sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Ein Tage in Freiburg

Lauantaille päätimme toteuttaa matkan Saksan puolelle eli Freiburgiin. Mukaamme lähti myös Erica: eteläisen Saksan päiväreissuja varten voi ostaa 28 euron hintaisen lipun, jolla maksimissaan viiden hengen seurue voi vapaasti liikkua niin paikallisjunissa, busseissa kuin usein myös paikallisliikenteen muissa välineissä koko päivän (Deutsche Bahnin Länder-Ticket).

Eli siis kovin paljon tuo matka ei maksanut. Noin kymmenen euron meno-paluun kustannus henkilöä kohti tuli "tienattua" takaisin Saksan selvästi Sveitsiä edullisemmilla ravintolapalveluilla ja muilla hankinnoilla. Esimerkiksi taidetarvikeliike Boesnerilla öljyvärit maksoivat, tuubista riippuen, 25-45 prosenttia vähemmän kuin Sveitsissä.





Ja kiva oli syödä ravintolassa tai nauttia kahvit kahvilassa, kun listan kalleinkaan hinta ei tuntunut älyttömän kalliilta. Kun Baselissa iso oluttuoppi maksaa helposti viisi euroa tai enemmän, niin Freiburgissa saman juoman sai kolmella eurolla.

Eli vehnäolutta ja "Prost!" (Baselissa tosin kippistellään sanomalla ranskalaisittain Santè!) 


Olin etukäteen tsekkaillut netistä myös second hand -kauppoja ja kirpputoreja. Tosin totesin jo ennen lähtöä, että lauantai on huono päivä niissä käymiseen, koska useimmat näyttivät menevän kiinni kahdelta.

Ehdimme kuitenkin yhteen liikkeeseen vanhaan kaupunkiin, ja Erica teki siellä löytöjä. Hän ei ollut kuulemma törmännyt Baselissa yhteenkään niin hyvään second hand -liikkeeseen (Erica tarvitsee vaatteita ja kankaita omiin videoteoksiinsa rekvisiitaksi ja puvustukseksi): Baselista tuntuu puuttuvan sellainen edullisen retroileva vanhojen vaatteiden myynti.

Illan loppuun tietysti kävimme syömässä vatsamme täyteen. Ensimmäistä kertaa täällä ollessa söin kalaa eli forellia. Kala on usein ruokalistoilla sitä hintavinta, eikä valikoimaa ole kovin paljon.

Vielä ennen junaa kiiruhtamista kävimme aseman ruokakaupasta, josta Sami sai mukaan yhtä suosikkikuohuviineistään edulliseen hintaan. Minä piipahdin ostamassa saksalaisen Neon-lehden. Sitten seisoskeltiin muutama minuutti asemalaiturilla junaa odotellan.


Freiburgiin varmasti mennään toistekin: matkustaminen on vaivatonta ja edullista, ja kaupunki on nätti ainakin vanhalta osaltaan. Moni paikka jäi myös vielä näkemättä.

perjantai 28. tammikuuta 2011

In der Küche: keittiön perustarvikkeet

Uusi Musta haastoi minut listaamaan keittiön kulmakiviä eli niitä elintarvikkeita, joita kaapeista on aina löydyttävä. Kiitos vaan Katjalle haasteesta!

Tänne muuttaessamme ruokakaapit olivat tietysti aivan tyhjät, joten piti todella aloittaa perusteista.  Joitakin minun suosikkituotteitani ei täältä löydy, joten tiettyä korvaavia elintarvikkeita on etsiskelty.

Kuten Katjallakin, niin myös tässä taloudessa lista vaihtelee vuodenajan mukaan: kesällä esimerkiksi tomaatteja kuluu paljon, mutta talvella en Suomessa niitä juuri osta.

Mutta nyt siis listaan.

- Kaurahiutaleet: näistä tehdään aina aamupuuro.
- Soijamaito (menee samaan aamupuuroon). Suomessa ostin aina kauramaitoa, mutta täällä sitä ei saa.
- Ruokaöljyt (rypsiöljyäkin lorautetaan siihen aamupuuroon...)
- Pakastemustikat tai muut marjat, aamupuuron lisäke.

- Sipuli ja valkosipuli.
- Tomaattimurska ja tomaattipyre: jos ei muuta ruokaa keksi, aina voi tehdä yksinkertaisen tomaattipastan.
- Kuivapasta: täällä ostimme todella hyvää spagettia.
- Linssit: toinen nopea ruoka on linssikeitto.
- Tölkkipavut: vaihtelua linsseihin.
- Kuivapavut tai kikherneet: yritän muistaa liottaa ja keittää suurempia määriä kerralla ja sitten pakastaa osan.
- Kookosmaito tai -kerma: Suomessa kaapissa oli aina kaurakermaa, mutta täällä sitä ei löydy. Kookoskermaan sopii mainiosti esim. tofuruokiin.
- Ebly, Sveitissä opittu uusi tuttavuus, josta jo aiemmin mainitsin. Nopeaa valmistaa, maisuu hyvältä. Suomessa usein vastaavassa tarkoituksessa käytin rikottuja ohrasuurimoita.

- Avokado: käytän leivänpäällisenä (pippurin ja sitruunamehun kanssa), jotta ei tulisi ahmittua juustoa.
- Juusto: Suomessa tämä ei ollut välttämättömyys, mutta täällä juustohoukutuksia ei osaa välttää, kun niin herkullisia vaihtoehtoja on tarjolla koko ajan.
- Voi ja margariini: ruuanvalmistukseen ja leivälle.
- Kananmunat.
- Vehnäjauhoja, sokeria, kuivahiivaa, suolaa, mausteita, soijakastike eli perusjuttuja leivontaan ja kokkaamiseen.
- Jogurtti: paikalliset jogurtit ovat usein tosi hyviä (eivät siis mitään kevytlitkuja), mutta kaipaan täällä silti esim. Yosan viljapohjaisia valmisteita.
- Omenat: olen omenariippuvainen ja ahmin etenkin syksyllä omenoita. Täällä edulliset suosikkiomenat löytyvät Arlesheimista kadunvarsikojusta (kojun esittelin aiemmassa tekstissä).
- Porkkanat: voi laittaa eri muodoissa eri ruokiin tai syödä sellaisenaan.
- Auringonkukansiemenet (tai muita siemeniä): etenkin salaattiin ripoteltavaksi.
- Hapankorput: kun korppuhimo yllättää, on hyvä olla varautunut. Suomalaiskorppuja myydään tavallisissa kaupoissa Sveitsissäkin.
- Leipä: minulle leipä ei ole ehdoton tuote, mutta miehelle on. Suomessa suosikki oli lähileipomoni Avikaisen ruislimppu, ja Sveitsissä on vielä menossa testailuvaihe parhaimman löytämiseksi. Leipä on täällä toki usein hyvää ja maistuvaa, vaikkei rukiista olekaan tehty.

Kuvassa muutama kaapeissa juuri nyt oleva ja listassa mainittu tuote:



Yhtä Suomessa vakiotuotteisiin kuulunutta, tai edes selkeää korvaajaa, en ole löytänyt: soijarouhetta ei näy kaupoissa. Edes paikallisessa ekokaupassa ei sattunut silmiini, vaikka kuinka tähyilin. Jatkan etsiskelyä, jotta voisi tehdä esim. kaalilaatikkoa soijarouheeseen.

Lisäksi juomapuolella meillä on teetä (aamulla vihreää, illemmalla muita), kahvia ja kahvimaitoa (kahvimaito ei kuulunut Suomessa vakioihin, sillä emme kovin usein keittäneet kahvia kotona).

Sveitisissä luomutuotteita on varsin helppo löytää, joten monet hankinnoistamme ovat luomua. Mutta emme niin tarkkoja ole (paitsi esimerkiksi kananmunissa haluan aina luomuversiot), joten esimerkiksi kasviksissa on muutakin kuin luomua.

Suomessa kaapeista löytyi aina (tai lähes aina) myös esim. pähkinöitä, kuivattuja marjoja, huomattavasti laajempi maustevalikoima,  leseitä, erilaisia leivontatarpeita (kaakaota, ruisjauhoja, sämpyläjauhoja, tomusokeria jne)...

- - -

Aiheeseen liittyen: eilen kirjoitin Kulutusjuhlaan pätkän siitä, että täällä monissa elintarvikkeissa edes yritetään kertoa hieman raaka-aineiden alkuperästä.

torstai 27. tammikuuta 2011

St. Berghain, der Gast und Zug

Samin ensimmäinen maalaus täällä Arlesheimissa on nyt maalaamisen osalta valmis. Tällä 15 sekunnin videopätkällä näkee, miten Sami maalasi pikselit "St. Berghain" -nimiseen teokseen.



Tänään meillä kävi myös ensimmäinen vieras. Kanadalainen taiteilija Georges Audet majailee saman taiteilijavaihto-ohjelman puitteissa Baselissa ja pyöräili moikkaamaan meitä sekä tutustumaan Arlesheimin nähtävyyksiin.


Eilen kävimme Zugissa, joka on suomalaisille tällä hetkellä tuttu kantoni siksi, että Kimi ja Jenni Räikkönen ostivat sieltä talon. Me emme heitä nähneet, mutta pääsimme kuitenkin lähes tuhannen metrin korkeuteen.


Syy Zugiin matkustamiseen oli taiteilijavaihdossa olevien tapaaminen: Zugiin siis tuli ulkomaalaisia taiteilijoita, jotka ovat täällä residensseissä. Katsastimme Zugin residenssin, söimme lounaan ja lisäksi meille esiteltiin taidemuseo.

Sen jälkeen tämä "baselilaisporukkamme" päätti käväistä vielä tuolla maisemienkatselmuksella, joten saatiin silmäys vuorille.

tiistai 25. tammikuuta 2011

Die Finnin mit dem Reflektor

Vaikka Sveitsissä on valoisampaa kuin Suomessa, niin illat ovat edelleen pimeitä. Siksi olemme hämmästelleet, ettei täällä käytetä juuri lainkaan heijastimia.

Monissa ulkoiluvaatteissa on toki heijastinnauhoja valmistajan toimesta, ja pikkulapsiryhmiä näkee heijastavissa liiveissä, kuten Suomessakin.

Mutta erilaiset roikkuvat heijastimet tuntuvat puuttuvan lähes täysin. Kun eräänä päivänä odottelin seisoskellen, niin tuntematon mummeli huomioi neonkeltaisen muoviheijastimen ja kommentoi sitä ilmeisesti tyyliin "kiva ja värikäs". Ja kyseessähän oli siis mainosheijastin, jossa ei ollut minkäänlaista tyylikkyyttä verrattuna kaikkiin niihin heijastimiin, joita Suomessa näkee.

Katuvaloja täällä on selvästi vähemmän kuin Suomessa, joten sikäli näkyvyydelle olisi tarvetta. Tosin katuvalojen vähyys miellyttää itseäni: onpahan vähemmän valosaastetta.

Pyörissä on kyllä lähes poikkeuksetta hyvät valot, niin edessä kuin takana. Ilmeisesti laki ne määrää ja toisaalta heikkojen katuvalaistuksen vuoksi ne ovat tarpeelliset. Onhan se hyvä, jos pimeässä pyöräillessä näkee eteensä.

- - -

Pàivän kuvassa Sami ahkeroi tietokoneella eli kasaa printtejä maalauksistaan portfolioon.

maanantai 24. tammikuuta 2011

"Ich spreche nicht sehr gut Deutsch"

Yleisten tervehdysten, kiitosten ja vastaavien lisäksi olen useamman kerran sanonut täällä saksaksi, että pahoittelen, mutta en osaa puhua saksaa erityisen hyvin.

Tätä on tapahtunut esimerkiksi kahdesti Baselin juna-aseman liepeillä, kun joku on kysynyt tietä jonnekin. Tällöin tietysti ongelma on myös se, etten osaa neuvoa ketään Baselissa mihinkään (paitsi sinne juna-asemalle ja parin nähtävyyden luo, ehkä).

Ei saksantaitoni tosin ihan heikko ole: olenhan kieltä opiskellut viisi vuotta (8. luokalta lukion loppuun), ja sen jälkeen yhden kurssin lisää myöhemmissä opinnoissa. Mutta lukiota päättäessäni kielitaidon taso oli aivan toinen, kun sekä sanasto että kielioppi olivat tuoreessa muistissa. Nyt minulla on mennyt yli kymmenen vuotta ilman merkittävää tarvetta saksantaidoille.

Sami on lukenut saksaa yläasteella. Hänen vahvuutenaan on kuitenkin suhteellisen runsas matkailu saksankielisellä alueella, joten esimerkiksi ravintolasanasto on miehellä paremmin hallussa kuin minulla.

Sitä paitsi minä hermoilen siitä, että puhun väärin, ja mietin, että miten ne datiivit ja akkusatiivit nyt menivätkään. Sami ei näistä liikoja tiedä, joten osaa huolettomammin vain laittaa sanoja peräkkäin murehtimatta, että tulee kielioppivirheitä.

Tietysti täällä ymmärrystä vaikeuttaa kuuluisa sveitsinsaksa eli paikallinen murre, josta puhuttuna on vaikea saada mitään tolkkua.

iaab:n kautta olisi mahdollista ottaa kielikurssi, jonka voisi maksaa omalla taideteoksellaan (minä en tietysti mitään sellaista teosta voisi tehdä). Kävimme perjantaina ottamassa selvää noista kursseista ja tekemässä pienen kielikokeen oikean kurssitason määrittämistä varten.


Testi oli minusta helpohko, ja aika hyvin se sujuikin. Ei Samikaan huono ollut.

Mutta kurssiajat eivät tuntuneet kovin sopivilta omiin aikatauluihin. Minä olisin mieluiten mennyt jollekin muutaman päivän tehopreppaukselle eli vaikka neljä täyttä päivää peräkkäin opiskellut saksaa, mutta sellaista ei ollut tarjolla.

Sen sijaan sovin Ruthin kanssa, että voisimme pyrkiä välillä kommunikoimaan saksaksi englannin sijaan. Testailimme sitä heti perjantaina, eikä se hullummalta tuntunut: kun toinen puhuu sopivan hitaasti eikä käytä voimakasta sveitsiläismurretta, niin asiat voi saada hoidettua.

Tämä on todettu muuallakin. Esimerkiksi lauantaina käväisin Pelastusarmeijan kirpputorilla. Minulla ei ollut käteistä mukana, ja ensimmäistä kertaa täälllä Visa-korttini toiminut maksuvälineenä (siis siinä korttimaksupäätteessä oli jotain vikaa). Tästä piti tieysti hieman keskustella henkilökunnan kanssa, kysyä lähintä pankkiautomaattia ja sitten palata käteisten kanssa hoitamaan maksu. Enkä sortunut vaihtamaan englantiin, vaan käytin saksaa.

Ylipäätään täällä ei tunnu tapahtuvan kovin usein sitä, että asiakaspalveluhenkilö vaihtaisi englantiin, vaikka sönköttää huonosti saksaa eikä edes heti ymmärrä, mitä toinen sanoo. Ulkomaalaiset kun ovat joskus Suomessa valittaneet sitä, että ei oikein edes pääse testaamaan kielitaitoaa, kun suomalaiset niin vaivatta heti ryhtyvät puhumaan englantia.

Tietysti paikallisen kielen edes jonkinlainen hallinta helpottaa elämää ja auttaa pääsemään kulttuuriin sisälle. Vaikka me Samin kanssa puhumme kotona suomea ja muiden vaihtotaiteilijoiden kanssa englantia, niin tavoite on, että kesäkuun lopulla saksa luistaisi jo selvästi sujuvammin.

sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Schönmatt und Kirschtorte

Kuten on jo ehkä tullut selväksi, niin Arlesheimissa oleellisin harrastus on ulkoilu. Niinpä tänäänkin suuntasimme kävelemään: ensin reilu tunti ylämäkeä, sitten vajaa tunti alamäkeä takaisin.

Ylämäkeen mentäessä pysähdyimme hetkeksi ihailemaan maisemia ja jo matkan päässä häämöttävää Arlesheimia.

Viime viikonloppunahan saatiin nauttia hyvin keväisestä säästä. Tällä viikolla talvi teki comebackin, joten nyt ulkoiltiin pikkupakkasessa.


Kääntöpaikkanamme toimi Schönmatt, noin 600 metrin korkeudessa sijaitseva ravintola. Paikka oli sisustettu perinteitä henkivästi: täytettyjä lintuja, aseita, vanhoja kuvia ja myös tuollainen upea takka. Valaisin oli rakenneltu eläimen sarvista.

Ravintola oli täynnä väkeä. Vaikutti siltä, että monet perheet olivat tulleet autoilla tänne sunnuntailounaalle.


Nautimme Glüchweinia ja kirsikkatortta, jossa oli luonnollisesti runsaana kostukkeena Kirschiä.


Kyseisen ravintolan ja maatilan yhteydessä oli paljon hedelmäpuita: paikan myymälästä sai ostaa mm. erilaisia hedelmäviinejä, omenamehua ja kuivattuja yrttejä, ja siellä olisi ollut myös esimerkiksi pakastettua lampaanlihaa.


Aasi eleli samassa aitauksessa lammaslauman ja kanaparven kanssa.


Vielä yksi kuvalisäys eli paikallinen tapa pinota halot: kasataan pyöreitä kehikkoja ja pinotaan ne.

lauantai 22. tammikuuta 2011

Museumsnacht

Eilen Baselissa oli museoiden yö: 15 euron hintaisella rannekkeella pääsi kaupungissa oleviin museoihin (ja niitä on paljon) tutustumaan näyttelyihin ja katsomaan tapahtumia. Lisäksi kaupungilla oli mm. lukuisia ruokapisteitä ja kuljetuksia järjestettyinä paikasta toiseen.

Me saimme rannekkeet ilmaiseksi vaihto-ohjelma iaab:ltä. Samin kanssa aloitimme illan Tinguely-museosta, jossa oli ihan kiinnostavasti koottu näyttely "Under Destruction". Lisäksi museoon kuuluvat sveitsiläisen Jean Tinguelyn tuotokset. Ne ovat hauskoja: moniin kuuluu punainen painike, jota katselija voi painaa, ja sitten ihmetellä, miten laite käynnistyy ja mitä tapahtuu. Mutta ei siis ehkä taide-elämys, vaan ennemmänkin sellainen rakentelun ja laitteiden ihmettelypiipahdus.

Tinguelyssä roikkui katossa iso lentokone, joka väistämättä toi mieleeni ne lukuisat pienet koottavat lentokoneet, joita veljeni askaroivat aikoinaan. 


Kävimme juomassa museon ravintolassa lasilliset punaviiniä, jonka jälkeen jatkoimme matkaa pikkupakkasessa. Piipahdimme pikaisesti katsomassa minimalista nykytaidetta, josta siirryimme tapaamaan muuta vaihtotaiteilijaporukkaa.

Heidän kanssaan  kuljimme paperimuseon musiikkiesityksen ja ulkona nautitun herkullisen porkkanakeiton jälkeen siirryimme kirkolliseen tilaan, Basel Münsteriin, kuuntelemaan musiikkia ja tietysti myös katsomaan kyseisen katedraalin sisätiloja.

Siellä sai ostaa myös Glühweinia eli glögiä: ei taida yleensä suomalaisissa kirkkotapahtumissa olla ehtoollisviiniä lukuunottamatta tarjolla juomia, joissa olisi alkoholiprosentteja.

Illan yksi tavoite täyttyi, kun saimme hetken kuunnella kulttuurien museossa alppitorvea. Ääni oli yllättävän kumean maaginen.



Illan viimeiseksi paikaksi valikoitui keskustan toisella puolella, Dreispitzissä, ollut tuore taiteellisemman meiningin keskus. Kyseisiin vastavalmistuneisiin tiloihin nimittäin tulee myös vaihtotaiteilijoiden oma näyttely maaliskuun lopulla, joten tietysti he halusivat nähdä paikan. Kolusimme myös rakennuksen muut näyttelyt ja tilat sekä istuimme baarissa lasillisten verran.

Eräs mies esitteli ja jakoi mausteseosta, johon oli kerätty mausteita ympäri maailmaa. Aion huomenna testata maustetta tofun marinoinnissa, toivottavasti toimii siinä