Die letzte Wanderung

Torstaina teimme Matin ja Samin kanssa Aeschissa linnanraunioille ja viinimaisemiin suuntautuneen kuljeskelun. Sää oli sateisemman keskiviikon jälkeen kauniin pilvipoutainen.

Kävelyn välipalana nautittiin Aeschista konditoriosta herkulliset kirsikkapiiraset.

 

Retkemme päätteeksi nautimme aterian viinitilan yhteydessä olevan ravintolan terassilla. Ja tietysti maisteltiin niitä viinejäkin. 

Eilen perjantaina eli juhannusaattona valittiin kohteeksi Jura. Menimme ensin lyhyen matkan paikallisjunalla ja vaihdoimme linja-autoon. Sitten lähdettiin vaeltamaan kohti korkeampia paikkoja. Päivän mittaan taittui noin 22 kilometriä, ja nousimme kahdelle tasan yhtä korkealle (1204 m) huipulle, Passwangille ja Hohe Windelle.

Eli aika rankka kävely, sillä ylä- ja alamäkeä oli runsaasti.

Hevonen ei ollut kuollut, vaikka hetken epäilytti eläimen elollisuus. Reitit kulkivat läpi laitumien.

 

Näitä kotiloita näkee paljon, mutta ei tosin kovin usein tiukassa otteessa.

 

Matin pyöräkin pääsi perille eli se tuotiin Arlesheimiin eilen. Tänään päästään siis fillareilla Baseliin. 

"Für kurze Zeit ist alles schön"

Tällä viikolla kyläillyt perhe vietiin katsomaan samoja nähtäyyksiä kuin muutkin: Goetheanum ja linnanrauniot.

Linnat tietysti vievät niin lapset kuin aikuiset muutaman sadan vuoden takaiseen maailmaan. Tässä mallina ritaritaistelu.

Arlesheimin iltakävelyllämme ihailimme sateenkaarta.

Ja tietysti kylän keskustan taloja ja idylliä.

Nyt meillä alkaa viimeinen viikko täällä. Tässä vaiheessa tunteet ja ajatukset ovat vähän sekavia: kuusi kuukautta on kohta mennyt, onko ehditty kokea tarpeeksi, mitäs kaikkea Suomessa onkaan tiedossa (ainakin muutto ja sen järjestelyt), mahtuuko kaikki tavara laukkuihin (kyllä se mahtuu, koska on saatu Suomeen kamoja muuten), pitäisikö viimeiselle viikolle kehittää jotain erityisen erityistä?

Pikkuveljeni saapuu tänne keskiviikkona fillarinsa kanssa, joten sikäli on tekemistä tiedossa. 

Pakkaamista suunnitellessani taas mietin sitä, että ainakin vaatetusvarautumisen osalta elämämme on ollut täällä hieman erilaista kuin kuvittelin. Pakkasin mukaan runsaasti ns. siistejä vaatteita, koska ajattelin, että olemme paljon Baselissa ja erilaisissa tilaisuuksissa, jotka vaativat asiallisen tyylikästä pukeutumista.

Koska elämästämme tuli enemmän "maalaishenkistä" ja ulkoilupainotteista, niin esimerkiksi suoria, mustia housujani en ole kertaakaan pistänyt jalkaani. Ne saavat myös jäädä Sveitsiin eli aion tiputtaa ne vaatekeräykseen.

Toisaalta välillä olen kaivannut joitakin Suomeen jääneitä urheiluvaatekappaleitani. Esimerkiksi se ohuin, hieman tuulta ja kosteutta pitävä takki olisi ollut tarpeen.

Onneksi emme kuitenkaan ottaneet mukaan esimerkiksi toppavaatteita. Baselin seudun talvi oli niin leuto, ettei niille olisi ollut käyttöä.

Glarus

Tässä nyt muutama kuva meidän Glaruksen reissultamme. Menimme sinne siis keskiviikkona tuttujen eli Karrin ja Murielin luokse.

Sekä keskiviikko että torstai olivat pilvisiä ja sateisia päiviä, joten emme päässeet ihailemaan vuorilta avautuvia näköaloja. Mutta pilvissä oli oma viehätyksensä, ja reissu oli tietysti mukavaa vaihtelua Baselin seudun näkymiin. Kävelyretkellä nähtiin myös hienoja vesiputouksia. 

Glarus sijaitsee laaksossa, ja heti ympärillä nousee jyrkkiä vuorenseinämiä.

Perjantaina saimme vieraita tänne Arlesheimiin, joten viikonloppu on kulunut lapsiperheellisessä seurassa.

Weintraube und Birne

Tänään kävimme lounastamassa Dornachin luostariravintolan terassilla, jonka viehättävä, puutarha- ja puistomainen terassialue teki jo viimeksi vaikutuksen.

Ruokailun (erittäin maistuvaa kasvislasagnea) jälkeen kuljeskeltiin katsomassa, mitä kaikkea puutarhassa kasvaa. Viinirypäleterttuja, päärynöitä, omenoita, vadelmia, kirsikoita, herukoita... Sekä salaatteja ja kaikenlaisia vihanneksia.

"Kirschen rot, Spargeln tot" tai jotakin tuohon suuntaan menee paikallinen sanonta. Eli siis kun kirsikat ovat punaisena, on parsa "kuollut", siis kirsikoiden kypsyttyä parsa-aika on ohi. Nyt joka puolella myydään kirsikoita, jotka useimmiten ovat todella hyviä, mutta paikallista valkeaa parsaa ei enää juuri ole kaupan.

Einkommen und Kosten

Olemme lueskelleet tietoja siitä, missä Sveitsin kantoneissa keskituloiselle perheelle jää eniten rahaa käyttöön verojen, sairasvakuutusmaksun (joka on siis pakollinen) ja asumiskulujen jälkeen. Tunnetusti veroprosentit voivat vaihdella paljon, ja keskisemmässä Sveitsissä monessa kantonissa on alennettu veroja, jotta houkuteltaisiin asukkaita.

Oma alueemme eli Basel Land on sieltä kalliimmasta päästä. Kalliita ovat myös muut suuret kaupungit, kuten Zürich, Geneve ja Bern.

Jos on valmis matkustamaan töihin, niin kotikantonin valinnalla voi olla suurehkot vaikutukset perheen taloudelliseen tilanteeseen, Swissinfon teksti kertoo. Tästä on esimerkki, jossa perheen vuosittaisen käyttövarallisuus muuttuu noin 40 000 frangista noin 70 000 frangiin sen mukaan, miten kaukana Lucernesta he asuvat:

"The Credit Suisse report highlights a case study of a married couple with two children who would have SFr39,800 ($45,428) in disposable income living in Hergiswil, a 10 minute commute to Lucerne, and SFr69,700 if they resided in Altdorf, canton Uri, 35 minutes away."

Näin suomalaisnäkökulmasta tietysti kuulostaa erittäin kohtuulliselta tuo pienempikin summa. Siis keskituloisessa perheessä jää pakollisten asumis- ja verokulujen sekä sairasvakuutuksen jälkeen tuollaiset reilut 30 000 euroa muuhun kulutukseen. 

 
Kukkienhoito ei ole vain naisten hommaa

Koska helle hiostaa edelleen, olemme käyneet Reinachin maauimalassa polskimassa sen sijaan, että fillaroisimme pitkiä lenkkejä. Alan jo vähitellen päästä uinnin meditatiiviseen henkeen kiinni: aluksi ratauinti tuntui todella tylsältä, mutta nyt siedän jo hommaa sen verran, että voin uida puolisen tuntia (eli noin kilometrin) yhtäjaksoisesti.

Havainnoimme uimareissulla, miten raavaat uimavalvojat hoitavat työnsä ohessa myös kukkaistutuksia. Jostain syystä Suomessa vastaavassa tilanteessa olisi vaikea kuvitella miehiä nyppimään esimerkiksi kuivaneita nuppuja pois.

Täällä miehiä sen sijaan näkee vähintään yhtä paljon kuin naisia myös viljelypalstoilla. Viherkasvit ja kukat ovat Sveitsissä selkeästi sosiaalisesti hyväksytty harrastus sukupuolesta riippumatta.

Igel

Asuinkuntamme Arlesheim on kaunis paikka, vaikka tämä oma pihapiirimme pienteollisuusalueella ei ole niin viehättävä. Mutta tuolla kylän keskustassa ja sen läheisyydessä kuljeskellessa saa monta kertaa ihmetellä, miten hienoja taloja ja kivoja pihapiirejä voi löytää, etenkin nyt, kun on jo hyvin kesäistä.

Tietysti täällä on pitkää historiaa, jota ei Suomesta löydy. Vanhat kivitalot on kunnostettu ja keskieurooppalainen tyyli (mm. tiivis rakentaminen) tuntuu kivalta.

Italiasta Suomeen muuttanut Nicola Ugas on Sitran Maamerkit-ohjelman Onni-lehdessä (pdf) (s. 18-20) huomioinut tätä suomalaisen ja eteläeurooppalaisen rakentamisen eroa:

Ugas olisi odottanut, että kun matkustaa muutaman kymmentä kilometriä uuteen paikkaan maalla, löytäisi uusia paikallisia erikoisuuksia: ruokaa, kulttuuria, rakennuksia.
”Mutta ei ole missään. Aina sama risteys, samat liikennevalot, sama K-market, osuuspankki, posti, Kela ja risteys. Ja syödään rossoravintolassa, joka tarjoaa kaikkialla samaa pitsaa.”
Italiaan verrattuna suomalainen maaseutu on siis vaikeasti hahmotettava. Selkeät kylät ovat harvassa, talot ovat siellä täällä, yhtä kylää ei erota toisesta. Italiassa on maaseudullakin perinteisesti kylä tiiviisti omana kokonaisuutenaan, erillään viljelyalueista. Tämän lisäksi kylien ulkopuolelle rakentamista rajoitetaan
monin paikoin merkittävästi.
”Monesta paikkaa suomalaista maaseutua puuttuu yksinkertaisesti ihmisiä. Kun ihmisiä on vähän, ja ne harvat ihmiset ovat hajallaan pitkin metsiä, jää paljon hyvää kehittymättä. Yhteisö ei synny tai ainakin se on matkailijalle näkymätön.”

Sveitsissäkin käsittääkseni rajoitetaan paljon rakentamista kylän ulkopuolelle. Mutta kyliä on lähes vieri vieressä, usein kylän keskustasta toiseen ei ole kovin montaa kilometriä. Ja jokaisessa on omat palvelunsa ja esimerkiksi ravintolansa. Ravintolan nimi voi muuten usein olla "Zum Rössli", mutta eivät ne silti mitään samaa ketjua ole, vaan usein perheiden pitämiä.

Arlesheimin keskustassa erilaisia palveluita on runsaasti. Mitään ostoskeskusta näille ei ole tehty, vaan kaupat ovat yleensä talojen alakerroksissa. Kolme ruokakauppaa, kolme kahvila-konditoriaa, monta vaatekauppaa, posti, kenkäkauppa, pyöräliike, apteekki, eläintarvikekauppa, useita ravintoloita, kukkakaupat, kioski, kampaajia ja kosmetologeja, lihakauppa, kirjakauppa, lelumyymälä, kodinkonekauppa, pari koru- ja kelloliikettä, kirjasto, pari hotellia jne.

Lisäksi tietysti heti kylän vieressä on kauniit maalaismaiset tai Birseckin linna. Ja tietysti aina yhtä kivaa on moikata lampaita, vuohia tai hanhia, joita voi löytää läheltä keskustaa.

Samanlaisia kyläkeskustoja on siis paljon, mutta tietysti Arlesheim tuntuu kivalta siksi, että se on niin tuttu. Uusia kadunpätkiä löytyy silti aina.

Tänäänkin tutkailimme muutaman uuden suunnan ja lampaiden, lehmien ja siilin, hautausmaan mandariinipuun sekä Ermitagen puistoalueen ahomansikoiden lisäksi näimme jälleen hienoja omakotitaloja. Arlesheim on suhteellisen arvostettu asuinalue, ja ihmisillä näyttää olevan rahaa. Omakotitalot ovat täällä ihan yhtä kalliita kuin pk-seudullakin.

Karhunlaukkaa ja parsaa

Eilen fillaroitiin noin kymmenen kilometrin päähän ja käveltiin viehättävässä laaksossa. Karhunlaukat tuoksuivat, ja se johdatti keskustelemaan parsasta.

Parsaa on nimittäin syöty jo kohtuullisen paljon, mutta edelleen tietysti lisää mahtuu. Saimme parsakattilan paikalliselta kaverilta, Barbaralta, joka tyhjensi siskonsa asuntoa siskon kuoleman jäljiltä, ja siellä oli myös ylimääräinen, iso parsakattila. Keittiömme varustelutaso ei ole mitenkään huikaiseva, joten parsoille sopivaa kattilaa ei aimmin ollut.



Lisäys: vielä pari kuvaa eiliseltä:

Illan parsaruokaa, jonka seurana on sienirisottoa ja erittäin maukkaita lampaankyljyksiä. Sami kokkasi, minä vain söin. 

Grünes Licht

Kesäsäät senkun jatkuvat. Eilen fillaroitiin vajaat 30 kilometriä, tänään käytiin luonnon helmassa kuuntelemassa lintujen laulua ja puron solinaa.

Kulutusjuhlaan kirjoittelin viikonloppuna paikallisista pääsiäispupuista.

Aiemmin tein Kaupan liiton vieraskynäblogiin tekstin rajanyli tehtävistä ostosreissuista, joita Baselissa harrastetaan varsin ahkerasti. Kaivelin juttuun tilastotietoja ja tutkimuksia sekä juttelin naapurimme Brunon kanssa.

Sommer! Blumen! Sonne!

Eilen tutustuttiin ruuan merkeissä uusiin vaihtotaiteilijoihin. Toinen heistä on intialainen nainen ja toinen eteläafrikkalainen mies. Istuimme siis Baselissa iltaa isommalla porukalla, ja siellä taiteilijoiden residenssirakennuksessa ahkerat ihmiset kokkailivat kaikille meille hyvää ruokaa.

Me veimme viinin lisäksi mukanamme salmiakkisuklaata, jota vuokraisäntäni oli lähettänyt Suomesta. Salmiakki sellaisenaan ei tietysti yleensä maistu ulkomaalaisille kovin hyvin, mutta tämä suklaayhdistelmä tuntuu uppoavan paremmin.

Tänään teimme pitkän kävelylenkin kesäisessä säässä.

Orgelmusik

Tänään oli hieman sateisempi päivä, mutta eilen nautittiin vielä todellisesta kesäsäästä.

Läheltämme kulkevan Birs-joen varrella grillattiin:

Minä testasin joen lämpötilan:

Ja jotkut pötköttivät kuin aurinkorannalla konsanaan:

Lisäksi kävimme illalla urkukonsertissa Arlesheimin roomalaiskatolisessa kirkossa eli Domissa. Päätimme joskus, että urkukonserttiin on mentävä, kun kerran niitä kirkon urkuja on niin hyviksi kehuttu ja itse kirkko on mitä viehättävin. Konsertteja ei kuitenkaan kovin usein järjestetä, joten kun nyt oli mahdollisuus, niin käytimme tilaisuuden hyväksi.

Liput Tobias Willin konserttiin maksoivat 25 frangia, joten ihan halpaa tämä ei ollut. Soitto soi tietysti komeasti, ja Sami tykkäsi erityisesti muutamista kappaleista (Bachia ja jotain 1900-luvulla sävellettyä).

Minusta ei edelleenkään tullut suurta urkukonserttifania, vähän puuduttavaa kärsimättömälle mielelleni istuskella tunti kirkonpenkissä pelkästään urkuja kuunnellen. Mutta ei siis silti lainkaan hullumpi kokemus.

- - -

Kirjoittelin Kulutusjuhlaan hääaiheesta eli siviilivihkimisen hinnasta ja järjestelyistä. Menemme ensi elokuussa naimisiin, ja hääjärjestelyjä pitää tietysti hoitaa täältä Sveitsistä. Onneksi on internet.

Gelb. Und Grün.

Pari tuttua on jossain välissä maininnut, että tässä blogissa on Samista enemmän kuvia kuin minusta. Se johtuu tietysti siitä, että kamera on yleensä minun kädessäni.

Mutta nyt pari Mari-otosta.

Tässä kuva eiliseltä, 82 kilometrin pyörälenkin loppuvaiheesta:

Tässä sitten tänään Ermitagella piknikin yhteydessä:

Eli kuten näkyy, niin Baselin seudulla vihertää kovasti ja minulla on keväisen keltaista vaatetta, heh. Tänään on ollut todella lämmin, lähes hellelukemat rikkonut sää. Ei voi kuin tykätä.

Eilinen fillarointimme kuljetti kolmeen maahan. Reissusta tulee lisää tekstiä myöhemmin sekä tänne blogiin että lehtijuttuun.

Mutta tietysti jo nyt voin esitellä pari eläinkuvaa matkan varrelta.

Lehmä hinkuttaa itseään laitumen keskellä olleeseen roomalaiseen pylvääseen. Paikkana roomalaiset rauniot eli parituhatta vuotta vanhoja rakennelmia.

Karitsan viaton katse: