijaitsee alakerrassa, kuten myös taiteilijan työskentelytila.

Välipalaksi nautittiin leipää, olutta ja televisiota. Helsingissähän meillä ei ole tv:tä, joten nyt taas totutellaan lähetysvirtaan. Tätä voi onneksi perustella kielenoppimisella.

Mutta ehdottomasti yksi päivän huipennuksista oli havaita, että asunnon käyttöpyörät todella olivat varsin hyvässä kunnossa. Ja mikäs sen hienompaa kuin testata sisätiloissa, onko satulan korkeus kohdallaan!
Fillareilla varmasti poljetaan lukuisia kilometrejä, sillä täällä on jo nyt vallan mainiot pyöräilykelit.