Die letzte Wanderung

Torstaina teimme Matin ja Samin kanssa Aeschissa linnanraunioille ja viinimaisemiin suuntautuneen kuljeskelun. Sää oli sateisemman keskiviikon jälkeen kauniin pilvipoutainen.

Kävelyn välipalana nautittiin Aeschista konditoriosta herkulliset kirsikkapiiraset.

 

Retkemme päätteeksi nautimme aterian viinitilan yhteydessä olevan ravintolan terassilla. Ja tietysti maisteltiin niitä viinejäkin. 

Eilen perjantaina eli juhannusaattona valittiin kohteeksi Jura. Menimme ensin lyhyen matkan paikallisjunalla ja vaihdoimme linja-autoon. Sitten lähdettiin vaeltamaan kohti korkeampia paikkoja. Päivän mittaan taittui noin 22 kilometriä, ja nousimme kahdelle tasan yhtä korkealle (1204 m) huipulle, Passwangille ja Hohe Windelle.

Eli aika rankka kävely, sillä ylä- ja alamäkeä oli runsaasti.

Hevonen ei ollut kuollut, vaikka hetken epäilytti eläimen elollisuus. Reitit kulkivat läpi laitumien.

 

Näitä kotiloita näkee paljon, mutta ei tosin kovin usein tiukassa otteessa.

 

Matin pyöräkin pääsi perille eli se tuotiin Arlesheimiin eilen. Tänään päästään siis fillareilla Baseliin. 

Mein Bruder

Nuorempi veljeni saapui tänään Baseliin. Mukana lennolla piti tulla myös hänen polkupyöränsa, mutta se oli sitten eksynyt jonnekin muualle. Lentoyhtiö lupasi tietysti selvittää pyörän tilannetta ja toimittaa sen suoraan Arlesheimiin, kun (jos...) löytyy.

Toivottavasti saapuu pian: veljenihän aikoo polkea osan kotimatkastaan (siis mm. pitkin Saksaa) takaisin Suomeen. Sitä paitsi olisi kiva päästä etenemään jo täällä pyörillä.

Ehdimme ennen rankkaa ukkossadetta käydä Arlesheimin Birseck-linnalla. Se on kesäaikaan avoinna parina päivänä viikossa iltapäivisin, emmekä minä ja Sami olleet aiemmin ehtineet sinne. Linnan luona kasvava puska on kuulemma peruukkipensas, kiitos Mikalle tunnistuksesta!

Linnavierailun jälkeen Sami kiiruhti kotiin vastaanottamaan taulukuljetuksen miehet. Eli siis taideteokset lähtivät tänään kohti Kölniä, josta ne toivottavasti aikanaan tulevat Suomeen.

Minä ja Matti kuljettiin Goetheanumille. Ennen sinne pääsemistä alkoi rankka vesisade ja ukkonen, mutta onneksi olimme varustautuneet sadesuojin.

Iltasella vielä käytiin kävelyllä. Sen jälkeen miehet istahtivat television äärelle katsomaan urheilua.

Glarus

Tässä nyt muutama kuva meidän Glaruksen reissultamme. Menimme sinne siis keskiviikkona tuttujen eli Karrin ja Murielin luokse.

Sekä keskiviikko että torstai olivat pilvisiä ja sateisia päiviä, joten emme päässeet ihailemaan vuorilta avautuvia näköaloja. Mutta pilvissä oli oma viehätyksensä, ja reissu oli tietysti mukavaa vaihtelua Baselin seudun näkymiin. Kävelyretkellä nähtiin myös hienoja vesiputouksia. 

Glarus sijaitsee laaksossa, ja heti ympärillä nousee jyrkkiä vuorenseinämiä.

Perjantaina saimme vieraita tänne Arlesheimiin, joten viikonloppu on kulunut lapsiperheellisessä seurassa.

Igel

Asuinkuntamme Arlesheim on kaunis paikka, vaikka tämä oma pihapiirimme pienteollisuusalueella ei ole niin viehättävä. Mutta tuolla kylän keskustassa ja sen läheisyydessä kuljeskellessa saa monta kertaa ihmetellä, miten hienoja taloja ja kivoja pihapiirejä voi löytää, etenkin nyt, kun on jo hyvin kesäistä.

Tietysti täällä on pitkää historiaa, jota ei Suomesta löydy. Vanhat kivitalot on kunnostettu ja keskieurooppalainen tyyli (mm. tiivis rakentaminen) tuntuu kivalta.

Italiasta Suomeen muuttanut Nicola Ugas on Sitran Maamerkit-ohjelman Onni-lehdessä (pdf) (s. 18-20) huomioinut tätä suomalaisen ja eteläeurooppalaisen rakentamisen eroa:

Ugas olisi odottanut, että kun matkustaa muutaman kymmentä kilometriä uuteen paikkaan maalla, löytäisi uusia paikallisia erikoisuuksia: ruokaa, kulttuuria, rakennuksia.
”Mutta ei ole missään. Aina sama risteys, samat liikennevalot, sama K-market, osuuspankki, posti, Kela ja risteys. Ja syödään rossoravintolassa, joka tarjoaa kaikkialla samaa pitsaa.”
Italiaan verrattuna suomalainen maaseutu on siis vaikeasti hahmotettava. Selkeät kylät ovat harvassa, talot ovat siellä täällä, yhtä kylää ei erota toisesta. Italiassa on maaseudullakin perinteisesti kylä tiiviisti omana kokonaisuutenaan, erillään viljelyalueista. Tämän lisäksi kylien ulkopuolelle rakentamista rajoitetaan
monin paikoin merkittävästi.
”Monesta paikkaa suomalaista maaseutua puuttuu yksinkertaisesti ihmisiä. Kun ihmisiä on vähän, ja ne harvat ihmiset ovat hajallaan pitkin metsiä, jää paljon hyvää kehittymättä. Yhteisö ei synny tai ainakin se on matkailijalle näkymätön.”

Sveitsissäkin käsittääkseni rajoitetaan paljon rakentamista kylän ulkopuolelle. Mutta kyliä on lähes vieri vieressä, usein kylän keskustasta toiseen ei ole kovin montaa kilometriä. Ja jokaisessa on omat palvelunsa ja esimerkiksi ravintolansa. Ravintolan nimi voi muuten usein olla "Zum Rössli", mutta eivät ne silti mitään samaa ketjua ole, vaan usein perheiden pitämiä.

Arlesheimin keskustassa erilaisia palveluita on runsaasti. Mitään ostoskeskusta näille ei ole tehty, vaan kaupat ovat yleensä talojen alakerroksissa. Kolme ruokakauppaa, kolme kahvila-konditoriaa, monta vaatekauppaa, posti, kenkäkauppa, pyöräliike, apteekki, eläintarvikekauppa, useita ravintoloita, kukkakaupat, kioski, kampaajia ja kosmetologeja, lihakauppa, kirjakauppa, lelumyymälä, kodinkonekauppa, pari koru- ja kelloliikettä, kirjasto, pari hotellia jne.

Lisäksi tietysti heti kylän vieressä on kauniit maalaismaiset tai Birseckin linna. Ja tietysti aina yhtä kivaa on moikata lampaita, vuohia tai hanhia, joita voi löytää läheltä keskustaa.

Samanlaisia kyläkeskustoja on siis paljon, mutta tietysti Arlesheim tuntuu kivalta siksi, että se on niin tuttu. Uusia kadunpätkiä löytyy silti aina.

Tänäänkin tutkailimme muutaman uuden suunnan ja lampaiden, lehmien ja siilin, hautausmaan mandariinipuun sekä Ermitagen puistoalueen ahomansikoiden lisäksi näimme jälleen hienoja omakotitaloja. Arlesheim on suhteellisen arvostettu asuinalue, ja ihmisillä näyttää olevan rahaa. Omakotitalot ovat täällä ihan yhtä kalliita kuin pk-seudullakin.

Velo Team

Kuten lienee tullut selväksi, niin me pidämme pyöräilystä. Olemme tyytyväisiä, että asuntoon kuuluvat käyttöpyörät ja pääsemme niillä ajelemaan niin hyötymatkoja kuin pyörälenkkejä.

Mutta pyörät eivät ole mitkään maantiekiiturit. Niissä on turhan leveät renkaat ja ne ovat raskasrakenteiset. Minun pyöräni vaihteet temppuilevat aina ja Samin pyörän runko on pitkälle miehelle vääränkokoinen. 

On siis selvää, että jos asuisimme täällä pysyvämmin, niin hankkisimme maantieajoon paremmin soveltuvat pyörät. Maastopyöräily ei ole meidän juttumme, mutta viilettäminen pitkin hyväkuntoisia asfalttiteitä sopii hyvin. Pyöräily on täällä tietysti suosittu harrastus, ja "oikeita fillaroijia" viilettää ohi hurjaa kyytiä.

Sami on innostunut täällä ylämäkien ajamisesta. Minä en voi väittää, että vieläkään nauttisin siitä, että kilometritolkulla poljetaan yhtäjaksoista ylämäkeä, sydän hakaten ja sisukkaasti. Mies sen sijaan saa jotain omituista nautintoa ja suurta onnistumisen tunnetta.

Eikä miehelle enää riitä "oikeaksi liikunnaksi" esimerkiksi tunnin ulkoilu kävellen tai pyöräillen. Kun kunto on kasvanut, ovat myös Samin tavoitteet kasvaneet. Niinpä pyörälenkin pitää olla mieluusti vähintään 1,5 tuntia ja kävelyillä vaelletaan pitkiä reittejä pitkin kukkuloita.

Esimerkiksi tänään käveltiin ensin sellaiset 1,5 tuntia ylämäkeä ja sitten tunti alamäkeä, arvioilta noin 12 km kävelyä, ja siihen päälle 7 km pyöräilyä.

Samilla on siis todellinen sporttikausi menossa nyt, kun pääsiäinen ja vappu on taas juhlittu ja suomivieras poistunut. Suunnilleen joka toinen päivä pidemmästi pyöräilyä ja välipäivinä sitten maastokävelyitä. Juoksu on tällä hetkellä poissa harrasteista Samin nivusvaivan vuoksi.

Tänään kyllä jo ilmoitin, että voi olla, että mies saa tehdä jatkossa ylämäkipyöräilyitään yksikseen, jos intohimo niihin kasvaa edelleen. Minulle riittävät tasaisemmat maastot.

Mutta epäilemättä palaamme Sveitsistä varsin hyväkuntoisina.  Ja jäämme kaipaamaan näitä pyöräilymahdollisuuksia, hyvää ilmastoa ja vaihtelevia reittejä.

Loppuun vielä päivän kissa:

Orgelmusik

Tänään oli hieman sateisempi päivä, mutta eilen nautittiin vielä todellisesta kesäsäästä.

Läheltämme kulkevan Birs-joen varrella grillattiin:

Minä testasin joen lämpötilan:

Ja jotkut pötköttivät kuin aurinkorannalla konsanaan:

Lisäksi kävimme illalla urkukonsertissa Arlesheimin roomalaiskatolisessa kirkossa eli Domissa. Päätimme joskus, että urkukonserttiin on mentävä, kun kerran niitä kirkon urkuja on niin hyviksi kehuttu ja itse kirkko on mitä viehättävin. Konsertteja ei kuitenkaan kovin usein järjestetä, joten kun nyt oli mahdollisuus, niin käytimme tilaisuuden hyväksi.

Liput Tobias Willin konserttiin maksoivat 25 frangia, joten ihan halpaa tämä ei ollut. Soitto soi tietysti komeasti, ja Sami tykkäsi erityisesti muutamista kappaleista (Bachia ja jotain 1900-luvulla sävellettyä).

Minusta ei edelleenkään tullut suurta urkukonserttifania, vähän puuduttavaa kärsimättömälle mielelleni istuskella tunti kirkonpenkissä pelkästään urkuja kuunnellen. Mutta ei siis silti lainkaan hullumpi kokemus.

- - -

Kirjoittelin Kulutusjuhlaan hääaiheesta eli siviilivihkimisen hinnasta ja järjestelyistä. Menemme ensi elokuussa naimisiin, ja hääjärjestelyjä pitää tietysti hoitaa täältä Sveitsistä. Onneksi on internet.

Domaine Nussbaumer

Ensimmäinen päivä tänä vuonna varvastossuissa!

Eli siis on kevättä, aurinkoa ja lämmintä. Varvastossuineni taapersin tänään yli kolme tuntia naapuripitäjässä Aeschissa. Loppuvaiheessa pysähdyttiin nauttimaan paikallista viiniä paikalliseen ravintolaan, siihen viinitarhojen läheisyyteen.

Ikuistin tätä myös videolle eli jaarittelua viinituotannosta, keväästä ja viineistä. 

Die Blumen

Kevätaurinko lämmittää Baselin seutua, joten sisällä ei malta pysyä. Ennemmin tehdään niin, että siirretään tietokoneella istumista auringon laskun jälkeiseen aikaan, jotta voi iltapäivällä liikkua.

Eilen pyöräiltiin taas vaihteeksi Ranskan puolelle. Sinne on matkaa n. 10 km, Saksaan lienee meiltä n. 15 km.

Ja taas kerran pysähdyttiin maatilamyymälälle, joka sijaitsi omakotitaloalueen kyljessä. Ostimme automaatista mehulasilliset ja itsepalvelumyymälästä omenamehua.

Tänään päätettiin ajaa ensin pyörillä naapurikylään Aeschiin ja sieltä sitten tehdä parin tunnin kävelylenkki. Sami suunnitteli tämänkin kuljeskelun netistä löytyvien karttojen perusteella.

Tälle reitille osui tietysti taas maatiloja, ja nyt pääsi possu poseeraamaan.

Korkeimmillaan kuljimme ilmeisesti noin 670 metrin korkeudessa.

Olen ulkomaalaisten kokemuksia Sveitsistä lueskellessani oppinut, että asunnon sijainnin kannalta kannattaisi selvittää, onko vieressä lehmien tai lampaiden laidun. Erityisesti sellaisten, joilla on kilisevät kellot. Ääni on sinällään sympaattinen, mutta häiritsee ainakin herkempiä, kun eläimet voivat liikuskella myös öisin.

Tämän videolle ikuistetun lammaslaituminen kuuli jo kaukaa. Taas oli mukana myös pari pientä karitsaa.

"Ich gha nid klage"

Myöhään torstai-iltana luoksemme saapuivat Olli ja Hertta. He matkasivat Baseliin Italiasta ja viipyivät luonamme lauantaiaamuun, jolloin he jatkoivat matkaa Pariisiin.

Perjantaina oli siis vuorossa Arlesheimin ja Dornachin esittely. Kuljimme katedraalin kautta Ermitagelle.

Sieltä sitten ylös kukkulalle Schlosshof Dornach - ravintolaan.  Kuten nettisivun kuvat paljastavat, niin ravintolasta näkee hyvin aluetta, ja terassi on mainio paikka hyvällä säällä. Vaikka päivä oli vähän harmaa, niin tietysti ympäristö herätti vieraissamme ihailua, onhan täällä sekä luontoa, historiaa että rauhallista oloa.

Sekä tietysti ruokaa.
Söimme ravintolassa lounaan: minun lautasellani tattirisotto (n. 15 e) ja pojilla edessään lounasmenun Schnitzel-annokset, joita ennen he olivat saaneet alkukeiton (suunnilleen sama hinta kuin minunkin ruuallani).
Ehdimme juuri ennen lounasajan päättymistä: lounasajat nimittäin ovat täällä lyhyitä, yleensä klo 12-14.

Dorneckin linnanraunioiden tutkailun jälkeen suuntasimme alaspäin ja Goetheanumiin. Tämä betonirakennus ja sen ympäristö (lukuisia samantyylisiä omakotitaloja) on ensikertalaisista vieraista aina yllättävää, hämmentävää ja hienoa.

Suuri pääsali on auki päivittäin klo 13.30-14.30, joten sitä emme tällä kertaa nähneet, mutta muutoin osasimme jo vähän enemmän esitellä paikkaa. Saimme nimittäin lainaksi suomenkielisen Goetheanum-kirjan, joten nyt on jo vähän enemmän käsitystä sekä rakennuksesta että antroposofiasta.

Vanhempi nainen tuli esittäytymään luoksemme: hän nimittäin oli suomalainen. Kerroin, että minä ja Sami asumme täällä puoli vuotta, ja että Olli ja Hertta ovat käymässä. Nainen kysyi, ovatko he tulleet vierailulle Rudolf Steinerin 150-vuotissynttärijuhlallisuuksien vuoksi, jotka nyt viikonloppuna ovat Goetheanumissa täydessä vauhdissa.

Nooh, ei sentään niin syvällä touhussa olla, että synttärijuhliin laajemmin osallistuttaisiin. Mutta suomalaisiin voi siis tuolla törmätä ilmeisen helposti, kuten monien muidenkin kansallisuuksien edustajiin. 

Goetheanumin lähellä on kahvila ja Demeter-kauppa. Pysähdyimme sinne kahville, ennen kuin jatkoimme Arlesheimiin Jenzerin lihakauppaan sekä leipä- ja kakkuostoksille.

Eli kuten voi arvata, niin "väliateriana" nautittiin paikallisia tuotteita.

Sitten oli aika suunnata Baseliin. Valitettavasti oli jo hämärää, niin Baselin vanhan kaupungin ja Reinin rantojen hienoudesta ei ihan täyttä käsitystä saanut, kun läpi kuljimme. 

Ilta vietettiin taas vaihtotaiteilijoiden seurassa. Georges oli kokannut paistin ja muuta ateriaa, joten ruokaa tankattiin taas. Ja kohoteltiin maljat.

Ja käytiin vielä lasillisilla Hirscheneckissä: kyseinen baari on savuton ja siellä on hyviä oluita baselilaisittain edulliseen hintaan. Eivätkä tunnelma ja itse paikka ole muutenkaan hullumpia.

Olli ja Hertta lähtivät aamulla aikaisin, emmekä edes heränneet hyvästelemään heitä. Seuraavat suomalaiset vieraat tulevat näillä näkymin jo ensi viikolla, joten taas pääsee turistioppaakis.

- - -

Tektin otsikko on lukemani kirjan mukaan schwyzerdütschiksi (siis Sveitsin saksan murteella) tapa vastata kysymykseen "Mitä kuuluu?", ja se tarkoittaa "Enpä voi valittaa".

Das Rind und die Gans

Henri, tuo tehokas ruuanlaittaja ja lomailija, lähti takaisin Suomeen eilen tiistaina. Minä jäin pihisemään tietokoneen äärelle, sillä olin saanut sähköpostin, jossa minua kehotettiin poistamaan Suomen parhaat verkkosivut -kilpailua kritisoiva blogitekstini.

Sähköpostin sävy ei siis varsinaisesti ilahduttanut:

"Lisäksi harkitsemme joidenkin kirjoitusten kohdalla haastetta ja korvausvaateita käräjäoikeuteen. Pyydämme, että poistatte foorumiltanne/blogistanne kaikki asiaa koskevat kannanotot välittömästi, niin emme vie asiaa eteenpäin kohdallanne."

En toki ollut ainoa viestin saanut, vaan meitä oli peräti 18. Touhu sai melkoista huomiota nettipiireissäni, ja kommentoin sitä myös Tietoviikon juttua varten. Nyt se on päässyt Hesarin sivuille asti.

Kirjoittelen varmaan aiheesta lisää joskus, mutta perustiedot löytävät tuolta blogitekstistäni ja sen kommenteista, jota muokkasin eilen. Seison edelleen yli kahden vuoden takaisen tekstini takana, enkä ole sitä poistamassa. Sananvapauteen kuuluu myös yritystoiminnan kritiikki.

- --

Nooh, tänään oltiin jo taas eläimellisemmissä meiningeissä. Käytiin ihmettelemässä jopa nautakarjaa (teen juttua biodynaamisesta viljelystä, ja tämä tila edusti kyseistä tuotantotapaa).

Iltapäivällä pääsin taas ahdistelemaan kissaa: 

Päivän maisemakuva eli Goetheanum:

Päivän eläinvideo eli sähisevä hanhi:

Schartenflue

Tänään oli tietysti vuorossa sunnuntain ulkoilu. Minun, Samin ja Henrin kävelystä tulikin tähänastisista reippailuistamme pisin. Tällä hetkellä tuntee jaloissaan, että on ensin noin pari tuntia kulkenut ylämäkeä ja sitten tunnin verran tullut alas.

Arlesheimista lähdettäessä tähyilimme viinitarhassa laiduntaneita lampaita. Huomasimme aivan pienen karitsan, jota emo nuoli, ja tarkemmin katsoen havaitsi, että emolta vielä roikkui ilmeisesti istukka tms. Eli siis karitsa oli syntynyt äskettäin.

Tuttuun sunnuntaitapaan paljon muitakin ulkoilijoita oli liikkeellä. Moni sauvakäveli, jotkut ratsastivat.

Erityisesti maastopyöräilijät tuntuivat aloittaneen tosissaan kevätkauden, niin monia pyöräilijöitä näkyi metsäreiteillä. 

Schönmattissa aasi tuli tutuksi edellisellä vierailulla. Silloin tosin aasi seisoskeli lumessa.  

Samoin Schönmattin kirsikkatorttu oli edelleen hyvää. Nyt nautittiin juomiksi kuumat kahvijuomat alkoholitujauksella. 

Ostimme Schönmattin tilamyymälästä kananmunia: kanojahan täällä oli sekä aitauksessa kuopimassa että pihalla vapaana liikkumassa. 

Myös ravintolan terassi keräsi väkeä. 

Jatkoimme Schönmattilta kohti lähialueemme korkeinta huippua (Schartenflue, 759 m).

Ja sinne myös päästiin. Sää oli hieman utuinen, joten mielettömän kauas ei nähnyt. Ihmisiä oli paljon täälläkin, kun kerran paikalle voi tulla myös autolla, ja lisäksi voi istua ravintolassa tai sen terassilla. 

Kävelyreitit on täällä merkitty hyvin. Kylteistä näkee paikkakuntien nimet ja lisäksi arvioidun kävelyajan kyseiseen paikkaan.

Paluumatka tuli joutuisammin, kun alamäkeä kuljettiin.  Schartenflue näkyy tässä kuvassa tuona nyppylänä.