"Für kurze Zeit ist alles schön"

Tällä viikolla kyläillyt perhe vietiin katsomaan samoja nähtäyyksiä kuin muutkin: Goetheanum ja linnanrauniot.

Linnat tietysti vievät niin lapset kuin aikuiset muutaman sadan vuoden takaiseen maailmaan. Tässä mallina ritaritaistelu.

Arlesheimin iltakävelyllämme ihailimme sateenkaarta.

Ja tietysti kylän keskustan taloja ja idylliä.

Nyt meillä alkaa viimeinen viikko täällä. Tässä vaiheessa tunteet ja ajatukset ovat vähän sekavia: kuusi kuukautta on kohta mennyt, onko ehditty kokea tarpeeksi, mitäs kaikkea Suomessa onkaan tiedossa (ainakin muutto ja sen järjestelyt), mahtuuko kaikki tavara laukkuihin (kyllä se mahtuu, koska on saatu Suomeen kamoja muuten), pitäisikö viimeiselle viikolle kehittää jotain erityisen erityistä?

Pikkuveljeni saapuu tänne keskiviikkona fillarinsa kanssa, joten sikäli on tekemistä tiedossa. 

Pakkaamista suunnitellessani taas mietin sitä, että ainakin vaatetusvarautumisen osalta elämämme on ollut täällä hieman erilaista kuin kuvittelin. Pakkasin mukaan runsaasti ns. siistejä vaatteita, koska ajattelin, että olemme paljon Baselissa ja erilaisissa tilaisuuksissa, jotka vaativat asiallisen tyylikästä pukeutumista.

Koska elämästämme tuli enemmän "maalaishenkistä" ja ulkoilupainotteista, niin esimerkiksi suoria, mustia housujani en ole kertaakaan pistänyt jalkaani. Ne saavat myös jäädä Sveitsiin eli aion tiputtaa ne vaatekeräykseen.

Toisaalta välillä olen kaivannut joitakin Suomeen jääneitä urheiluvaatekappaleitani. Esimerkiksi se ohuin, hieman tuulta ja kosteutta pitävä takki olisi ollut tarpeen.

Onneksi emme kuitenkaan ottaneet mukaan esimerkiksi toppavaatteita. Baselin seudun talvi oli niin leuto, ettei niille olisi ollut käyttöä.

Die Briefe aus Finnland

Koska olemme Sveitissä vain väliaikaisesti, niin olemme pysytelleen kirjoilla Helsingissä. Suomen postit siis ohjautuvat vanhaan osoitteeseen ja remontissa olevaan asuntoon, josta vuokraisäntäni Karri ystävällisesti aina lähettää kirjeet ja lehdet eteenpäin meille.

Karri on myös pistänyt aina mukaan salmiakkia tai muuta hyvää. Lisäksi meitä ovat ilahduttaneet Karrin Helsinki-kortit. Kiitos vaan sinne!

Tänään saapui Karrin lähetyksen lisäksi postia isältäni. Hän oli kirjoitellut kortin lähestyvän syntymäpäiväni kunniaksi. Lisäksi mukana oli Maaseudun Tulevaisuuden Kantri-liite, jossa isääni oli haastateltu Ammatistaan ylpeä -juttusarjaan:

"Kerran kylväessäni huomasin töyhtöhyypän pesän, missä oli juuri poikaset kuoriutumassa. Ensin tuli yksi, kohta toinen ja kolmas. Ihan näin, kun se poikanen koputti nokalla kuorta. Soitin emännälle, että onko täytekakkua, niin juodaan varpajaiskahvit. Oli se niin iloinen perhetapahtuma."

Olemme itse lähetelleen erityisesti postikortteja Suomeen vähän laajemmalle kaverijoukolle. Takaisinkin on toisinaan tipahdellut jotain: äitiemme lisäksi meitä ovat muistaneet muutamat kaverit ja sukulaiset. Tosi kivaa, jos postilaatikossamme odottaa jotain postia: pitäisi muistaa myös Suomessa laittaa välillä kortteja tai kirjeitä tutuille.

Posti kulkee 1. luokassa Sveitsistä Suomeen (tai toiseen suuntaan) yleensä kahdessa vuorokaudessa. Postimaksut täältä Suomeen ovat tietysti kalliimmat kuin esimerkiksi EU:n sisäisissä posteissa: postikortin lähetys maksaa 1,30 frangia eli noin euron verran.

Einkommen und Kosten

Olemme lueskelleet tietoja siitä, missä Sveitsin kantoneissa keskituloiselle perheelle jää eniten rahaa käyttöön verojen, sairasvakuutusmaksun (joka on siis pakollinen) ja asumiskulujen jälkeen. Tunnetusti veroprosentit voivat vaihdella paljon, ja keskisemmässä Sveitsissä monessa kantonissa on alennettu veroja, jotta houkuteltaisiin asukkaita.

Oma alueemme eli Basel Land on sieltä kalliimmasta päästä. Kalliita ovat myös muut suuret kaupungit, kuten Zürich, Geneve ja Bern.

Jos on valmis matkustamaan töihin, niin kotikantonin valinnalla voi olla suurehkot vaikutukset perheen taloudelliseen tilanteeseen, Swissinfon teksti kertoo. Tästä on esimerkki, jossa perheen vuosittaisen käyttövarallisuus muuttuu noin 40 000 frangista noin 70 000 frangiin sen mukaan, miten kaukana Lucernesta he asuvat:

"The Credit Suisse report highlights a case study of a married couple with two children who would have SFr39,800 ($45,428) in disposable income living in Hergiswil, a 10 minute commute to Lucerne, and SFr69,700 if they resided in Altdorf, canton Uri, 35 minutes away."

Näin suomalaisnäkökulmasta tietysti kuulostaa erittäin kohtuulliselta tuo pienempikin summa. Siis keskituloisessa perheessä jää pakollisten asumis- ja verokulujen sekä sairasvakuutuksen jälkeen tuollaiset reilut 30 000 euroa muuhun kulutukseen. 

 
Kukkienhoito ei ole vain naisten hommaa

Koska helle hiostaa edelleen, olemme käyneet Reinachin maauimalassa polskimassa sen sijaan, että fillaroisimme pitkiä lenkkejä. Alan jo vähitellen päästä uinnin meditatiiviseen henkeen kiinni: aluksi ratauinti tuntui todella tylsältä, mutta nyt siedän jo hommaa sen verran, että voin uida puolisen tuntia (eli noin kilometrin) yhtäjaksoisesti.

Havainnoimme uimareissulla, miten raavaat uimavalvojat hoitavat työnsä ohessa myös kukkaistutuksia. Jostain syystä Suomessa vastaavassa tilanteessa olisi vaikea kuvitella miehiä nyppimään esimerkiksi kuivaneita nuppuja pois.

Täällä miehiä sen sijaan näkee vähintään yhtä paljon kuin naisia myös viljelypalstoilla. Viherkasvit ja kukat ovat Sveitsissä selkeästi sosiaalisesti hyväksytty harrastus sukupuolesta riippumatta.

Ernährung

Satuin nyt illalla kaivelemaan kiinnostuksesta tietoja Sveitsin ravitsemussuosituksista (pdf). Tai siis Twitterissä oli näistä eri maiden välisistä eroista mainintoja, ja koska olen aihetta aiemminkin miettinyt, niin tsekkasin. Kovin pitkälle en vielä päässyt, mutta mm. ruokapyramidi löytyi.
Tuon löytämäni pdf-tiedoston mukaan (jos nyt oikein tulkitsin) energiasta saadaan rasvasta n. 30%, hiilihydraateista 50 % ja  proteiineista 10-20 %. Muualla netissä kuitenkin viittaillaan paikallisiin lausuntoihin, joiden mukaan sveitsiläisen suosituksen rasvan osuus olisi 40 %. Joka tapauksessa rasvan merkityksestä eli siis "hyvälaatuisen" rasvan tärkeydestä on mainintoja.

Kovin suuresti suositukset eivät poikkea suomalaisista. Tosin Suomen suosituksethan ovat uusiutumassa, ja niiden kai oletetaan vähentävän tuota hiilarien määrää.

Tuo vuoden 2007 Sveitsin suositus mainitsee proteiinilähteenä myös mm. tofun. Siltä kannalta katsottuna sitä voinee pitää kasvisyöjämyönteisenä. Eikä täällä hoilotella kasvisten kohdalla "Puoli kiloa päivässä!", vaan puhutaan viiden päivittäisannoksen taktiikasta.  

Kuten pyramidista näkyy, niin siihen on liitetty myös liikunta. Eli siis vähintään puoli tuntia liikettä, mielellään ulkona.

(Tiivistetysti: tietoa sveitsiläisestä pyramidista saksaksi)

- - -

Sami on jo viikon ajan valitellut oloaan. Siis välillä särkee päätä, vähän aivastuttaa ja on vetämätön fiilis. Välillä mies kokee olevansa täysin terve. Epäilykset ovat kääntyneet kohti allergioita: ehkä täällä on ilmassa tällä hetkellä jotain, joka saa Samin reagoimaan.

Minähän porskutan tavalliseen tapaan. Eikä Samin olotila estänyt esimerkiksi illan pyörälenkkiä, jolla kohtasimme mm. tämän hurmurin.

Aiemmin tänään naapurimme Bruno soitti ovikelloa. Se johti siihen, että saimme Brunon takapihalta upeita ruusuja.

Alles ist nicht Gold

Arki ei aina ole niin mukavaa, ei edes ulkomailla: samaa päätä joutuu täälläkin kanniskelemaan. Blogiin asti tietysti päätyy yleensä niitä hyviä hetkiä ja hymykuvia, mutta tasapuolisuuden vuoksi on syytä muistaa, että välillä tökkii.

Nyt siis mainintoja niistä aiheista, jotka välillä harmittavat minua.

Ystävien kaukaisuus

Vaikka netti nykyaikana helpottaa yhteydenpitoa, ei se korvaa kasvokkaista höpöttelyä, naureskelua tai hiljaa olemista. Facebookista voi saada pintaraapaisun kuulumisista, mutta lähellekään kaikkea netti ei paljasta.
(Enkä tietenkään voi virtuaalisesti rapsutella Villi-kissaa, tuota kolme vuotta kanssani asunutta vanhaa herraa.)

Vieraalla kielellä kommunikointi

Suomeksi osaan ilmaista itseäni parhaiten. Englanniksi en saa sanotuksi sitä kaikkea, mitä haluaisin. Vitsailu ja nokkeluudet jäävät vähäisiksi. Suomeksi olisi välillä niin kiva lörpöttää isommassakin porukassa.
Usein illanvietto vaihtotaiteilijoiden porukassa väsyttää ihan siksi, että on puhunut englantia ja joutunut olemaan tarkempana sanomistensa suhteen.

Saati sitten se, ettei paikallisten kanssa voi vajavaisen kielitaidon vuoksi oikeasti keskustella saksaksi.

Helsingin kaipuu

Kahvilat ja kirjastot pienen kävelyn päässä, kaverit, tapahtumat, Kallio... Täällä ei ole samaa tunnelmaa ja tiettyä olemisen helppoutta kuin tutussa kotikaupungissa.

Asunnon sijainti

Vaikka Arlesheim on nätti pieni paikka ja viihdymme hyvien ulkoilumahdollisuuksien sekä kauniin luonnon lähellä, niin välillä harmittaa se, missä kohdin asunto on. Olen niin tottunut kaupungin lähipalveluihin ja mahdollisuuksiin, että täällä kauempana kaupungin sykkeestä eläessä tuntuu, että arki on aika kuollutta.
Baseliin on matkaa 10 km: eihän se ole niin paljon, mutta ei ihan hetkessä kuitenkaan voi vain piipahtaa kaupungilla.
Jos olemme illalla myöhään liikenteessä, niin silloin julkisilla kulkuvälineillä takaisinpääsy kotiin voi kestää yllättävän pitkään: jos ei ehdikään suunniteltuun junaan, niin joutuu odottamaan, ja huonolla tuurilla matka vaikka Kasernen alueelta kestää melkein tunnin. On se vähän toista kuin kymmenen minuutin kävely Kalliossa.

Onneksi nyt on jo niin kesä, että öisinkin voi hyvin fillaroida.

"Oman elämän" vähyys

Elomme kietoutuu luonnollisesti paljon taidepiirien ympärille. Käymme taidetapahtumissa ja hengaamme taiteilijoiden kanssa.
Mutta koska en ole taiteilija, niin välillä kaipaisin seurakseni ihmisiä erilaisista ympyröistä. Suomessa voin käydä erilaisissa tapahtumissa, seminaareissa ja vaikka lehdistötilaisuuksissa, jotka koskettavat omia kiinnostuksenkohteitani (kulutus, ruoka, sosiaalinen media, viestintä jne). Täällä minulla ei ole vastaavia piirejä. Puolen vuoden ajanjaksoa varten ja hyvin vajavaisen paikallisen kielen osaamisen vuoksi en ole jaksanut niitä edes haeskella.
Ehkä olisi pitänyt.

Eikä minulla ole edes töitä täällä niin paljon kuin Suomessa. Osa jutunkirjoituksista onnistuu täältä, mutta ei kaikki, enkä ole voinut tietenkään esimerkiksi luennoida, jota viime vuonna tein.
Tästäkin tietysti voi syyttää itseään. Ahkerampi ihminen olisi etukäteen suunnitellut etätyönsä paremmin tai kehittänyt jonkun hyvän projektin.
Toisaalta olin kyllä päättänyt senkin, että otan tätä Sveitsin aikaa loman kannalta ja käytän säästöjäni elämiseen.

Sopivaa puuhastelua on ollut elokuisten häiden suunnittelussa ja järjestelyssä, joten ei tässä sikäli ole päässyt tylsistymään. 

Tulevaisuuspohdinnat

Minä en mitenkään aidosti osaa elää hetkessä, vaan murehdin tulevia. Kuten esimerkiksi sitä, että saako vaivatta sopivasti hommia syksyllä vai pitääkö epätoivoisemmin riipiä jostain elantoa kasaan ja mitä sitä nyt ylipäätään haluaisi tehdä. Mitä lähemmäksi Sveitsin elämän loppu käy, sitä enemmän tulevat ajat pohdituttavat.
Minulla on sentään säästöjä, mutta Samilla niitä on vähemmän, eikä taiteilijan tulotasossa ole kehumista (tai siis on hyvä, jos on jotkut vakiotulot). Sami sai tätä Sveitsin oloa varten apurahaa, mutta tämän vuoden toiselle puoliskolle apurahahakemukset eivät ole tärpänneet.

Mutta hieno mahdollisuus tämä silti on

Jotta joku nyt ei luulisi, etten arvostaisi tätä mahdollisuutta, niin painotan, että minusta on tosi mahtavaa, että on päästy tänne. Mutta en etukäteenkään kuvitellut, että tämä olisi silkkaa ihanaa eloa. Haluan nyt kirjata nämä heikommatkin jutut talteen: jos vielä toistamiseen tarjoutuu vastaava mahdollisuus, niin olen toivottavasti osannut ottaa näistä opikseni.

Der Frosch und die Gartenzwerge

Eilen lähdettiin kivan aurinkoisen sään houkuttelemana pyörälenkille. Sen aikana koettiin elämämme kovimmat ylämäkinousut: eteläisessä Suomessa ei yksinkertaisesti ole reittejä, joissa kilometrien ajan on vastamäkeä ja välillä melkoisen jyrkkääkin.

Lenkille ei kertynyt mittaa kuin 27 kilometriä, mutta silti illalla jaloissa tunsi, että nyt on poljettu ihan tosissaan. Eihän nämä mäet vielä mitään mielettömiä olleet, kun ei edes Alppien lähellä asuta, mutta ihan riittävästi näin kehittymättömälle mäkifillaroijalle.

Alku oli kuitenkin tasaisempaa. Ikuistin sammakkoliikennemerkin:

Kukkuloilla tuli tietysti taas vastaan maatila. Täällä oli helppo tiirailla lähempääkin vasikoita ja lehmiä.

Koska olen vissiin suurelta osin ottanut kuvia vanhoista rakennuksista, niin vastapainoksi niille kerrostalo Baselin läheltä:

Illalla kävimme Baselissa näyttelyavajaisissa, paikkana Ausstellungsraum Klingental. Koska siellä olivat kaikki muutkin tutut ulkomaalaisvaihtotaiteilijat, edullisia juomia ja ilmaista kasviskeittoa, niin muutama tunti sujui leppoisasti.

- - -

Tänään päiväkävelyllä ikuistin hieman kevätkukkasia sekä pienet puutarhatontut. Täällä ei pihoilla juurikaan näy sellaisia isokokoisia tonttuja, mutta muita erilaisia patsaita tai koristeluja on helppo löytää.

Lisäksi olemme jo useammankan kerran nähneet talon seinässä haikarakyltin tai vastaavan, joka kertoo uuden lapsukaisen syntymäajan ja nimen.

Basler Fasnacht

Baselin karnevaali, Fasnacht, on tapahtuma, jonka merkitys alkoi selvitä heti ensimmäisinä päivinä täällä. Maaliskuiseen, kolmipäiväiseen humuun tuntui liittyvän kuitenkin paljon pienempiä ja suurempia seikkoja, joita ei-baselilainen ei hetkessä hahmota. Baselilaiset kertoivat tietysti paljon, mutta heidänkin näkökulmansa vaihtelevat: monet ”pakenevat” kaupungista Fasnachtin ajaksi ja toiset taas jäävät nauttimaan ajasta, jolloin Basel on jotain aivan muuta kuin arkena.

Baselin Fasnacht alkaa 14. maaliskuuta, ja sitä ennen muilla paikkakunnilla (myös Saksassa) on omia Fasnachtejaan. Baselilaiset pitävät tietysti omaansa ehdottomasti parhaana.

Pistän nyt tällaisen perustekstin tapahtumasta. Tekstin olen kirjoittanut pitkälti Lifting the Mask -kirjan (Peter Habricht) perusteella.

Fasnacht siis sekoittaa kaupunkia ja pistää asiat päälaelleen. Kyseiseen aikaan pidetään yleisesti lomaa, joten useimmat ovat siis vapaalla ja koulut ovat kiinni.

Fasnacht alkaa sunnuntain ja maanantain välisenä yönä klo 4: kaupungin valot sammutetaan, soittokunnat alkavat soittaa ja marssia kantaen edellään kaupungin valaisevia lyhtyjä.

Fasnacht päättyy tasan kolme vuorokautta myöhemmin.

Oleellisia osioita Fasnachtissa ovat puvut naamioineen, pikkolohuilut, rummut, marssiminen ja kulkueet, ”omat porukat” sekä vitsailu mm. paikallispolitiikalle.

Pukuja on erilaisia, ja tiettyyn naamioon, esimerkiksi narriin pukeutunut, yhdistää naamioon oikeanlaisen vaatetuksen. Näitä naamioita ja pukuja on myynnissä niin käytettyinä kuin uusina, mutta toki itsekin sellaisen saa tehdä.


Lifting the Mask -kirjassa varoitetaan satunnaista turistia edes yrittämästä pukeutumista Fasnachtiin. Fasnachtia voi seurata mainiosti ihan tavallisissa vaatteissa, etenkin, kun on ostanut plakaatin rintapieleensä eli osoittaa tukensa tapahtumalle.

Toisaalta jotkut baselilaistuttumme olivat sitä mieltä, että voi pukeutua, kunhan ei yritä mennä mukaan virallisiin marsseihin yms. toimintaan. Niihin paikalliset saattavat osallistuvat erilaisten ”Cliquen” jäseninä. Ne ovat ikään kuin klubeja, jotka treenailevat Fasnachtiin esimerkiksi harjoittelemalla marssien soittamista. Baselilaisista kuulemma noin kuusi prosenttia osaa soittaa huilua, rumpu vaatii enemmän harjoitusta.

Toiset porukat ovat nimeltään Schyssdräggziigli. Myös nämä joukkiot kulkevat ympäriinsä, soittavat ja marssivat. Nämä porukat eivät vain ole niin isoja ja järjestäytyneitä kuin Cliquet. Cliqueille on aikataulunsa mm. maanantain ja keskiviikon paraatien vuoksi, kun taas Schyssdräggziiglit voivat toimia vapaammin.

Yksi porukkatyyppi on Gugge. Se on iso puhallinmusiikkiporukka, joka soittaa tarkoituksella epäharmonisesti. Mukana on rummuttajia, jotka soittavat tiettyä rytmiä, vaikka muu bändi olisi hiljaa. Tämä rytmi poikkeaa siitä, mitä perinteisessä Fasnacht-marsseissa käytetään.

Yleisesti vaikuttaa siltä, että Baselissa pyritään kolmen päivän ajan vakavaan hauskanpitoon. Perinteiden mukainen toiminta on tärkeää, mutta samalla istutaan ravintoloissa juomassa valkoviiniä ja katsellaan esimerkiksi limerik-henkisiä esityksiä. Tapahtumassa viskellään konfetteja ja jonkin verran namuja, ja on turha odottaa, että esimerkiksi joukkoliikenne toimisi kuten normaalisti.

Fasnachtilla on juurensa keskiajalla, mutta merkittävimmät muodot ja perinteet ovat syntyneet vasta 1900-luvulla.

Yksi osa toimintaa ovat siis pinssit, Plaketten, joita on myyty tammikuusta lähtien. Niillä rahoitetaan Fachnactia. Plakettenit ovat joka vuosi erilaisia, ja niitä on saatavilla pronssista, hopeasta tai kullasta valmistettuina.

Luonnollisesti eri Fasnacht-paikkakunnilla on omat Plaketteninsa. Mehän ostimme omamme jo tammikuussa.


Helmikuussa yhä useampi kauppa alkoi koristautua Fasnachtin henkeen. Jenzerille ilmestyi myyntiin myös baselilaisen Ueli-panimon Fasnacht-olut.

Lisäksi esimerkiksi kirpputoreilla myydään naamioita ja asuja.

Lisää Fasnact-kuvia voi ihailla ympäri internetiä, esim. Googlen kuvahaun avulla.

Der Abfall

Lupasin kirjoittaa Luonto-Liiton Kulutus.fi -blogiin vieraskynäilyn sveitsiläisestä jätehuollosta. Siellä se nyt on eli selvitys siitä, kuinka pakkaamme sekajätteet narukiristeisiin pusseihin ja jätämme ne maanantaiaamuksi talon eteen. 

Sveitsissä jätteisiin ja kierrätyksiin suhtaudutaan vakavasti. Muuton yhteydessä saimme vihkosen, jossa jätteiden käsittely, mm. eri jätelajien mukaan, oli selvitetty melko tarkkaan.

En silti ole vakuuttunut järjestelmän erinomaisuudesta, sillä jätteiden lajittelu ei täälläkään ole viety niin pitkälle kuin voisi. Lisäksi varsinaiseen ongelmaan eli jätemäärän vähentämiseen ei tunnu tavallisessa arjessa olevan oikeastaan suurempaa kannustinta.

Ja suomalaista tietysti aina harmittaa se, ettei monissa pulloissa ole pantteja.

Muistutan myös, että jätesysteemit vaihtelevat paikkakunnittain. Se, mitä täältä kerron, koskee Arlesheimia.

Ähnlich

Taannoin listailin asioita, jotka ovat toisin kuin Suomessa. Nyt listaan muutaman seikan, jotka täällä ovat samoin kuin kotimaassa, mutta jotka minun ja Samin matkustelukokemuksen perusteella ovat monessa maassa toisin.

- Puhdas hanavesi. Osaan jo pyytää ravintolassakin hahnenwasseria, joka on tietysti halvempaa kuin pullovesi.
- Hedelmävaa'at kaupassa. Myös täällä asiakas punnitsee itse tuotteensa ja länttää tarran hedelmiin tai vihanneksiin.
- Ei tippejä ravintolassa. Mitään erityistä velvollisuutta tippien jättämiseen ei ole, mutta kuten Suomessakin, niin hyvästä palvelusta kannattaa palkita.
- Vessapaperi. Laadultaan samanlaista kuin suomalainen.
- Oluen hinta. Ravintolassa tuopit ovat hinnaltaan samaa tasoa kuin Suomessa. Kaupasta toki halpaolutta saa edullisemmin.
- Pukeutuminen. Suomalaiset arvostavat käytännönläheisyyttä. Siltä usein näyttää sveitsiläistenkin seurassa. Baselissa huomioin, että taidemuseon tyylikkäästi pukeutuneella miestarjoilijalla oli juoksulenkkarit. Baselilainen nuoriso näyttää samalta kuin suomalainen: tosin erilaisia nuorison alakulttuureja näkyy hyvin vähän eli ei siis hevareita, gootteja tms.
- Autoilun merkitys. Sveitsiläisillä ja suomalaisilla on suhteessa yhtä paljon autoja eli yksi auto per kaksi asukasta, vaikka sveitsiläinen joukkoliikenne onkin erittäin toimivaa ja kattavaa. 
- Täsmällisyys. Sovituista ajoista pidetään kiinni. Sveitsiläinen joukkoliikenne tuntuu tosin kulkevan paremmin ajallaan kuin suomalainen.
- Teknologian käyttö. Matkapuhelimissa erilaiset uudehkot mobiililaitteet näyttävät olevan yhtä suosittuja kuin Suomessa, vaikka lankapuhelimia täällä vielä käytetään ahkerasti. Kotitalouksissa nettiliittymien määrä on melkein sama (n. 80 %).
- Korttimaksamisen helppous. Visan ohella myös Visa Electron toimii hyvin maksuvälineenä, ja sirukorttimaksupäätteet ovat yleensä käytössä.
- Tietty etäisyys ja hiljaisuuden arvostaminen. Vieraita ihmisiä, kuten meitä, ei lähestytä uteliaana. Olemme tähän mennessä yhden kerran spontaanisti keskustelleet ravintolassa tuntemattoman pariskunnan kanssa (jokunen muu sananen on toki vaihdettu). Hiljaisuus on muutenkin arvossaan, kuten Swissinfon blogissa taannoin kirjoitettiin: Silence is Gold.
- Siisteys. Kaduilla on vähän roskia. Koirankakkaa vähemmän kuin Helsingissä: tähän lienevät syynä koirankakkaroskikset, joista saa myös pusseja jätösten keräämiseen.
- Sauvakävely. Sveitsiläisillä on tietysti pitkä perinne vaellussauvoista, joten ei liene ihme, että myös Nordic Walking on näkyvä harrastus.

- - -

Bonuksena kissakuva viikonlopulta (pääsin taas rapsuttelemaan paria kissaa, jee!):

Die Hügel und Vermicelles

Päivän pyöräilykuva eli Samin kanssa poljettiin vähän enemmän maastopyöräreittiä ja vähän vähemmän maantietä.

Vieläkään pyöräilykunto ei ole huippuluokkaa, eli kovimpia ylämäkiä ei jaksa polkea, vaan pitää taluttaa. Mutta ei se silti fillarointinautintoja vähennä, ja tiedot Suomen lumi- ja pakkasmääristä tuntuvat niin kaukaisilta ja epätodellisilta.

Päivän pikkueläimet -kuva: lampaita ja karitsoja näkyi paljon.

Päivän muita tekoja: hommasin kirjastokortin ja pohdin Kulutusjuhlan puolella, että kieltämättä hieman kaipaan Kallion kirjastoa ja sen ilmaisuutta.

- - -

Olemme jatkaneet myös paikallisten makeiden herkkujen testailua. Eilen Sami ja Henri olivat ostaneet minulle Vermicelles-leivoksen, kun olin jo pariin kertaan kaupassa ihmetellyt hiukan tippaleipämäisen kiertynyttä taikinakasaa. Leivoksen perusmassa on tahnaa, joka on tehty mm. pähkinästä (siis melko lailla mantelimassamaista), ja yleensä vermicellien mukana on kermavaahtoa.

Minun makuuni tämä tuote ei varsinaisesti ollut. Liian makeaa, enkä myöskään mieltynyt tahnan suutuntumaan.

Das Schloss, die Öffnunzeiten und so weiter

Toveri Olli ehdotti, että kirjoittaisin arjen pikkuasioista, jotka täällä ovat toisin. Siis ennen kuin totun niihin ja unohdan eroavuudet Suomeen.

Eli siis tässäpä listausta, sekalaisesti suurempaa ja pienempää:

- Valuutta. Frangien kurssi suhteessa euroon vaatii vielä pientä päässälaskemista. Lisäksi en tunnista vielä kolikoita tai seteleitä koon tai värin perusteella. Tuntuu epäloogiselta, että 0,50 frangin kolikko on pienempi kuin 0,20 frangin. Tosin pääsääntöisesti maksan ostokset kortilla, joten käsittelen käteistä vähän. Hintatasoa ei enää jaksa ihmetellä: kahvikupillisten kalleuteen on sitten vain totuttava.

- Jätehuolto. Tästä aion kirjoittaa myöhemmin lisää, mutta siis esim. sekajätteitä varten pitää ostaa tietynlaisia pusseja sekä erikseen Arlesheim-tarroja pusseihin kiinnitettäväksi. Mitään taloyhtiöiden yhteisroskiksia ei ole, vaan pussukat noudetaan tiettyinä päivinä (meillä se on maanantai). Samoin erilliskerätään esim. pahvia, paperia ja vaatteita.
- Avaimet ja lukot. Asunnossamme ei tietenkään ole kätevää Abloy-lukkoa, vaan sellainen malli, joka pyörii suuntaan ja toiseen (enkä tietenkään vielä automaattisesti muista, mihin suuntaan). Hyvä puoli asunnon ovessa on se, että se pitää lukita avaimella ulkopuolella. Avaimia ei siis voi unohtaa sisään.
- Ovien aukeamissuunta. Ulko-ovet aukeavat täällä usein sisäänpäin eli niitä pitää työntää, kun taas Suomessa on tottunut vetämään oven auki.

- Kevyenliikenteen huomioivat autoilijat. Helsingissä joutuu suojatien kohdalla seisoskelemaan ja odottelemaan sopivaa kohtaa ylimenemiseen. Täällä autoilijat oikeasti seisahtuvat odottamaan, että jalankulkija menee yli.

- Pyöräilykaistat. Samaan liikennetoimintaan liittyy pyöräilykaistat, joita on runsaasti. Pitää vain osata polkea oikein niin kiertoliittymissä kuin monikaistaisilla.
- Lähiliikenteen lipun leimaus. Helsingissä käytin matkakorttia, jota vilautetaan kortinlukijalle sitten, kun on kyytiin hypännyt. Täällä käytän vanhanaikaisempia kuuden matkan lippuja, jotka pitää muistaa leimata pysäkillä ennen kyytiin nousemista.
- Lähiliikenteen bussissa lippua ei tarvitse vilauttaa kuskille. Linja-autoihin voi siis hypätä vaikka sivuovesta, ja mahdolliset tarkastajat sitten tarkistavat liput.
- Pöytiintarjoilu. Suomessa harvinainen pöytiintarjoilu on täällä normikäytäntö esimerkiksi kahviloissa.

- Kauppojen alennukset. Ruokakaupoissa alennukset ovat usein 40-50 prosenttia tai tuotteita myydään ”kaksi yhden hinnalla” -tyyppisesti (tai todella suurissa monipakkauksissa, tyyliin kymmenen tomaattimurskapurkkia halvalla). Kun viinikin voi olla roimassa alennuksessa, niin suomalainen hämmästelee.
- Tuotteisiin merkityt hinnat. Toki hinnat ovat peruskauppojen hyllyreunuksissa, mutta usein myös itse pakkauksissa "vakioleimattuna" (ei siis mitään hintatarraa). Elintarvikepakkauksissa on usein paljon muutakin tietoa, esimerkiksi erikseen viimeiset myynti- ja käyttöpäivät.

- Ruokakauppojen varhainen sulkeutuminen. Meidän lähikauppamme menevät arkisin kiinni klo 18.30. Lisäksi esimerkiksi paikallinen torimme on auki vain perjantaisin aamupäivästä (eli todennköisyys, että me ehdimme sinne, on hyvin pieni).
- Lounastuntien aiheuttama monien kauppojen ja palveluiden kiinniolo. Esimerkiksi posti voi olla kiinni klo 12-13.30.
- Leipä- ja lihakaupat. Pieniä erikoiskauppoja voi helposti käyttää peruskauppojen lisäksi.
- Tienvarsin itsepalvelumyyntikojut. Aina sitä ilahtuu, kun törmää mahdollisuuteen ostaa hilloa tai hedelmiä kojusta vain kolikoita jättämällä.
- Taajama-alueiden tuotantoeläimet. Possuja, lampaita tai kanoja ei Suomessa näe normaalilla omakotitaloalueella.

- Sanomalehtien kuolinilmoitukset. Ristit ja muut symbolit puuttuvat, joten ensimmäisellä vilkaisulla en edes kuolinilmoitukseksi tajunnut.

- Pistorasiat. Pistorasioihin mahtuu suomalainen kapea pistoke, mutta ei massiivisemmat mallit.
- Tapa tervehtiä lenkkipoluilla. Mitä kauemmaksi taajamien keskustasta menee, sitä todennäköisempää on, että vastaantulija huikkaa tervehdyksen, vaikka ei taatusti tunneta.
- Veden kalkkipitoisuus. Vedenkeittimessä näkee jo viikossa, miten kalkkipitoista vesi todella on. Etikkaputsailu on ahkerassa käytössä.

- Vanhojen rakennusten runsaus. Monta sataa vuotta vanhat talot ovat tavallisia, ja joka puolella tuntuu olevan vanhoja kirkkoja tai linnanraunioita.
- Tupakointi baareissa. Joissakin baareissa tupakointi on sallittu, monissa ei. Olin Suomessa jo ehtinyt unohtaa, millaista on istua savun keskellä ja miten pahalta vaatteet voivat haista baari-illan jälkeen.

Alarmsignale und Kunstmuseum Basel

Nyt, kun arki täällä Sveitsissä on asettunut uomiinsa, niin huomaamme viettävämme suuren osan ajasta Arlesheimissa ja kotosalla. Molemmat puuhastelemme omiamme (Sami maalaa, minä istun tietokoneella) ja sen lisäksi käymme kaupassa, teemme kävelyn, kokkaamme. Aamuisin nukataan pitkään ja illalla valvotaan puolilleöin.

Helsingissä olemme tottuneet siihen, että on helppo piipahtaa kahvilaan tai baariin, tavata ystäviä tai lähteä pikaisellakin varoitusajalla näyttelyavajaisiin, juoksulenkille tai muihin rientoihin.

Vaikka matka Baseliin ei sinällään ole pitkä, niin siihen pitää varata kuitenkin se puoli tuntia. Ihan noin vain ei tule mieleen piipahtaa kaupungilla. (Eli kyllä tässä on taas muistanut, mitkä ovat lähiöasumisen vaikutukset ihmisen elämänpiiriin verrattuna keskustamaisempaan ympäristöön...)

Koska höperöityminen Arlesheimiin ei ole tavoitteemme, niin eilen päätimme käydä Baselissa: kuljeskella kaupungilla, istahtaa kahvilaan, vilkaista gallerioita, vierailla Baselin taidemuseossa.

Tätä ennen kuitenkin ihmettelimme hälytyssireenin toistunutta soimista. En vaivautunut aihetta sen tarkemmin selvittelemään ennen kuin ihmettelin asiaa Facebookissa. Sitä kautta selvisi, että kyseessä oli Sveitsin vuotuinen hälytyssireenien testaus.

Baselissa näkyi viimeaikainen pakkassää: nämä suihkulähteet ovat veikeitä, liikkuvia luomuksia, mutta nyt talvi on vaikuttanut jähmettävästi.

Koska kaikki kissat tietysti huomaan, niin samoin tämän liikkeen kissateippaukset kiinnittivät huomion.  Tuo ovea vasten oleva hahmo tuo niin selvästi mieleen hoidokkini Villin! (Terkut vaan sinne ja runsaasti rapsutuksia karvaläjälle!)

Baselin taidemuseo oli hieno ja laaja. Menimme museoon viimeiseksi aukiolotunniksi, jolloin sisäänpääsy on ilmainen. Emme tietysti tunnissa ehtineet kiertää koko museota, mutta pääsimme kuitenkin katsomaan niin vanhaa kuin uudempaakin hienoa taidetta. Uusi reissu museoon pitänee tehdä varsin pian.

In der Küche: keittiön perustarvikkeet

Uusi Musta haastoi minut listaamaan keittiön kulmakiviä eli niitä elintarvikkeita, joita kaapeista on aina löydyttävä. Kiitos vaan Katjalle haasteesta!

Tänne muuttaessamme ruokakaapit olivat tietysti aivan tyhjät, joten piti todella aloittaa perusteista.  Joitakin minun suosikkituotteitani ei täältä löydy, joten tiettyä korvaavia elintarvikkeita on etsiskelty.

Kuten Katjallakin, niin myös tässä taloudessa lista vaihtelee vuodenajan mukaan: kesällä esimerkiksi tomaatteja kuluu paljon, mutta talvella en Suomessa niitä juuri osta.

Mutta nyt siis listaan.

- Kaurahiutaleet: näistä tehdään aina aamupuuro.
- Soijamaito (menee samaan aamupuuroon). Suomessa ostin aina kauramaitoa, mutta täällä sitä ei saa.
- Ruokaöljyt (rypsiöljyäkin lorautetaan siihen aamupuuroon...)
- Pakastemustikat tai muut marjat, aamupuuron lisäke.

- Sipuli ja valkosipuli.
- Tomaattimurska ja tomaattipyre: jos ei muuta ruokaa keksi, aina voi tehdä yksinkertaisen tomaattipastan.
- Kuivapasta: täällä ostimme todella hyvää spagettia.
- Linssit: toinen nopea ruoka on linssikeitto.
- Tölkkipavut: vaihtelua linsseihin.
- Kuivapavut tai kikherneet: yritän muistaa liottaa ja keittää suurempia määriä kerralla ja sitten pakastaa osan.
- Kookosmaito tai -kerma: Suomessa kaapissa oli aina kaurakermaa, mutta täällä sitä ei löydy. Kookoskermaan sopii mainiosti esim. tofuruokiin.
- Ebly, Sveitissä opittu uusi tuttavuus, josta jo aiemmin mainitsin. Nopeaa valmistaa, maisuu hyvältä. Suomessa usein vastaavassa tarkoituksessa käytin rikottuja ohrasuurimoita.

- Avokado: käytän leivänpäällisenä (pippurin ja sitruunamehun kanssa), jotta ei tulisi ahmittua juustoa.
- Juusto: Suomessa tämä ei ollut välttämättömyys, mutta täällä juustohoukutuksia ei osaa välttää, kun niin herkullisia vaihtoehtoja on tarjolla koko ajan.
- Voi ja margariini: ruuanvalmistukseen ja leivälle.
- Kananmunat.
- Vehnäjauhoja, sokeria, kuivahiivaa, suolaa, mausteita, soijakastike eli perusjuttuja leivontaan ja kokkaamiseen.
- Jogurtti: paikalliset jogurtit ovat usein tosi hyviä (eivät siis mitään kevytlitkuja), mutta kaipaan täällä silti esim. Yosan viljapohjaisia valmisteita.
- Omenat: olen omenariippuvainen ja ahmin etenkin syksyllä omenoita. Täällä edulliset suosikkiomenat löytyvät Arlesheimista kadunvarsikojusta (kojun esittelin aiemmassa tekstissä).
- Porkkanat: voi laittaa eri muodoissa eri ruokiin tai syödä sellaisenaan.
- Auringonkukansiemenet (tai muita siemeniä): etenkin salaattiin ripoteltavaksi.
- Hapankorput: kun korppuhimo yllättää, on hyvä olla varautunut. Suomalaiskorppuja myydään tavallisissa kaupoissa Sveitsissäkin.
- Leipä: minulle leipä ei ole ehdoton tuote, mutta miehelle on. Suomessa suosikki oli lähileipomoni Avikaisen ruislimppu, ja Sveitsissä on vielä menossa testailuvaihe parhaimman löytämiseksi. Leipä on täällä toki usein hyvää ja maistuvaa, vaikkei rukiista olekaan tehty.

Kuvassa muutama kaapeissa juuri nyt oleva ja listassa mainittu tuote:

Yhtä Suomessa vakiotuotteisiin kuulunutta, tai edes selkeää korvaajaa, en ole löytänyt: soijarouhetta ei näy kaupoissa. Edes paikallisessa ekokaupassa ei sattunut silmiini, vaikka kuinka tähyilin. Jatkan etsiskelyä, jotta voisi tehdä esim. kaalilaatikkoa soijarouheeseen.

Lisäksi juomapuolella meillä on teetä (aamulla vihreää, illemmalla muita), kahvia ja kahvimaitoa (kahvimaito ei kuulunut Suomessa vakioihin, sillä emme kovin usein keittäneet kahvia kotona).

Sveitisissä luomutuotteita on varsin helppo löytää, joten monet hankinnoistamme ovat luomua. Mutta emme niin tarkkoja ole (paitsi esimerkiksi kananmunissa haluan aina luomuversiot), joten esimerkiksi kasviksissa on muutakin kuin luomua.

Suomessa kaapeista löytyi aina (tai lähes aina) myös esim. pähkinöitä, kuivattuja marjoja, huomattavasti laajempi maustevalikoima,  leseitä, erilaisia leivontatarpeita (kaakaota, ruisjauhoja, sämpyläjauhoja, tomusokeria jne)...

- - -

Aiheeseen liittyen: eilen kirjoitin Kulutusjuhlaan pätkän siitä, että täällä monissa elintarvikkeissa edes yritetään kertoa hieman raaka-aineiden alkuperästä.

Die Finnin mit dem Reflektor

Vaikka Sveitsissä on valoisampaa kuin Suomessa, niin illat ovat edelleen pimeitä. Siksi olemme hämmästelleet, ettei täällä käytetä juuri lainkaan heijastimia.

Monissa ulkoiluvaatteissa on toki heijastinnauhoja valmistajan toimesta, ja pikkulapsiryhmiä näkee heijastavissa liiveissä, kuten Suomessakin.

Mutta erilaiset roikkuvat heijastimet tuntuvat puuttuvan lähes täysin. Kun eräänä päivänä odottelin seisoskellen, niin tuntematon mummeli huomioi neonkeltaisen muoviheijastimen ja kommentoi sitä ilmeisesti tyyliin "kiva ja värikäs". Ja kyseessähän oli siis mainosheijastin, jossa ei ollut minkäänlaista tyylikkyyttä verrattuna kaikkiin niihin heijastimiin, joita Suomessa näkee.

Katuvaloja täällä on selvästi vähemmän kuin Suomessa, joten sikäli näkyvyydelle olisi tarvetta. Tosin katuvalojen vähyys miellyttää itseäni: onpahan vähemmän valosaastetta.

Pyörissä on kyllä lähes poikkeuksetta hyvät valot, niin edessä kuin takana. Ilmeisesti laki ne määrää ja toisaalta heikkojen katuvalaistuksen vuoksi ne ovat tarpeelliset. Onhan se hyvä, jos pimeässä pyöräillessä näkee eteensä.

- - -

Pàivän kuvassa Sami ahkeroi tietokoneella eli kasaa printtejä maalauksistaan portfolioon.

"Ich spreche nicht sehr gut Deutsch"

Yleisten tervehdysten, kiitosten ja vastaavien lisäksi olen useamman kerran sanonut täällä saksaksi, että pahoittelen, mutta en osaa puhua saksaa erityisen hyvin.

Tätä on tapahtunut esimerkiksi kahdesti Baselin juna-aseman liepeillä, kun joku on kysynyt tietä jonnekin. Tällöin tietysti ongelma on myös se, etten osaa neuvoa ketään Baselissa mihinkään (paitsi sinne juna-asemalle ja parin nähtävyyden luo, ehkä).

Ei saksantaitoni tosin ihan heikko ole: olenhan kieltä opiskellut viisi vuotta (8. luokalta lukion loppuun), ja sen jälkeen yhden kurssin lisää myöhemmissä opinnoissa. Mutta lukiota päättäessäni kielitaidon taso oli aivan toinen, kun sekä sanasto että kielioppi olivat tuoreessa muistissa. Nyt minulla on mennyt yli kymmenen vuotta ilman merkittävää tarvetta saksantaidoille.

Sami on lukenut saksaa yläasteella. Hänen vahvuutenaan on kuitenkin suhteellisen runsas matkailu saksankielisellä alueella, joten esimerkiksi ravintolasanasto on miehellä paremmin hallussa kuin minulla.

Sitä paitsi minä hermoilen siitä, että puhun väärin, ja mietin, että miten ne datiivit ja akkusatiivit nyt menivätkään. Sami ei näistä liikoja tiedä, joten osaa huolettomammin vain laittaa sanoja peräkkäin murehtimatta, että tulee kielioppivirheitä.

Tietysti täällä ymmärrystä vaikeuttaa kuuluisa sveitsinsaksa eli paikallinen murre, josta puhuttuna on vaikea saada mitään tolkkua.

iaab:n kautta olisi mahdollista ottaa kielikurssi, jonka voisi maksaa omalla taideteoksellaan (minä en tietysti mitään sellaista teosta voisi tehdä). Kävimme perjantaina ottamassa selvää noista kursseista ja tekemässä pienen kielikokeen oikean kurssitason määrittämistä varten.

Testi oli minusta helpohko, ja aika hyvin se sujuikin. Ei Samikaan huono ollut.

Mutta kurssiajat eivät tuntuneet kovin sopivilta omiin aikatauluihin. Minä olisin mieluiten mennyt jollekin muutaman päivän tehopreppaukselle eli vaikka neljä täyttä päivää peräkkäin opiskellut saksaa, mutta sellaista ei ollut tarjolla.

Sen sijaan sovin Ruthin kanssa, että voisimme pyrkiä välillä kommunikoimaan saksaksi englannin sijaan. Testailimme sitä heti perjantaina, eikä se hullummalta tuntunut: kun toinen puhuu sopivan hitaasti eikä käytä voimakasta sveitsiläismurretta, niin asiat voi saada hoidettua.

Tämä on todettu muuallakin. Esimerkiksi lauantaina käväisin Pelastusarmeijan kirpputorilla. Minulla ei ollut käteistä mukana, ja ensimmäistä kertaa täälllä Visa-korttini toiminut maksuvälineenä (siis siinä korttimaksupäätteessä oli jotain vikaa). Tästä piti tieysti hieman keskustella henkilökunnan kanssa, kysyä lähintä pankkiautomaattia ja sitten palata käteisten kanssa hoitamaan maksu. Enkä sortunut vaihtamaan englantiin, vaan käytin saksaa.

Ylipäätään täällä ei tunnu tapahtuvan kovin usein sitä, että asiakaspalveluhenkilö vaihtaisi englantiin, vaikka sönköttää huonosti saksaa eikä edes heti ymmärrä, mitä toinen sanoo. Ulkomaalaiset kun ovat joskus Suomessa valittaneet sitä, että ei oikein edes pääse testaamaan kielitaitoaa, kun suomalaiset niin vaivatta heti ryhtyvät puhumaan englantia.

Tietysti paikallisen kielen edes jonkinlainen hallinta helpottaa elämää ja auttaa pääsemään kulttuuriin sisälle. Vaikka me Samin kanssa puhumme kotona suomea ja muiden vaihtotaiteilijoiden kanssa englantia, niin tavoite on, että kesäkuun lopulla saksa luistaisi jo selvästi sujuvammin.

Die Zusicherung der Aufenthaltsbewilligung

Tähän aamupäivään kuului tärkeä suoritus: menimme ilmoittautumaan virallisiksi arlesheimerilaisiksi eli saamaan viralliset leimat ja muut oleelliset merkinnät. Mukana oli iaab:n yhteyshenkilömme Ruth, joka tarvittaessa tulkkasi ja hoiti asiaa eteenpäin.

Ylipäätään Sveitsiin asettautumisen kannalta tuollaisen järjestön kautta tuleminen on ollut meidän kannaltamme vaivatonta. iiab on hoitanut käytännön järjestelyt ja paperityöt, jotka varmasti olisivat muutoin vaatineet meiltä suurempia panostuksia.

Nyt me vain hommasimme Suomessa vakuutuksen (eli pyysin eri vakuutusyhtiöiltä tarjouksia tähän: normaali matkavakuutus ei riitä, kun olemme täällä pidempään kuin kolme kuukautta). Peruslomallekin tulevan tietysti kannattaa ottaa se matkavakuutus, sillä muuten sairaanhoito tullee varsin kalliiksi.

Jouduimme tänään ilmoittamaan mm. äidin tyttönimen ja isän nimen. Nyt tämäkin tieto siis löytyy sveitsiläisistä rekistereistä.

Lisäksi meidän pitää vielä viedä kaksi passikuvaa. Eli siis esimerkiksi passikopiot eivät näköjään riittäneet viranomaisille henkilöllisyytemme tarkkailuun.

Mutta nyt nämä lomakkeemme ovat siis virallistetut. Touhusta piti maksaa yhteensä 20 frangia.

Samalla saimme kaikenlaista kirjallista materiaalia Arlesheimista (mm. jätehuoltoa) ja kaksi ilmaista päivälippua julkiseen liikenteeseen. Niiden hinta ylittää jo tuon 20 frangin veloituksen. Lisäksi saimme lapun, jolla voimme tilata päivittäin ilmestyvän Basler Zeitungen -lehden veloituksetta kahdeksi kuukaudeksi.

Nämä käytännöt, kuten monet muutkin, vaihtelevat täällä tietysti kantoneittain. Kantonit ovat hyvin itsenäisiä päätöksenteossaan, joten harvassa asiassa tuntuu olevan suuria valtakunnallisia linjauksia.

Jos nyt jostain syystä haluaisimme Sveitsin kansalaisuuden, niin se ei kovin nopeasti onnistuisi. Lehtijutun perusteella kansalaisuuden hakemiseksi pitäisi asua täällä 12 vuotta. Saksassa riittäisi kahdeksan vuotta, Ranskassa ja Hollannissa viisi vuotta.

Saimme tänään myös ensimmäisen kerran postia Suomesta. Mace ja Meiju ilahduttivat meitä Monoclen erikoisjulkaisulla Alpeista, jihuu! Kiitos paljon sinne!

Jos nyt joku muukin innostuu lähettelemään meille postia, niin osoite on
iaab-Atelier, Fabrikmattenweg 1, 4144 Arlesheim, Ch

Itselläni vielä flunssa jatkuu, joten siirryn taas keittelemään teetä. Toivottavasti huomenna en ole kipeänä, sillä aiomme Baselin katsomaan erityistä tapahtumaa eli Vogel Gryffiä.