Die letzte Wanderung

Torstaina teimme Matin ja Samin kanssa Aeschissa linnanraunioille ja viinimaisemiin suuntautuneen kuljeskelun. Sää oli sateisemman keskiviikon jälkeen kauniin pilvipoutainen.

Kävelyn välipalana nautittiin Aeschista konditoriosta herkulliset kirsikkapiiraset.

 

Retkemme päätteeksi nautimme aterian viinitilan yhteydessä olevan ravintolan terassilla. Ja tietysti maisteltiin niitä viinejäkin. 

Eilen perjantaina eli juhannusaattona valittiin kohteeksi Jura. Menimme ensin lyhyen matkan paikallisjunalla ja vaihdoimme linja-autoon. Sitten lähdettiin vaeltamaan kohti korkeampia paikkoja. Päivän mittaan taittui noin 22 kilometriä, ja nousimme kahdelle tasan yhtä korkealle (1204 m) huipulle, Passwangille ja Hohe Windelle.

Eli aika rankka kävely, sillä ylä- ja alamäkeä oli runsaasti.

Hevonen ei ollut kuollut, vaikka hetken epäilytti eläimen elollisuus. Reitit kulkivat läpi laitumien.

 

Näitä kotiloita näkee paljon, mutta ei tosin kovin usein tiukassa otteessa.

 

Matin pyöräkin pääsi perille eli se tuotiin Arlesheimiin eilen. Tänään päästään siis fillareilla Baseliin. 

Mein Bruder

Nuorempi veljeni saapui tänään Baseliin. Mukana lennolla piti tulla myös hänen polkupyöränsa, mutta se oli sitten eksynyt jonnekin muualle. Lentoyhtiö lupasi tietysti selvittää pyörän tilannetta ja toimittaa sen suoraan Arlesheimiin, kun (jos...) löytyy.

Toivottavasti saapuu pian: veljenihän aikoo polkea osan kotimatkastaan (siis mm. pitkin Saksaa) takaisin Suomeen. Sitä paitsi olisi kiva päästä etenemään jo täällä pyörillä.

Ehdimme ennen rankkaa ukkossadetta käydä Arlesheimin Birseck-linnalla. Se on kesäaikaan avoinna parina päivänä viikossa iltapäivisin, emmekä minä ja Sami olleet aiemmin ehtineet sinne. Linnan luona kasvava puska on kuulemma peruukkipensas, kiitos Mikalle tunnistuksesta!

Linnavierailun jälkeen Sami kiiruhti kotiin vastaanottamaan taulukuljetuksen miehet. Eli siis taideteokset lähtivät tänään kohti Kölniä, josta ne toivottavasti aikanaan tulevat Suomeen.

Minä ja Matti kuljettiin Goetheanumille. Ennen sinne pääsemistä alkoi rankka vesisade ja ukkonen, mutta onneksi olimme varustautuneet sadesuojin.

Iltasella vielä käytiin kävelyllä. Sen jälkeen miehet istahtivat television äärelle katsomaan urheilua.

Grattis Kleidung

Lauantaina päätimme viettää taidepäivää. Kävimme ensimmäistä kertaa Kunsthaus Basellandissa, jonka ryhmänäyttelyssä suurimman vaikutuksen teki Nigerian öljyriistoa käsittelevä videoteos. Videotaide voi olla kiinnostavaa, vaikka välillä minustakin on tuntunut, etten ymmärrä koko aluetta. Mutta onneksi on viime aikoina saanut kokea ja nähdä paljon hyviä videoita.

Suunnittelimme polkevamme erääseen galleriaan, mutta Baselin kadulla nähty ilmaisia vaatteita tarjonnut rekki pysäytti meidät ja muutti suunnitelmat. Siitä löytyneet vaatteet mukanamme päätimme vain nauttia terassiolosta.

Pyöräilimme joen toiselle puolelle ja istahdimme Hirscheneckiin, joka taitaa olla suosikkibaarimme Baselissa: edullisemmat hinnat kuin muualla sekä hyvät tarjoilut pikkunälkään ja rento meininki. Kesäaikaan terassi tekee paikasta vielä vähän paremman. 

Söimme mainiot leivät (minulle tofulla, Samille juustolla) ja sattumalta paikalle asteli eräs taidepiireistä tutuksi tullut baselilainen, jonka kanssa juttelimme kahvien äärellä pidempään.

Kotiin polkiessamme katselimme tummuvaa taivasta, mutta ehdimme juuri ennen sadetta kotiin. Ensiksi tuli rakeita, sitten kunnon kaatosade.

Sunnuntai-iltapäivänä jatkoimme taide-elämää pyöräilemällä Baselin toiselle puolelle ja Fondation Beyelerin näyttelyyn.

Pääsyy tuonne 15 km päähän polkemisessa oli kuitenkin Erican kutsu hänen luokseen viettämään iltaa. Siellä siis taas taiteilijajoukolla istuttiin iltaa, syötiin hyvin ja mm. pelattiin Jengaa.

Elsass

Sunnuntaipäivä kului mukavasti Ranskan puolella. Naapurimme Bruno tarjosi mahdollisuutta lähteä hänen autokyydillään tutustumaan Elsassin näkymiin, joten pääsimme kiertämään pari pikkukylää sekä nousemaan yli tuhannen metrin korkeuteen ihmettelemään näkymiä kauemmas.

Ensimmäinen kohden oli Eguisheimin kylä, joka hurmasi keskiaikaisella tyylillään. Viehättäviä taloja, pieniä kujia ja viinikauppoja: onhan Elsass viinintuotantoaluetta, ja viiniviljelmiä oli todella runsaasti.

Istahdimme ravintolan terassille syömään. Flammkuchenit ovat pizzan kaltaisia, mutta ohuempia ja pienempiä.

Toinen pysähtymispaikka oli Riquewihr. Tämä kylä oli isompi, ja sunnuntaina siellä oli varsin paljon turisteja. Nättejä, erivärisiä taloja riitti ihailtavaksi. Sekä viinikauppoja ja niiden tarjontaa: Sami luonnollisesti hankki pari pulloa.

Viimeiseksi ajoimme korkeuksiin eli Hohneckille. Matkalla ostimme mm. paikallista mustikkapiirakkaa, leipää, mietoa omenasiideriä ja juustoa.

Täältä avautuivat upeat näkymät niin Ranskaan, Sveitsiin kuin Saksaankin.

Sen verran vaikuttavan vaikutuksen Elsassin viinimaisemat ja pikkukylät tekivät, että ryhdyimme suunnittelemaan pientä retkeä sinne. Hotelliyön esimerkiksi Equisheimista saisi kahdelle hengelle noin 50-60 euron hintaan.

Architektur

Sveitsiläisnaisten mielestä arkkitehti on kumppanin ammattina puoleensavetävin. Näin kertoi talvella kyselynsä tuloksia paikallinen nettideittisivusto. Heti perässä tulevat lääkärit ja journalistit.

Vaikka kysely ei ehkä täytä kaikkia tutkimuskriteerejä, niin se kertoo silti, että arkkitehdit ovat täällä arvostettuja. Sveitsi on tuottanut nykyarkkitehteja, jotka tunnetaan ympäri maailmaa (tosin minä en juurikaan arkkitehtuurista tiedä, mutta kuulemma esimerkiksi Herzog & de Meuronia ei voi arkkitehtuurista puhuttaessa ohittaa).

Baselissakin on useita sveitsiläisten huippuarkkitehtien suunnittelemia rakennuksia, ja niitä esitellään myös turisteille. Tuntuu siltä, että paikalliset oikeasti osaavat myös kertoa, että tuon suunnitteli se tai että uudelle alueelle tulee rakennus joltain toiselta.

Kuinka moni Suomessa osaa mainita nimeltä jonkun maineikkaan suomalaisen nykyarkkitehdin tai sanoa Helsingissä, kenen arkkitehdin suunnittelema on uusi Musiikkitalo? Ihmekös tuo, etten muista arkkitehtien ammattikunnan olleen missään vastaavassa sinkkukyselyssä Suomessa korkealla.

Mutta arkkitehtejä ja arkkitehtuuria siis arvostetaan täällä. Varmasti monien rakennusten tyylikkyydestä keskustellaan samaan tapaan kuin Kiasmasta, mutta ainakin kaupungin uusia rakennuksia ei pykäillä ihan miten sattuu.

Myös uusilla omakotitaloaluiella näkee hyvin erilaisia ratkaisuja. Osa taloista sopisi hyvin Unhappy Hipster -sivustolle. Pääsääntöisesti näin maallikon silmiin näyttää siltä, että omakotitaloissa ei niin paljon harrasteta valmistalopaketteja kuin Suomessa, vaan ennemmin halutaan erottautua omanlaisilla ratkaisuilla.


Baselin kantonissa on 1970-luvun lopulta lähtien suhtauduttu vakavasti energiansäästöön. Basel nimittäin päätti tuolloin, ettei energiaa tuoteta ydinvoimalla. Siksi kantonissa talot on jo pitkään rakennettu energiatehokkaammin kuin muualla ja lisäksi on panostettu uusiutuviin energiantuotannon muotoihin.

Päivän Basel-käynnillä ajeltiin asutusalueiden läpi. Sieltä bongattiin mm. tämä kerrostalo, jonka katolla kasvaa kasveja. 

Baselin vanha rakennuskanta on tietysti aina yhtä ihailtavaa. Vanhoja taloja on paljon, ne on pidetty hyvässä kunnossa ja aina ne ovat yhä sympaattisia.

Vappu

Vappupäivä aloitin munkkitaikinan leipomisella. Hiivapaketissa kerrottiin, että se riittää kilon jauhomäärään. Suomessahan määrä lasketaan nesteen mukaan (ja tietysti vaikuttaa se, tekeekö vaikka sämpylöitä vai pullaa).

Migros myi kardemummaa, mutta se oli hyvin hienoksi jauhettua. Taikinasta puuttuivat siis Suomesta tutut kardemummapilkut.

Jätimme taikinan kohoamaan ja suuntasimme kohti linnavierailua eli Burg Reichensteinin avoimien ovien päivään. Pieni linna on remontoitu ja varustettu nykyaikaisilla mukavuuksilla. Se on vuokrattavissa esimerkiksi juhlakäyttöön: pääsaliin mahtuu noin 50 henkeä ja ylhäältä tornista avautuvat hienot näköalat.

Molemmat unohdimme ottaa linnalle rahaa, mutta taas paljastui, miten luottavaisia sveitsiläiset ovat. Halusimme tehdä pienen hankinnan ja kysyimme, saako kyseistä linnatuotetta ostettua mistään muualta. Ei kuulemma saanut, mutta nainen kertoi, että viekää ensi viikolla rahat Arlesheimin kunnalle ja ottakaa tästä haluamamme tuotteet. Edes yhteystietojamme hän ei halunnut laittaa ylös.

Kotiin palattuamme aloitin munkinpaiston ja Sami valmisteli muita vappuherkkuja. Sima, munkit, perunasalaatti ja kalaleipäset maistuivat vieraillekin. Samoin lakritsi ja hapankorput sujahtivat parempiin suihin.
"Paras vappu ikinä", naureskelivat ulkomaalaisvieraat.

Tibits, Zoo und Haltestelle

Tänään lopultakin syötiin Baselin Tibitsissä, kasvisravintolassa, jossa voi latoa laajasta valikoimasta lautaselleen ruokia, ja annos maksetaan painon mukaan. Tibitsiä oli kehuttu meille jo Suomessa, mutta kun emme niin kovin usein Baselissa käy syömässä, niin ruoka oli vielä testaamatta.

Sapuskat olivat tietysti tosi hyviä. Arvostan aina kasvisravintoloita, jotka tarjoavat monipuolista ja yllättävää valikoimaa. Tarjolla oli mm. eri tavoin laitettuja papuja, herneitä, linssejä ja tofua, erilaisia kasvishöystöjä, levää, sieniä, ituja ja salaatteja. Lämpimät vaihtoehdot sisälsivät mm. röstiä, kasvispihvejä, pastaa ja erilaisia kasvis- ja juustopiiraita.

Noin 20 frangilla eli paikallisittain suhteellisen normaalilla lounashinnalla saa lautaselleen kohtuullisen annoksen.

Täällä muuten hanavettä saa ilmaiseksi: joissakin paikoissa hanavesi maksaa, ja usein hanavettä ei ole merkitty juomalistaan erikseen (ei sitä Tibitsissäkään listoilla ollut). 

Eläintarhan eksotiikkaa

Koska olimme lähteneet viettämään Basel-päivää paetaksemme Samin taulujen vernissakatkuja, niin päätimme käydä eläintarhassa. Maanantaisin eläintarhan sisäänpääsy on aikuisille 5 frangia halvempi kuin muulloin (norm. hinta 18 CHF). Tosin lipunmyyjä huomasi sattumalta, että minulla on pressikortti, ja sillä pääsi ilmaiseksi sisään.

Eläintarha on vajaan 10 minuutin kävelymatkan päässä päärautatieasemalta, eli sijainti on keskeinen. Kiinnostavimmat eläimet meistä olivat pieni virtahepo, leijonat, gebardit, kirahvit, pelikaanit ja norsut. Ja kenguron poikaset olivat sööttejä. (Tosin minua aina hieman surettaa eläintarhoissa etenkin isot, eksoottiset eläimet).

Lasin takaa pääsi ihailemaan leijonaa aika läheltä. 

Parempia eläintarhakuvia (ja muitakin Sveitsi-otoksia) voi ihailla esimerkiksi Kriisin Flickr-tilillä. Hän nimittäin vietti Baselissa äskettäin muutaman päivän ja kommentoi blogissaan mm. seuraavaa: 

"Basel on helskutin kiva kaupunki. Noin Helsingin kokoinen mesta, josta ei - Helsingin lailla - tarvitse karauttaa kuin muutama kilometri kauemmas, niin on jo maaseudulla. Ihmiset ovat kohteliaita mutta vähän juroja, aivan kuten suomalaiset. Ja kaikki on aika kallista. Niin, kuten Suomessa. Elämä on.

Erilaista ja parempaa kuin Suomessa ja Helsingissä olivat muun muassa Baselin kauneus, paikallisliikenteen tehokkuus ja junien täsmällisyys. Ja vaikka ihmisistä tulikin mieleen suomalaisuus, eräänlainen yleisen järjestyksen kunnioitus lienee sisäsyntyisempää kuin meillä."

Uusi kahvilatestaus: Haltestelle päärautatieaseman vieressä

Me jatkoimme Basel-päivää tutustumalla Haltestelle-nimiseen kahvila-ravintola-baariin, josta Ruth oli meille vinkannut. Haltestelle sijaitsee rautatieaseman vierellä, mutta emme juuri ole liikkuneet kyseisessä osassa kaupunkia eli Gundeldingenissä, vaan olemme kulkeneet asemalta toiselle puolelle Baselia. 

Totesimme paikan kivaksi ja jotenkin Berliini-henkiseksi. Tosin hintataso oli tietysti noin tuplasti Berliiniin verrattuna. Sami ilahtui erityisesti listalta löytyneistä juralaisista pienpanimo-oluista. 

Myöhäisellä iltapäivällä kahvilassa oli tilaa istuskella, vaikka luulen, että lounasaikaan on melkoista vipinää. Lämpimän aurinkoisena päivänä paikan terassi olisi myös hyvä vaihtoehto. 

Maistoimme paikan kahvit ja suklaakakun. Ja siihen päälle vähän pienpanimo-olutta Samille ja sherryä minulle. Olihan tänään sentään kihlauksemme kolmikuukautispäivä!

Gundeldingen vaikutti kivalta kaupunginosalta, ja koska se on ikään kuin Arlesheimin puolella Baselia, niin kevään mittaan varmaan tutustumme Gundeldingeniin paremmin. 

Illan jo hämärryttyä poljimme takaisin Arlesheimiin. Fillarointi täällä on kyllä niin kivaa, kun liikennesuunnittelussa on oikeasti huomioitu polkupyöräilijät. Baselissa käymällä tulee kivasti parikymmentä kilometriä pyöräilyä ja fiilis on tietysti kivempi kuin julkisia odotellessa ja niissä istuskellessa.

"Ich gha nid klage"

Myöhään torstai-iltana luoksemme saapuivat Olli ja Hertta. He matkasivat Baseliin Italiasta ja viipyivät luonamme lauantaiaamuun, jolloin he jatkoivat matkaa Pariisiin.

Perjantaina oli siis vuorossa Arlesheimin ja Dornachin esittely. Kuljimme katedraalin kautta Ermitagelle.

Sieltä sitten ylös kukkulalle Schlosshof Dornach - ravintolaan.  Kuten nettisivun kuvat paljastavat, niin ravintolasta näkee hyvin aluetta, ja terassi on mainio paikka hyvällä säällä. Vaikka päivä oli vähän harmaa, niin tietysti ympäristö herätti vieraissamme ihailua, onhan täällä sekä luontoa, historiaa että rauhallista oloa.

Sekä tietysti ruokaa.
Söimme ravintolassa lounaan: minun lautasellani tattirisotto (n. 15 e) ja pojilla edessään lounasmenun Schnitzel-annokset, joita ennen he olivat saaneet alkukeiton (suunnilleen sama hinta kuin minunkin ruuallani).
Ehdimme juuri ennen lounasajan päättymistä: lounasajat nimittäin ovat täällä lyhyitä, yleensä klo 12-14.

Dorneckin linnanraunioiden tutkailun jälkeen suuntasimme alaspäin ja Goetheanumiin. Tämä betonirakennus ja sen ympäristö (lukuisia samantyylisiä omakotitaloja) on ensikertalaisista vieraista aina yllättävää, hämmentävää ja hienoa.

Suuri pääsali on auki päivittäin klo 13.30-14.30, joten sitä emme tällä kertaa nähneet, mutta muutoin osasimme jo vähän enemmän esitellä paikkaa. Saimme nimittäin lainaksi suomenkielisen Goetheanum-kirjan, joten nyt on jo vähän enemmän käsitystä sekä rakennuksesta että antroposofiasta.

Vanhempi nainen tuli esittäytymään luoksemme: hän nimittäin oli suomalainen. Kerroin, että minä ja Sami asumme täällä puoli vuotta, ja että Olli ja Hertta ovat käymässä. Nainen kysyi, ovatko he tulleet vierailulle Rudolf Steinerin 150-vuotissynttärijuhlallisuuksien vuoksi, jotka nyt viikonloppuna ovat Goetheanumissa täydessä vauhdissa.

Nooh, ei sentään niin syvällä touhussa olla, että synttärijuhliin laajemmin osallistuttaisiin. Mutta suomalaisiin voi siis tuolla törmätä ilmeisen helposti, kuten monien muidenkin kansallisuuksien edustajiin. 

Goetheanumin lähellä on kahvila ja Demeter-kauppa. Pysähdyimme sinne kahville, ennen kuin jatkoimme Arlesheimiin Jenzerin lihakauppaan sekä leipä- ja kakkuostoksille.

Eli kuten voi arvata, niin "väliateriana" nautittiin paikallisia tuotteita.

Sitten oli aika suunnata Baseliin. Valitettavasti oli jo hämärää, niin Baselin vanhan kaupungin ja Reinin rantojen hienoudesta ei ihan täyttä käsitystä saanut, kun läpi kuljimme. 

Ilta vietettiin taas vaihtotaiteilijoiden seurassa. Georges oli kokannut paistin ja muuta ateriaa, joten ruokaa tankattiin taas. Ja kohoteltiin maljat.

Ja käytiin vielä lasillisilla Hirscheneckissä: kyseinen baari on savuton ja siellä on hyviä oluita baselilaisittain edulliseen hintaan. Eivätkä tunnelma ja itse paikka ole muutenkaan hullumpia.

Olli ja Hertta lähtivät aamulla aikaisin, emmekä edes heränneet hyvästelemään heitä. Seuraavat suomalaiset vieraat tulevat näillä näkymin jo ensi viikolla, joten taas pääsee turistioppaakis.

- - -

Tektin otsikko on lukemani kirjan mukaan schwyzerdütschiksi (siis Sveitsin saksan murteella) tapa vastata kysymykseen "Mitä kuuluu?", ja se tarkoittaa "Enpä voi valittaa".

Rigi und Luzern

Eilen maanantaina päästiin lopulta yli 1 000 metrin korkeuteen. Ja kevyesti, sillä Rigi-vuorella on korkeutta 1 800 metriä. Lukkaristen oli helppo hymyillä aurinkoisissa maisemissa.

Päivän reissu aloitettiin junamatkalla Luzerniin. Olimme ostaneet edellispäivänä junayhtiö SBB:n nettikaupasta edulliset liput eli Halbtax-Abo -kortin kanssa esimerkiksi minun tunnin junamatkani maksoi n. 10 euroa.

Sveitsissä junalipuissa ei ole istumapaikkoja (tai ainakaan meillä ei ole koskaan ollut), ja yleensä siis lippua ei osteta edes tiettyyn junaan. Kunhan nyt vain on lippu paikasta A paikkaan B. Junaliput ovat perushinnaltaan Suomen tasoa, mutta toisaalta erilaisia alennuksia ja lippumahdollisuuksia on niin paljon, että hinnat voivat vaihdella melkoisesti.

Nämä alennusliput piti hankkia nimenomaan tiettyyn junaan, eikä alehintoja ollut tarjolla vilkkaimpiin junavuoroihin.

Luzernessa vietimme noin tunnin verran ennen matkan jatkamista Rigi-vuorta kohti. Havaitsimme, että Helsingin tapaan linnut voivat täällä tunkea syömään ruokaa. Luzernessa kyseessä tosin olivat isomman kokoluokan siivekkäät.  

Luzern vaikutti todella kivalta ja viehättävältä kaupungilta. Pitänee tehdä sinne uusi reissu niin, että ehtii tutkailla enemmän.

Otimme paikallisjunan, ja vaihdoimme tämän jälkeen Rigin vuoristojunaa.  Tämä juna oli sitten hieman hintavampaa kulkemista (koko päivän lippu minulle Halbtax-Abo alennuksella n. 25 e), mutta junalla pääsi ylös asti.

Rigillä on pitkät perinteet junailuun, sillä tänne perustettiin Euroopan ensimmäiset vuoristojunat 1800-luvun lopulla.

Vuorella maisemat olivat tietysti huikaisevat. Jaksan aina ihmetellä rinteiden jylhyyttä ja jyrkkyyttä: monessa paikassa vuoren rinne tuntuu olevan lähes pystysuora.

Rigin huipulla ja sen läheisyydessä on useita hotelleja ja ravintoloita. Kuljeskelimme hieman huipulta alaspäin lumisohjossa, istuimme juomassa kahveja ja lopulta hyppäsimme vuoristojunaan, joka vei toiselle puolelle vuorta.

Vitznausta harkitsimme laivamatkaa takaisin Luzerniin (reilut 20 euroa). Päätimme ottaa kuitenkin selvästi edullisemman bussi-juna -yhdistelmän, koska emme enää olisi ehtineet ihailla auringonlaskua järveltä.

Luzernessa käytiin syömässä iltaruoka döner-paikassa. Pienen tepastelun jälkeen piti taas suunnata junaan ja kohti Baselia.

- - -

Tänä aamuna ei enää aurinko paistanut, vaan pitkästä aikaa oli harmaata ja vesisateista. Käväisimme tapaamassa Baselin kautta kohti Italiaa junalla matkanneita tuttuja. Samalla lopultakin vierailimme Tibits-kasvisravintolassa, jossa on pitänyt käydä jo pitkään.

Schartenflue

Tänään oli tietysti vuorossa sunnuntain ulkoilu. Minun, Samin ja Henrin kävelystä tulikin tähänastisista reippailuistamme pisin. Tällä hetkellä tuntee jaloissaan, että on ensin noin pari tuntia kulkenut ylämäkeä ja sitten tunnin verran tullut alas.

Arlesheimista lähdettäessä tähyilimme viinitarhassa laiduntaneita lampaita. Huomasimme aivan pienen karitsan, jota emo nuoli, ja tarkemmin katsoen havaitsi, että emolta vielä roikkui ilmeisesti istukka tms. Eli siis karitsa oli syntynyt äskettäin.

Tuttuun sunnuntaitapaan paljon muitakin ulkoilijoita oli liikkeellä. Moni sauvakäveli, jotkut ratsastivat.

Erityisesti maastopyöräilijät tuntuivat aloittaneen tosissaan kevätkauden, niin monia pyöräilijöitä näkyi metsäreiteillä. 

Schönmattissa aasi tuli tutuksi edellisellä vierailulla. Silloin tosin aasi seisoskeli lumessa.  

Samoin Schönmattin kirsikkatorttu oli edelleen hyvää. Nyt nautittiin juomiksi kuumat kahvijuomat alkoholitujauksella. 

Ostimme Schönmattin tilamyymälästä kananmunia: kanojahan täällä oli sekä aitauksessa kuopimassa että pihalla vapaana liikkumassa. 

Myös ravintolan terassi keräsi väkeä. 

Jatkoimme Schönmattilta kohti lähialueemme korkeinta huippua (Schartenflue, 759 m).

Ja sinne myös päästiin. Sää oli hieman utuinen, joten mielettömän kauas ei nähnyt. Ihmisiä oli paljon täälläkin, kun kerran paikalle voi tulla myös autolla, ja lisäksi voi istua ravintolassa tai sen terassilla. 

Kävelyreitit on täällä merkitty hyvin. Kylteistä näkee paikkakuntien nimet ja lisäksi arvioidun kävelyajan kyseiseen paikkaan.

Paluumatka tuli joutuisammin, kun alamäkeä kuljettiin.  Schartenflue näkyy tässä kuvassa tuona nyppylänä.