Crème brûlée

Torstaina otettiin pyörien kanssa juna Baselista Ranskan puolelle Mulhouseen. Opimme, että Ranskan junien lippuautomaatit ovat vain ranskaksi (jota emme osaa), eikä meillä ollut käsitystä siitä, pitääkö fillareista maksaa vai ei. Eli ei siis maksettu, kun ei näkynyt konduktööriä.

Toinen havainto Ranskassa oli, että pyöräilykartta olisi kannattanut hankkia. Sveitsissä ja Saksassa olemme tottuneet liian hyvään eli hyvin merkittyihin pyöräilyreitteihin. Elsassissa sen sijaan ei näkynyt suuremmin pyöräilymerkintöjä.

Aikomuksemme oli polkea pitkin ns. viinitietä, joka on autoille hyvä, mutta vie välillä moottoriteille, joten se ei sopinutkaan sinällään fillarointiin.

Kun olimme päässeet pois Mulhousea ympäröiviltä tylsemmiltä alueilta, niin saimme nauttia viini- ja maissiviljelmistä sekä pienistä, idyllisemmistä kylistä. Päädyimme lounastamaan jonkinlaisille viinimarkkinoille, joissa paikallisten juomien lisäksi kaupattiin mm. houkuttelevia leipiä ja erilaisia makkaroita. Lisäksi siellä oli musisointia ja muuta esiintyvää porukkaa. 

Tavoitteenamme oli päästä jo viime viikonloppuna tutuksi tulleeseen Eguisheimiin. Matkaa kertyi enemmän kuin odotimme, ja osittainen vastatuuli teki pyöräilystä tavallista raskaampaa. Mutta mitäpä noista, kun maisemat olivat kivoja ja matkalla oli mahdollisuus pysähtyä viinitilojen viininmaisteluihin.

Sami oli tehnyt hotellivarauksen, mutta perillä odotti ikävä yllätys: hotellin epäselvän viestinnän ja oman ajattelemattomuuden vuoksi varaus oli jäänyt vahvistamatta. Meille ei siis ollut huonetta, ja helatorstaiviikonlopun ansiosta huonetta ei löytynyt mistään muualtakaan. "Complet" sana tuli tutuksi, kun kiersimme läpi varmaan viitisentoista hotellia Eguisheimissa ja Colmarissa.


(Kieltämättä molempia harmitti aika lujasti. Pyöräilyreissumme ylipäätään ovat niitä hetkiä, kun olemme eniten tiuskineet toisillemme: nälkä ja reitiltä eksymiset saavat jopa muuten niin rauhallisen Samin huonotuuliseksi, ja kun päälle lisätään muita vastoinkäymisiä, niin siinä sitten kiukutellaan, vaikkei se mitään autakaan. Minähän nyt voin äksyillä vähemmästikin. Mutta toisaalta: aina näistäkin selvitään ja sitten otetaan opiksi...)

Niinpä meillä ei oikein ollut muuta vaihtoehtoa kuin ottaa juna takaisin Baseliin. Sitä ennen kuitenkin päätimme syödä hyvin.

Sami oli etukäteen selvittänyt Colmarista kiinnostavan ravintolan, jonka terassille hikisissä pyöräilykamoissamme istuimme. Livahdin kyllä heti vaihtamaan mekon ylle, sillä asuvalinta vaikuttaa melkoisesti omaan fiilikseen.

Ruoka oli todella hyvää. Ranskankielisestä ruokalistasta emme ymmärtäneet paljoakaan, eikä tarjoilijan englannintaito ollut sellainen, että ymmärrys ruuista olisi parantunut. Eli siis jälleen ruokatilaukset tehtiin pienen riskin saattelemina.

Pääruuaksi minä sain Sveitsin asumisajan parhaan kala-aterian. Samilla taas oli mehukkaita lihavartaita ja kasviksia. Jälkiruokana Sami nautti creme bruleen ja minä suklaisen mascarponeherkun.

Luonnollisesti nautimme hyviä viinejä.

Junamatka takaisin meni turhan pitkäksi, kun jouduimme vaihtamaan junaa Mulhousessa ja odottelemaan seuraavaa noin 1,5 tuntia. Pääsimme kotiin joskus yöllä, ja pyörän mittariin kertyi yhteensä 94 kilometriä.

Elsassin alue sopii siis fillarointiin, mutta etukäteen kannattaa uhrata hetki ja toinenkin suunnitteluun. Kaikki ranskalaiset kylät eivät ole ihastuttavan idyllisiä, vaan joukkoon mahtuu sellaista ankeampaakin aluetta. Baselin lähialueen sveitsiläiskylät ovat aina hyvin siistejä ja rakennukset lähes poikkeuksetta remontoituja, mutta Rankassa voi olla rosoisempaa. Puolensa toki molemmissa.

Oslo Eröffnung und Creperie

Perjantai-iltaa lähdimme viettämään Dreispitziin (Baselin puolella, meiltä noin 5 km) taide- ja ateljeetalo Oslon avajaisiin. Rakennus sijaitsee Oslo-Strassella, siitä siis nimi, ja läheltä löytyy myös mm. Helsinki-Strasse.

Avajaiset keräsivät paljon porukkaa ja meininki oli tosi mukavaa. Luonnollisesti tapasimme melkein kaikki paikalliset tutut.
Lisäksi paikalla sai nauttia hyvästä taiteesta: esimerkiksi Haus für Elektronische Künste tarjoaa yllättävän kiinnostavan näyttelyn, kunhan vain malttaa lukea teosten taustoja kartoittavat tekstit.

Avajaisiin kuului myös tanskalaisen Christian Falsnaesin performanssi. Olimme tänä vuonna kerran performanssi-illassa, ja siellä olleet teokset eivät suuremmin innostaneet. Onneksi Falsnaesin esitys oli heti alusta alkaen ihan toista luokkaa. Tallensin sitä videolle, mutta taiteilijan nettisivuilta löytyy teoksia paremmin taltioituina.

Ilta päättyi klubimeininkiin eli siis päädyttiin tanssilattialle pompahtelemaan. Ja olimme paikalla jopa puoli kahden valomerkkiin asti, joka on meille poikkeuksellisen myöhään.

Tänään lauantaina lähdimme pyöräilemana kohti Saksaa. Ensimmäiseksi kävimme eläinpuistossa, jossa majailee myös eurooppalainen villikissa, mutta eihän sitä keskellä lämmintä päivää ollut mitään toivoa havaita.

Sitten ajattelimme katsastaa keskiaikaisten markkinoiden tilanteen. 13 euron lippu oli kuitenkin meille liikaa, joten emme menneet sisään. Ehdimme silti havaita lukuisia tapahtuman henkeen pukeutuneita ihmisiä, viikatemies mukaanluettuna.

Päivän ruokailun hoidimme Weil am Rheinissa crepe- eli lettukahvila Tina's Creperie'ssä. Söimme siis "pääruuaksi" suolaiset letut ja jaoimme jälkkäriksi makean. Hyvää oli! Paikan persoonallista otetta lisäsi mm. sisustus Michael Jacksonin kuvilla.

Sami taiteili jälkiruokaletun omenasoseen sydämen muotoon.

Ehdimme vielä saksalaiskauppaan ostamaan mm. aurinkorasvaa, mansikoita, kirsikoita ja viiniä. Mansikat syötiin kotimatkalla, kun kohdattiin Erica istuskelemasta joen varren penkiltä. Ei tämä tosin ollut mikään mielettömän yllättävä kohtaaminen, sillä olimme käyneet vähän aiemmin koputtelemassa Erican ovea ja havainneet, ettei hän ollut kotona.

Schwitze

Tällä viikolla olen pyöräillyt noin 143 kilometriä, joista noin 30 km tänään helteisenä sunnuntaina. Suuntasimme katsomaan taas yhtä linnanrauniota. Niitähän täällä riittää, mutta tämänkertainen oli sieltä isoimmasta päästä.

Samalla näimme taas pari uutta pikkukylää sekä tietysti paljon maisemia ja maaseutua: kirsikat punoittavat, mansikat ovat kypsiä, perunanvarret reilunkokoisia.

Samille ostettiin kirpputorilta tällä viikolla vyölaukku, sillä pieniä taskuja tarvitaan aina, eikä niitä peruspaidassa tai pyöräilyshortseissa ole lainkaan. Se siis nyt pullottaa miehen vyötäröllä.

Helle teki pyöräilystä erityisesti ylämäissä rankan. Vaikka ei tälle reitille edes niitä pahimpia ylämäkiä sattunut, niin hiki valui ja voimat hupenivat. Loppumatkasta oli mahtavan vilpoisaa ajella metsäreitillä eli puiden varjossa.

Pari pysähdystä tehtiin metsämansikoiden vuoksi. Niitä pitäisi saada pian lisää, sillä eilen istuttiin viinilasillisella naapurin Brunon takapihalla. Siellä kasvaa metsämansikoita reilusti, ja naureskelin Brunolle, että teen yön hämärissä mansikkavarkauden. Bruno sanoi, ettei hän niitä itse poimi, joten sovittiin, että käväisen keräämässä mansikat.

Mutta vielä paikallisesta mäkisyydestä. Tässä alla on kuva pyöräilykartasta, jossa näkyy kotikuntamme Arlesheim. Pyöräilyreiteillä mäkien jyrkkyysasteet ja vaikeustaso on merkitty nuolin. Tuon ylemmän ympyrän kohdalla on kolme nuolta: mäki on sellainen, etten suostuisi sitä polkemaan ylös. Alaspäin on tosin huruutettu, ja vauhti on melkoinen.

Alemmassa ympyrässä on vain kaksi nuolta. Tuo mutkitteleva reitti Dornachista Gempeniin on yllättävän kiva reitti. Vaikka meiltä lähtiessä käytännössä tulee yhtäjaksoista nousua seitsemän kilometriä, niin nousu ei ole liiian jyrkkä poljettavaksi. Kun pääsee Gempeniin, niin voi seurata tuota punaista reittiä mukavasti halki pikkukylien.

Ainoa onglema tuolla tienpätkällä on liikenne. Siellä menee aika paljon autoilijoita ja moottoripyöräilijöitä, eivätkä he aja kovinkaan hiljaa. Kun tien toisella puolella on kallioleikkaus ja toisella puolella jyrkkä tiputus alas, niin tottumatonta suomalaista hieman hirvittää.

Täällä kuulemma ihmisiä loukkaantuu ja jopa kuolee siksi, että esimerkiksi lenkillä hämärässä astuvat harhaan, kompastuvat ja vierähtävät tienreunalta alas. Kaiteitakin on nimittäin varsin harvoin.

Kartasta näkee tietysti myös lähiseutujemme korkeuksia. Yli 600 metriin noustaan siis usein pyörälenkeilläkin.

Süsse Erdbeeren

Helteinen sunnuntai vietettiin pyörien päällä ja lähinnä Saksassa. Matkaa ei kertynyt mitenkään hurjasti (noin 65 km), mutta eihän tässä ollutkaan tarkoitus vetää mitään sadan kilometrin lenkkiä. Sen sijaan halusimme nautiskella.

Ensimmäinen varsinainen pysähdys oli jossain vanhassa, entisessä luostarissa. Sen jälkeen tällaisia nähtävyyksiä ei enää katseltukaan, vaan pysähdyksissä keskityttiin juomiin, ruokiin, paikallisten ihmisten ja toiminnan ihmettelyyn sekä maisemiin.

Biergarten jalkapallokentän reunalla: kovin saksalaista! Hyvää vehnäolutta edulliseen hintaan.

Tämän oluen jälkeen ajelimme läpi kylän, jossa Familie Ziereisen mm. viljelee parsaa. Heidän parsansa on meille tuttua, sillä sitä Sami on ostanut Jenzerin lihakaupasta.

Lounaalle pysähdyttiin varsin tyylikkääseen ravintolaan. Olimme siellä tosin niin myöhään, ettemme saaneet enää lämmintä ruokaa. Salaattilajitelma kananmunalla oli kuitenkin oikein mainio ateria.
Ja täällä sai hunajaista, alkoholitonta vehnäolutta.

Ravintolasta katsottuna tien toisella puolen oli jälleen yksi itsepalveluun perustuva myyntikoju. Näiden vuoksi on aina pidettävä kolikoita mukana matkassa, jotta on sopivaa rahaa hankintoihin.

Ostimme siis paikallisia omenoita ja mansikoita. Raparperinippukin houkutteli, mutta koska päivää oli vielä pitkästi jäljellä, niin en viitsinyt niitä ostaa pyöräntarakalle keikkumaan.

Mansikat pysähdyttiin nauttimaan kivenheiton päähän puun varjoon. Marjat olivat sopivan makoisia ja ylipäätään maistuivat juuri siltä, miltä mansikoiden pitääkin maistua.

Fillaroimme tyytyväisinä saksalaisissa, kauniisti kumpuilevissa maalaismaisemissa. Badenissa ei, ainakaan tällä reitillä, ole edes pahoja ylämäkiä. Sen sijaan erilaisia kyliä ja kaupunkeja on suunnilleen muutaman kilometrin välein.

Katselimme sopivaa paikkaa kahvitauolle, ja se löytyi sattumalta Binzen-nimisestä kylästä Schweiglerin viinitilalta. Siellä oli menossa jonkinlaiset kyläjuhlat, joissa tietysti tarjoiltiin niin edullista ruokaa kuin viinejä. Me nautimme ensimmäiseksi lasilliset kuohuviiniä.

Sitten siirryimme herkuttelemaan kahvilla ja kakkupaloilla. Kakkuvalikoima oli runsas ja kakkupalatkin (1,60 e/kpl) muhkeita.

Ennen lähtöämme Sami vielä taiteili teokseen, johon vieraat saivat jättää näkemyksensä päivän juhlasta.

Kaiken kaikkiaan tuo Sveitsin rajan toisella puolen oleva eteläinen Saksa on pyöräretkille erittäin hyvä vaihtoehto. Pyöräreittimahdollisuuksia on runsaasti, ja erilaisi pieniä teitä pitkin on helppo ajella halki peltomaisemien. Hyvällä tuurilla saattaa sitten löytää vaikka kyläjuhlat.

Velo Team

Kuten lienee tullut selväksi, niin me pidämme pyöräilystä. Olemme tyytyväisiä, että asuntoon kuuluvat käyttöpyörät ja pääsemme niillä ajelemaan niin hyötymatkoja kuin pyörälenkkejä.

Mutta pyörät eivät ole mitkään maantiekiiturit. Niissä on turhan leveät renkaat ja ne ovat raskasrakenteiset. Minun pyöräni vaihteet temppuilevat aina ja Samin pyörän runko on pitkälle miehelle vääränkokoinen. 

On siis selvää, että jos asuisimme täällä pysyvämmin, niin hankkisimme maantieajoon paremmin soveltuvat pyörät. Maastopyöräily ei ole meidän juttumme, mutta viilettäminen pitkin hyväkuntoisia asfalttiteitä sopii hyvin. Pyöräily on täällä tietysti suosittu harrastus, ja "oikeita fillaroijia" viilettää ohi hurjaa kyytiä.

Sami on innostunut täällä ylämäkien ajamisesta. Minä en voi väittää, että vieläkään nauttisin siitä, että kilometritolkulla poljetaan yhtäjaksoista ylämäkeä, sydän hakaten ja sisukkaasti. Mies sen sijaan saa jotain omituista nautintoa ja suurta onnistumisen tunnetta.

Eikä miehelle enää riitä "oikeaksi liikunnaksi" esimerkiksi tunnin ulkoilu kävellen tai pyöräillen. Kun kunto on kasvanut, ovat myös Samin tavoitteet kasvaneet. Niinpä pyörälenkin pitää olla mieluusti vähintään 1,5 tuntia ja kävelyillä vaelletaan pitkiä reittejä pitkin kukkuloita.

Esimerkiksi tänään käveltiin ensin sellaiset 1,5 tuntia ylämäkeä ja sitten tunti alamäkeä, arvioilta noin 12 km kävelyä, ja siihen päälle 7 km pyöräilyä.

Samilla on siis todellinen sporttikausi menossa nyt, kun pääsiäinen ja vappu on taas juhlittu ja suomivieras poistunut. Suunnilleen joka toinen päivä pidemmästi pyöräilyä ja välipäivinä sitten maastokävelyitä. Juoksu on tällä hetkellä poissa harrasteista Samin nivusvaivan vuoksi.

Tänään kyllä jo ilmoitin, että voi olla, että mies saa tehdä jatkossa ylämäkipyöräilyitään yksikseen, jos intohimo niihin kasvaa edelleen. Minulle riittävät tasaisemmat maastot.

Mutta epäilemättä palaamme Sveitsistä varsin hyväkuntoisina.  Ja jäämme kaipaamaan näitä pyöräilymahdollisuuksia, hyvää ilmastoa ja vaihtelevia reittejä.

Loppuun vielä päivän kissa:

Grünes Licht

Kesäsäät senkun jatkuvat. Eilen fillaroitiin vajaat 30 kilometriä, tänään käytiin luonnon helmassa kuuntelemassa lintujen laulua ja puron solinaa.

Kulutusjuhlaan kirjoittelin viikonloppuna paikallisista pääsiäispupuista.

Aiemmin tein Kaupan liiton vieraskynäblogiin tekstin rajanyli tehtävistä ostosreissuista, joita Baselissa harrastetaan varsin ahkerasti. Kaivelin juttuun tilastotietoja ja tutkimuksia sekä juttelin naapurimme Brunon kanssa.

Rüssel

Taas videota, mutta jotenkin näitä kesäisiä ilmoja on vaan näppärä ikuistaa videolle. Voi sitten joskus Suomessa katsella ja muistella, että oli siellä Sveitsissä jo huhtikuun alussa niin kesäistä.




Sitten vielä päivän eläinkuva. Pysähdyttiin iltalenkillä viehättävään ravintolaan, jonka pihassa oli pari isoa sikaa, vuohia, poneja ja aasi.

Perjantaina reissataan Zürichiin. Tavoitteena on hoitaa eduskuntavaalien äänestys, käydä taidemusoissa ja gallerioissa sekä mennä Jani Leinosen näyttelyn avajaisiin Galerie Gmurzynskaan.

Gelb. Und Grün.

Pari tuttua on jossain välissä maininnut, että tässä blogissa on Samista enemmän kuvia kuin minusta. Se johtuu tietysti siitä, että kamera on yleensä minun kädessäni.

Mutta nyt pari Mari-otosta.

Tässä kuva eiliseltä, 82 kilometrin pyörälenkin loppuvaiheesta:

Tässä sitten tänään Ermitagella piknikin yhteydessä:

Eli kuten näkyy, niin Baselin seudulla vihertää kovasti ja minulla on keväisen keltaista vaatetta, heh. Tänään on ollut todella lämmin, lähes hellelukemat rikkonut sää. Ei voi kuin tykätä.

Eilinen fillarointimme kuljetti kolmeen maahan. Reissusta tulee lisää tekstiä myöhemmin sekä tänne blogiin että lehtijuttuun.

Mutta tietysti jo nyt voin esitellä pari eläinkuvaa matkan varrelta.

Lehmä hinkuttaa itseään laitumen keskellä olleeseen roomalaiseen pylvääseen. Paikkana roomalaiset rauniot eli parituhatta vuotta vanhoja rakennelmia.

Karitsan viaton katse:

Wettervorhersage

Olemme täällä huomanneet, etteivät viiden päivän sääennustukset ole kovinkaan luotettavia. Ilmeisesti läheiset vuoristot ja muut maanmuodot tekevät ennustamisesta haasteellista, ja näin ollen parin päivän päähän ennakoitu säätila voi olla jotain aivan muuta.

Nyt alkavalle viikolle on luvattu erittäin miellyttävää kevätsäätä:

Välillä tässä olikin harmaampaa ja sateista. Mutta nyt siis kevät voisi lähteä täyteen vauhtiinsa.

Eihän kevät tosin täällä ihan samalta tunnu kuin Suomessa, koska jo tammikuussa oli hyvin kauniita päiviä, eikä luntakaan ole ollut muutamaa päivää lukuunottamatta. Päivätkin ovat tietysti pidempiä kuin Suomessa.

Lisäksi talvellakin monet kasvit ovat vihreitä, kuten muratit ja erilaiset pensaat. Joidenkin talojen eteen on istutettu peräti palmuja.

Mutta kevään merkkejä tietysti näkyy koko ajan enemmän. Erilaisia kukkia, leskenlehdistä narsisseihin, puskee maasta, ja olen innolla katsellut myös nokkosten kasvua: viikon päästä varmaan voi jo hyvin kerätä aineksia ensimmäiseen nokkospiirakkaan.

Tänään sunnuntaina päädyimme 41 kilometrin fillarilenkille. Melko suuren osan matkasta kuljimme vaellusreitillä emmekä siis varsinaisella pyöräreitillä. Vaellusreititkin nimittäin ovat usein pyöräilykelpoisia (jos ei vain ole tolkuttomia ylämäkiä...): muutama lyhyt pätkä piti taluttaa, mutta  saimme ihailla tosi kivaa luontoreittiä.

Die Blumen

Kevätaurinko lämmittää Baselin seutua, joten sisällä ei malta pysyä. Ennemmin tehdään niin, että siirretään tietokoneella istumista auringon laskun jälkeiseen aikaan, jotta voi iltapäivällä liikkua.

Eilen pyöräiltiin taas vaihteeksi Ranskan puolelle. Sinne on matkaa n. 10 km, Saksaan lienee meiltä n. 15 km.

Ja taas kerran pysähdyttiin maatilamyymälälle, joka sijaitsi omakotitaloalueen kyljessä. Ostimme automaatista mehulasilliset ja itsepalvelumyymälästä omenamehua.

Tänään päätettiin ajaa ensin pyörillä naapurikylään Aeschiin ja sieltä sitten tehdä parin tunnin kävelylenkki. Sami suunnitteli tämänkin kuljeskelun netistä löytyvien karttojen perusteella.

Tälle reitille osui tietysti taas maatiloja, ja nyt pääsi possu poseeraamaan.

Korkeimmillaan kuljimme ilmeisesti noin 670 metrin korkeudessa.

Olen ulkomaalaisten kokemuksia Sveitsistä lueskellessani oppinut, että asunnon sijainnin kannalta kannattaisi selvittää, onko vieressä lehmien tai lampaiden laidun. Erityisesti sellaisten, joilla on kilisevät kellot. Ääni on sinällään sympaattinen, mutta häiritsee ainakin herkempiä, kun eläimet voivat liikuskella myös öisin.

Tämän videolle ikuistetun lammaslaituminen kuuli jo kaukaa. Taas oli mukana myös pari pientä karitsaa.

Tibits, Zoo und Haltestelle

Tänään lopultakin syötiin Baselin Tibitsissä, kasvisravintolassa, jossa voi latoa laajasta valikoimasta lautaselleen ruokia, ja annos maksetaan painon mukaan. Tibitsiä oli kehuttu meille jo Suomessa, mutta kun emme niin kovin usein Baselissa käy syömässä, niin ruoka oli vielä testaamatta.

Sapuskat olivat tietysti tosi hyviä. Arvostan aina kasvisravintoloita, jotka tarjoavat monipuolista ja yllättävää valikoimaa. Tarjolla oli mm. eri tavoin laitettuja papuja, herneitä, linssejä ja tofua, erilaisia kasvishöystöjä, levää, sieniä, ituja ja salaatteja. Lämpimät vaihtoehdot sisälsivät mm. röstiä, kasvispihvejä, pastaa ja erilaisia kasvis- ja juustopiiraita.

Noin 20 frangilla eli paikallisittain suhteellisen normaalilla lounashinnalla saa lautaselleen kohtuullisen annoksen.

Täällä muuten hanavettä saa ilmaiseksi: joissakin paikoissa hanavesi maksaa, ja usein hanavettä ei ole merkitty juomalistaan erikseen (ei sitä Tibitsissäkään listoilla ollut). 

Eläintarhan eksotiikkaa

Koska olimme lähteneet viettämään Basel-päivää paetaksemme Samin taulujen vernissakatkuja, niin päätimme käydä eläintarhassa. Maanantaisin eläintarhan sisäänpääsy on aikuisille 5 frangia halvempi kuin muulloin (norm. hinta 18 CHF). Tosin lipunmyyjä huomasi sattumalta, että minulla on pressikortti, ja sillä pääsi ilmaiseksi sisään.

Eläintarha on vajaan 10 minuutin kävelymatkan päässä päärautatieasemalta, eli sijainti on keskeinen. Kiinnostavimmat eläimet meistä olivat pieni virtahepo, leijonat, gebardit, kirahvit, pelikaanit ja norsut. Ja kenguron poikaset olivat sööttejä. (Tosin minua aina hieman surettaa eläintarhoissa etenkin isot, eksoottiset eläimet).

Lasin takaa pääsi ihailemaan leijonaa aika läheltä. 

Parempia eläintarhakuvia (ja muitakin Sveitsi-otoksia) voi ihailla esimerkiksi Kriisin Flickr-tilillä. Hän nimittäin vietti Baselissa äskettäin muutaman päivän ja kommentoi blogissaan mm. seuraavaa: 

"Basel on helskutin kiva kaupunki. Noin Helsingin kokoinen mesta, josta ei - Helsingin lailla - tarvitse karauttaa kuin muutama kilometri kauemmas, niin on jo maaseudulla. Ihmiset ovat kohteliaita mutta vähän juroja, aivan kuten suomalaiset. Ja kaikki on aika kallista. Niin, kuten Suomessa. Elämä on.

Erilaista ja parempaa kuin Suomessa ja Helsingissä olivat muun muassa Baselin kauneus, paikallisliikenteen tehokkuus ja junien täsmällisyys. Ja vaikka ihmisistä tulikin mieleen suomalaisuus, eräänlainen yleisen järjestyksen kunnioitus lienee sisäsyntyisempää kuin meillä."

Uusi kahvilatestaus: Haltestelle päärautatieaseman vieressä

Me jatkoimme Basel-päivää tutustumalla Haltestelle-nimiseen kahvila-ravintola-baariin, josta Ruth oli meille vinkannut. Haltestelle sijaitsee rautatieaseman vierellä, mutta emme juuri ole liikkuneet kyseisessä osassa kaupunkia eli Gundeldingenissä, vaan olemme kulkeneet asemalta toiselle puolelle Baselia. 

Totesimme paikan kivaksi ja jotenkin Berliini-henkiseksi. Tosin hintataso oli tietysti noin tuplasti Berliiniin verrattuna. Sami ilahtui erityisesti listalta löytyneistä juralaisista pienpanimo-oluista. 

Myöhäisellä iltapäivällä kahvilassa oli tilaa istuskella, vaikka luulen, että lounasaikaan on melkoista vipinää. Lämpimän aurinkoisena päivänä paikan terassi olisi myös hyvä vaihtoehto. 

Maistoimme paikan kahvit ja suklaakakun. Ja siihen päälle vähän pienpanimo-olutta Samille ja sherryä minulle. Olihan tänään sentään kihlauksemme kolmikuukautispäivä!

Gundeldingen vaikutti kivalta kaupunginosalta, ja koska se on ikään kuin Arlesheimin puolella Baselia, niin kevään mittaan varmaan tutustumme Gundeldingeniin paremmin. 

Illan jo hämärryttyä poljimme takaisin Arlesheimiin. Fillarointi täällä on kyllä niin kivaa, kun liikennesuunnittelussa on oikeasti huomioitu polkupyöräilijät. Baselissa käymällä tulee kivasti parikymmentä kilometriä pyöräilyä ja fiilis on tietysti kivempi kuin julkisia odotellessa ja niissä istuskellessa.

Der Frosch und die Gartenzwerge

Eilen lähdettiin kivan aurinkoisen sään houkuttelemana pyörälenkille. Sen aikana koettiin elämämme kovimmat ylämäkinousut: eteläisessä Suomessa ei yksinkertaisesti ole reittejä, joissa kilometrien ajan on vastamäkeä ja välillä melkoisen jyrkkääkin.

Lenkille ei kertynyt mittaa kuin 27 kilometriä, mutta silti illalla jaloissa tunsi, että nyt on poljettu ihan tosissaan. Eihän nämä mäet vielä mitään mielettömiä olleet, kun ei edes Alppien lähellä asuta, mutta ihan riittävästi näin kehittymättömälle mäkifillaroijalle.

Alku oli kuitenkin tasaisempaa. Ikuistin sammakkoliikennemerkin:

Kukkuloilla tuli tietysti taas vastaan maatila. Täällä oli helppo tiirailla lähempääkin vasikoita ja lehmiä.

Koska olen vissiin suurelta osin ottanut kuvia vanhoista rakennuksista, niin vastapainoksi niille kerrostalo Baselin läheltä:

Illalla kävimme Baselissa näyttelyavajaisissa, paikkana Ausstellungsraum Klingental. Koska siellä olivat kaikki muutkin tutut ulkomaalaisvaihtotaiteilijat, edullisia juomia ja ilmaista kasviskeittoa, niin muutama tunti sujui leppoisasti.

- - -

Tänään päiväkävelyllä ikuistin hieman kevätkukkasia sekä pienet puutarhatontut. Täällä ei pihoilla juurikaan näy sellaisia isokokoisia tonttuja, mutta muita erilaisia patsaita tai koristeluja on helppo löytää.

Lisäksi olemme jo useammankan kerran nähneet talon seinässä haikarakyltin tai vastaavan, joka kertoo uuden lapsukaisen syntymäajan ja nimen.

Radball, Hornussen und Schwingsport

Taannoin sanomalehden sivuilla törmäsin minulle aivan uuteen urheilulajiin, Radball'in eli pyöräilypalloiluun. Oli tietysti pakko etsiä YouTubesta video, jossa selvitetään lajin menoa.

Tässä lajissa pitää jo oikeasti osata käsitellä pyöräänsä. Laji on ilmeisesti suosittu Saksassa, mutta harrastajia on myös Sveitsissä.



Aidosti sveitsiläinen joukkuelaji tuli vastaan, kun luin "Ticking along Free" -kirjaa, jossa on ulkomaalaisten tarinoita Sveitsistä. Lajin nimi on Hornussen.

Ihan Radballin kaltaista vauhtia tässä ei ole havaittavissa, mutta sen sijaan nopeasti lentävä pikkuesine sekä "kylttejä" ilmaan heitteleviä pelaajia. Väitteiden mukaan pelivälineen lyöminen on todellista osaamista vaativaa.

Hornussen on Radballia paljon vanhempi laji, ja sitä harjoitetaan lähinnä saksankielisen Sveitsin alueella.



Tämän päivän lehdessä oli juttu menestyksekkäästä urheilijasta. Laji oli jälleen vieras: Schwingen. Lehden kuvasta pystyi päättelemään, että kyseessä on jonkinlainen vaatteet päällä harjoitettu paini.

Videon perusteella tätä haroitetaan ulkoilmassa, ja oleellista on pitää noita jonkinlaisia "pöksyjä", joihin vastustaja voi tarttua.

Die Hügel und Vermicelles

Päivän pyöräilykuva eli Samin kanssa poljettiin vähän enemmän maastopyöräreittiä ja vähän vähemmän maantietä.

Vieläkään pyöräilykunto ei ole huippuluokkaa, eli kovimpia ylämäkiä ei jaksa polkea, vaan pitää taluttaa. Mutta ei se silti fillarointinautintoja vähennä, ja tiedot Suomen lumi- ja pakkasmääristä tuntuvat niin kaukaisilta ja epätodellisilta.

Päivän pikkueläimet -kuva: lampaita ja karitsoja näkyi paljon.

Päivän muita tekoja: hommasin kirjastokortin ja pohdin Kulutusjuhlan puolella, että kieltämättä hieman kaipaan Kallion kirjastoa ja sen ilmaisuutta.

- - -

Olemme jatkaneet myös paikallisten makeiden herkkujen testailua. Eilen Sami ja Henri olivat ostaneet minulle Vermicelles-leivoksen, kun olin jo pariin kertaan kaupassa ihmetellyt hiukan tippaleipämäisen kiertynyttä taikinakasaa. Leivoksen perusmassa on tahnaa, joka on tehty mm. pähkinästä (siis melko lailla mantelimassamaista), ja yleensä vermicellien mukana on kermavaahtoa.

Minun makuuni tämä tuote ei varsinaisesti ollut. Liian makeaa, enkä myöskään mieltynyt tahnan suutuntumaan.

Kunsthalle und Laufental

Lauantai-iltana suuntasimme kulttuurin pariin eli Kunsthalleen turkkilaisen naistaiteilijan, Banu Cennetoğlun, näyttelyn avajaisiin. Erityisesti Sami tykkäsi niin paikasta kuin näyttelyistä: hieno tila, jossa oli kiinnostavaa nykytaidetta. 

Tapasimme avajaisissa Erican, jonka kanssa jatkoimme vielä lasillisille Kunsthallen alakerran baariin. Illan mittaan keskusteltiin taas erilaisista kulttuurieroista ja nuoruusmuistoista: osansa saivat niin tatuoinnit, henkilöitä koskeva nimilainsäädäntö (siis kun Suomessa ei saa antaa mitä tahansa nimeä lapselleen, mutta USA:ssa voi läiskäistä nimen hyvin vapaasti), noin kymmenen vuoden takainen bilemusiikki (joka raikasi baarissa), taidemaailma ja rösti. 

Sunnuntaina aurinko paistoi yhtä hienosti kuin lauantaina. Sami halusi kokeilla kahvien nauttimista takapihallamme, ja niin istuimme auringossa kahvikupillisten verran. Pihapläntti olisi huomattavasti miellyttävämpi, jos pihan ja suhteellisen vilkkaan tien välissä olisi aita. Nyt autot jyristävät turhan läheltä.

Taas myös hypättiin pyörien päälle ja poljettiin noin 35 kilometrin lenkki. Kääntöpaikkana toimi Laufen, kiva ja nätti pikkukaupunki, jossa maistoimme paikallista Kirschtortea.

Paluumatkalla, joka oli suurelta osin miellyttävää alamäkeen ajamista, nähtiin mm. karitsoja.

Frankreich mit Velos

Kevät tuli takaisin voimalla: lauantaina aurinko paistoi kauniisti ja lämpötila kohosi 15 asteeseen. Joten otetiin pyörät pitkästä aikaa alle ja päätettiin polkaista Ranskan puolelle, Leymeniin.

Matkalla kohti Ranskaa nähtiin lehmiä, paljon hevosia, kissoja, koiria, vuohia, lampaita ja runsaasti peltoja sekä viinitarhoja. Yhdellä pellolla pörräsi traktori, joka paljastui Valtraksi. Piti siis ikuistaa tämä helmikuinen peltotyöskentely, kun kerran maatilan tyttö olen.

Rajanylityksethän ovat täällä helppoja, ja voivat tapahtua melkein huomaamatta. Ei siis tarvitse pysähdellä pyöränkään kanssa esittelemään henkilöllisyyspapereita.

Leymen osoittautui varsin tylsäksi pikkupaikaksi. Jostain syystä onnistui yllättämään myös se, että alue ei enää ollutkaan kaksikielistä.

Löysimme sentään pari ravintolaa. Ensimmäinen oli tosin juuri sulkemassa, joten meidät neuvottiin tien toisella puolelle. Siellä saimme eteemme ranskankieliset listat, joista valitsimme kasvisvaihtoehtojen alta gnocchit. Sami tietysti halusi maistaa Elsassin valkoviiniäkin.

Takaisin oli helppo viilettää, sillä matka oli lähes kokonaan myötämäkeä ja tulimme vielä suorempaa eli lyhyempää reittiä. Kokonaisuudessaan poljimme noin 31 kilometriä.