lauantai 14. toukokuuta 2011

Fit und schlank

Sveitsiläisten joukossa selvästi ylipainoiset ovat harvinaisia. Vaikka siis esimerkiksi Sveitsissä syödään esimerkiksi enemmän suklaata kuin missään muualla, niin ei se sveitsiläisten vartaloissa näy. Monet vaikuttavat urheilullisilta ja suhteellisen hyväkuntoisilta.

Ero saksalaisiin on silminnähtävä. Kun käväisee Saksan puolella ravintolan terassilla, niin todennäköisesti siellä on vähintään pari miestä, joilla on kunnon vatsat.

WHO:n tilastojen mukaan
aikuisista sveitsiläisistä on ylipainoisia (BMI suurempi kuin 25) 37 prosenttia. Suomessa kyseinen luku on 49 prosenttia ja Saksassa 67 prosenttia.

Ennen tänne lähtöä pohdimme, lihottaako paikallinen elämä juustoineen, suklaineen, viineineen ja muine herkkuineen. Ei näköjään lihota.

Syömme hyvin ja säännöllisesti, välillä todella runsaasti, mutta mihinkään ylettömään mässäilyyn ei ole ollut mielitekoja. Ja harrastamme liikuntaa ja kuljemme ylipäätään paljon kävellen tai fillarilla. Kun pyöräilee, niin ei voi ainakaan syödä samaan aikana.

Päätimme tänään ostaa karkkia Euroviisun katselun herkuksi. Siis mansikoiden lisäksi.

Mutta Sveitsissä makeisten ostaminen ei ole samanlaista kuin Suomessa. Suklaata on tietysti tarjolla aina vähintään saman verran kuin Suomessa jouluna. Mutta irtokarkkihyllyjä on turha kaupasta etsiä, eikä karkkipussienkaan valikoima ole kovin mainittava.

Otimme kuitenkin pienen pussin lakritsia ja toisen kirpeitä hedelmäkarkkeja.

Makeisia emme ole siis täällä juurikaan syöneet. Suomessa helposti osti karkkia, koska ne sattuivat kaupassa silmiin väistämättä.

Suklaakin kuluu taloudessamme aika hitaasti. Välillä pyrin siihen, että otan palan tai pari tummaa suklaata päivittäin, mutta silti voi mennä monta päivää ilman suklaata.

Kahvin kanssa mutustamme pikkuleipiä. Toisinaan ostamme kakkupaloja tai makeita leivonnaisia.

Aion tekaista vielä raparperipiirakan sateisen päivän iltaherkuksi. Sekä mansikat että raparperit ovat paikallisia eli näitä kesäherkkuja pääsee nauttimaan ajoissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti