Oslo Eröffnung und Creperie

Perjantai-iltaa lähdimme viettämään Dreispitziin (Baselin puolella, meiltä noin 5 km) taide- ja ateljeetalo Oslon avajaisiin. Rakennus sijaitsee Oslo-Strassella, siitä siis nimi, ja läheltä löytyy myös mm. Helsinki-Strasse.

Avajaiset keräsivät paljon porukkaa ja meininki oli tosi mukavaa. Luonnollisesti tapasimme melkein kaikki paikalliset tutut.
Lisäksi paikalla sai nauttia hyvästä taiteesta: esimerkiksi Haus für Elektronische Künste tarjoaa yllättävän kiinnostavan näyttelyn, kunhan vain malttaa lukea teosten taustoja kartoittavat tekstit.

Avajaisiin kuului myös tanskalaisen Christian Falsnaesin performanssi. Olimme tänä vuonna kerran performanssi-illassa, ja siellä olleet teokset eivät suuremmin innostaneet. Onneksi Falsnaesin esitys oli heti alusta alkaen ihan toista luokkaa. Tallensin sitä videolle, mutta taiteilijan nettisivuilta löytyy teoksia paremmin taltioituina.

Ilta päättyi klubimeininkiin eli siis päädyttiin tanssilattialle pompahtelemaan. Ja olimme paikalla jopa puoli kahden valomerkkiin asti, joka on meille poikkeuksellisen myöhään.

Tänään lauantaina lähdimme pyöräilemana kohti Saksaa. Ensimmäiseksi kävimme eläinpuistossa, jossa majailee myös eurooppalainen villikissa, mutta eihän sitä keskellä lämmintä päivää ollut mitään toivoa havaita.

Sitten ajattelimme katsastaa keskiaikaisten markkinoiden tilanteen. 13 euron lippu oli kuitenkin meille liikaa, joten emme menneet sisään. Ehdimme silti havaita lukuisia tapahtuman henkeen pukeutuneita ihmisiä, viikatemies mukaanluettuna.

Päivän ruokailun hoidimme Weil am Rheinissa crepe- eli lettukahvila Tina's Creperie'ssä. Söimme siis "pääruuaksi" suolaiset letut ja jaoimme jälkkäriksi makean. Hyvää oli! Paikan persoonallista otetta lisäsi mm. sisustus Michael Jacksonin kuvilla.

Sami taiteili jälkiruokaletun omenasoseen sydämen muotoon.

Ehdimme vielä saksalaiskauppaan ostamaan mm. aurinkorasvaa, mansikoita, kirsikoita ja viiniä. Mansikat syötiin kotimatkalla, kun kohdattiin Erica istuskelemasta joen varren penkiltä. Ei tämä tosin ollut mikään mielettömän yllättävä kohtaaminen, sillä olimme käyneet vähän aiemmin koputtelemassa Erican ovea ja havainneet, ettei hän ollut kotona.

Schweben

Keskiviikon illan lämmössä istuimme Baselissa Reinin rannalla, ja seurailimme, kun ihmiset ajelehtivat joessa. Siis heillä on kelluke, jonka kannattelemana voi antaa virran viedä.

Kellukkeita saa vissiin vuokrattua jostain, joten pitää kenties kokeilla. Kuvassa ihmiset eivät kovin hyvin näy, mutta nuo pisteet vedessä ovat siis ajelehtijoita (kuvan voi klikata isommaksi). Vastavirtaan olisi varmasti melkoisen rankkaa uida.

Lisäksi vielä Samin tyylinäyte: FC Baselin värit näkyivät kaupungilla ratkaisevana ottelupäivänä hyvin, ja myös Sami toi kannatustaan pukeutumisessaan esiin.

FC Basel!

Eilen ratkesi Sveitsin jalkapallomestaruus: voittajaksi kohosi FC Basel. Katsoimme ottelun jälkipuoliskoa baarissa, ja Sami kertoi minulle esimerkiksi pelaajien kotipaikkakuntia. Mies on paljon minua tarkemmin perehtynyt paikalliseen futikseen...

Iltaa vietettiin vaihdellen urheilusta taiteeseen ja tuttujen kanssa jutteluun. Aloitimme illan käymällä Baselin nykytaiteen museossa. Itse en suuresti innostunut näyttelystä, koska se oli minulle liian käsitteellistä ja sen vuoksi kovin raskasta.

Uusilla vaihtotaiteilijoilla oli eilen ilta, jossa kertoivat tekemisistään, joten olimme siellä kuuntelemassa ja sen jälkeen istumassa iltaa. Tässä välissä puikahdimme futismatsin lopun katseluun, jonka jälkeen taas istuskelimme isommalla porukalla puistossa.

Me siirryimme puolilta öin Barfüsserplatzille katsomaan, miten mestarijoukkue otetaan vastaan. Valitettavasti odottelu oli yllättän pitkää, ja pelaajat saapuivat parvekkeelle pokaalin kanssa vasta joskus puoli yhden aikaan.

Värikkäiden soihtujen savu sai minut yskimään. Olisin toivonut, että kun nyt ensimmäistä kertaa osallistun tällaiseen urheilujuhlintaan, niin tunnelma olisi ollut hienompi. Nyt jäi vähän vaisu fiilis, vaikka fanit jossain välissä innostuivat esimerkiksi laulamaan.



Emme seuranneet juhlintaa loppuun asti, mutta tietysti silti oli varsin myöhäistä, ennen kuin päästiin pyörillämme kotiin.

Einkommen und Kosten

Olemme lueskelleet tietoja siitä, missä Sveitsin kantoneissa keskituloiselle perheelle jää eniten rahaa käyttöön verojen, sairasvakuutusmaksun (joka on siis pakollinen) ja asumiskulujen jälkeen. Tunnetusti veroprosentit voivat vaihdella paljon, ja keskisemmässä Sveitsissä monessa kantonissa on alennettu veroja, jotta houkuteltaisiin asukkaita.

Oma alueemme eli Basel Land on sieltä kalliimmasta päästä. Kalliita ovat myös muut suuret kaupungit, kuten Zürich, Geneve ja Bern.

Jos on valmis matkustamaan töihin, niin kotikantonin valinnalla voi olla suurehkot vaikutukset perheen taloudelliseen tilanteeseen, Swissinfon teksti kertoo. Tästä on esimerkki, jossa perheen vuosittaisen käyttövarallisuus muuttuu noin 40 000 frangista noin 70 000 frangiin sen mukaan, miten kaukana Lucernesta he asuvat:

"The Credit Suisse report highlights a case study of a married couple with two children who would have SFr39,800 ($45,428) in disposable income living in Hergiswil, a 10 minute commute to Lucerne, and SFr69,700 if they resided in Altdorf, canton Uri, 35 minutes away."

Näin suomalaisnäkökulmasta tietysti kuulostaa erittäin kohtuulliselta tuo pienempikin summa. Siis keskituloisessa perheessä jää pakollisten asumis- ja verokulujen sekä sairasvakuutuksen jälkeen tuollaiset reilut 30 000 euroa muuhun kulutukseen. 

 
Kukkienhoito ei ole vain naisten hommaa

Koska helle hiostaa edelleen, olemme käyneet Reinachin maauimalassa polskimassa sen sijaan, että fillaroisimme pitkiä lenkkejä. Alan jo vähitellen päästä uinnin meditatiiviseen henkeen kiinni: aluksi ratauinti tuntui todella tylsältä, mutta nyt siedän jo hommaa sen verran, että voin uida puolisen tuntia (eli noin kilometrin) yhtäjaksoisesti.

Havainnoimme uimareissulla, miten raavaat uimavalvojat hoitavat työnsä ohessa myös kukkaistutuksia. Jostain syystä Suomessa vastaavassa tilanteessa olisi vaikea kuvitella miehiä nyppimään esimerkiksi kuivaneita nuppuja pois.

Täällä miehiä sen sijaan näkee vähintään yhtä paljon kuin naisia myös viljelypalstoilla. Viherkasvit ja kukat ovat Sveitsissä selkeästi sosiaalisesti hyväksytty harrastus sukupuolesta riippumatta.

Schwitze

Tällä viikolla olen pyöräillyt noin 143 kilometriä, joista noin 30 km tänään helteisenä sunnuntaina. Suuntasimme katsomaan taas yhtä linnanrauniota. Niitähän täällä riittää, mutta tämänkertainen oli sieltä isoimmasta päästä.

Samalla näimme taas pari uutta pikkukylää sekä tietysti paljon maisemia ja maaseutua: kirsikat punoittavat, mansikat ovat kypsiä, perunanvarret reilunkokoisia.

Samille ostettiin kirpputorilta tällä viikolla vyölaukku, sillä pieniä taskuja tarvitaan aina, eikä niitä peruspaidassa tai pyöräilyshortseissa ole lainkaan. Se siis nyt pullottaa miehen vyötäröllä.

Helle teki pyöräilystä erityisesti ylämäissä rankan. Vaikka ei tälle reitille edes niitä pahimpia ylämäkiä sattunut, niin hiki valui ja voimat hupenivat. Loppumatkasta oli mahtavan vilpoisaa ajella metsäreitillä eli puiden varjossa.

Pari pysähdystä tehtiin metsämansikoiden vuoksi. Niitä pitäisi saada pian lisää, sillä eilen istuttiin viinilasillisella naapurin Brunon takapihalla. Siellä kasvaa metsämansikoita reilusti, ja naureskelin Brunolle, että teen yön hämärissä mansikkavarkauden. Bruno sanoi, ettei hän niitä itse poimi, joten sovittiin, että käväisen keräämässä mansikat.

Mutta vielä paikallisesta mäkisyydestä. Tässä alla on kuva pyöräilykartasta, jossa näkyy kotikuntamme Arlesheim. Pyöräilyreiteillä mäkien jyrkkyysasteet ja vaikeustaso on merkitty nuolin. Tuon ylemmän ympyrän kohdalla on kolme nuolta: mäki on sellainen, etten suostuisi sitä polkemaan ylös. Alaspäin on tosin huruutettu, ja vauhti on melkoinen.

Alemmassa ympyrässä on vain kaksi nuolta. Tuo mutkitteleva reitti Dornachista Gempeniin on yllättävän kiva reitti. Vaikka meiltä lähtiessä käytännössä tulee yhtäjaksoista nousua seitsemän kilometriä, niin nousu ei ole liiian jyrkkä poljettavaksi. Kun pääsee Gempeniin, niin voi seurata tuota punaista reittiä mukavasti halki pikkukylien.

Ainoa onglema tuolla tienpätkällä on liikenne. Siellä menee aika paljon autoilijoita ja moottoripyöräilijöitä, eivätkä he aja kovinkaan hiljaa. Kun tien toisella puolella on kallioleikkaus ja toisella puolella jyrkkä tiputus alas, niin tottumatonta suomalaista hieman hirvittää.

Täällä kuulemma ihmisiä loukkaantuu ja jopa kuolee siksi, että esimerkiksi lenkillä hämärässä astuvat harhaan, kompastuvat ja vierähtävät tienreunalta alas. Kaiteitakin on nimittäin varsin harvoin.

Kartasta näkee tietysti myös lähiseutujemme korkeuksia. Yli 600 metriin noustaan siis usein pyörälenkeilläkin.

Exotisch

Perjantaina totesin Samille, etten ole viikkoon jutellut kenenkään muun kuin Samin kanssa. (Siis jos ei kaupankassoja, puheluita ja nettinaputteluja lasketa.) Sami sentään oli puhunut naapurin kanssa.

Huomaamatta täällä siis voi olla ilman suurempia ihmiskontakteja, ellemme mene Baseliin tapaaamaan tuttuja tai pyörähdä avajaisissa. Naamakkaissosiaalisuustarpeeni ei siis taida olla loppujen lopuksi kovin suuri. Mutta en nyt silti suunnittele erakoitumista johonkin korpeen.

Sosiaalisuutta tuli reilusti perjantai-iltana. Georges (kanadalaistaiteilija) oli järjestänyt Ruthin (taidevaihto-ohjelman iaab:n käytännön järjestelyjä hoitava) syntymäpäivän kunniaksi illallisen Baselin keskustan taiteilijaresidenssiin. Istuimme siis iltaa ulkosalla isolla porukalla, kun mukana oli muitakin kuin vain varsinaisia residenssiohjelman taiteilijoita.

Kaikki toivat mukanaan jotain oman maansa ruokakulttuuriin vähintäänkin vivahtavaa ruokaa. Saimme siis nauttia aterian, jossa oli vaikutteita mm. Intiasta, Etelä-Afrikasta, Japanista, Kanadasta, Sveitsistä ja Suomesta.

Me veimme jälkiruokaa eli muropohjaisen raparperipiirakan. Hauskaa, että tuollainen itselle hyvinkin normaali kesäherkku on monien mielestä eksoottista. Raparperikaan ei ollut kaikille tuttu. Mutta hyvin näytti maistuvan: makean ja kirpeän yhdistelmä toimii ehkä niillekin, jotka eivät muuten suuremmin makeasta välitä.

Siinä sivussa ja illan mittaan juteltiin monenlaista. On antoisaa kuulla eri kulttuureista lähtöisin olevien ihmisten näkemyksiä ja kokemuksia. En tiennyt esimerkiksi sitä, että Etelä-Afrikassa on yli kymmenen virallista kieltä tai että Intiassakin ollaan huolissaan Kiina-ilmiöstä. Tai sitä, että Bollywood-elokuvia on kuvattu Sveitsissä ja siksi Sveitsi on kiehtova kohden intialaisten mielestä.

Toisaalta välillä aiheet ovat varsin rankkoja. Intiassa ruuan hinta voi nopeasti kohota, ja esimerkiksi sipuli voi yhtäkkiä olla viisin- tai kymmenenkertaisesti kalliimpaa kuin muutama kuukausi aiemmin. Köyhille ihmisille elämä on sen myötä todella tiukkaa.
Tai että Etelä-Afrikan apartheidin jäljet näkyvät tietysti edelleen voimakkaasti: rotuerottelupolitiikkahan loppui vasta vuonna 1991.

Ernährung

Satuin nyt illalla kaivelemaan kiinnostuksesta tietoja Sveitsin ravitsemussuosituksista (pdf). Tai siis Twitterissä oli näistä eri maiden välisistä eroista mainintoja, ja koska olen aihetta aiemminkin miettinyt, niin tsekkasin. Kovin pitkälle en vielä päässyt, mutta mm. ruokapyramidi löytyi.
Tuon löytämäni pdf-tiedoston mukaan (jos nyt oikein tulkitsin) energiasta saadaan rasvasta n. 30%, hiilihydraateista 50 % ja  proteiineista 10-20 %. Muualla netissä kuitenkin viittaillaan paikallisiin lausuntoihin, joiden mukaan sveitsiläisen suosituksen rasvan osuus olisi 40 %. Joka tapauksessa rasvan merkityksestä eli siis "hyvälaatuisen" rasvan tärkeydestä on mainintoja.

Kovin suuresti suositukset eivät poikkea suomalaisista. Tosin Suomen suosituksethan ovat uusiutumassa, ja niiden kai oletetaan vähentävän tuota hiilarien määrää.

Tuo vuoden 2007 Sveitsin suositus mainitsee proteiinilähteenä myös mm. tofun. Siltä kannalta katsottuna sitä voinee pitää kasvisyöjämyönteisenä. Eikä täällä hoilotella kasvisten kohdalla "Puoli kiloa päivässä!", vaan puhutaan viiden päivittäisannoksen taktiikasta.  

Kuten pyramidista näkyy, niin siihen on liitetty myös liikunta. Eli siis vähintään puoli tuntia liikettä, mielellään ulkona.

(Tiivistetysti: tietoa sveitsiläisestä pyramidista saksaksi)

- - -

Sami on jo viikon ajan valitellut oloaan. Siis välillä särkee päätä, vähän aivastuttaa ja on vetämätön fiilis. Välillä mies kokee olevansa täysin terve. Epäilykset ovat kääntyneet kohti allergioita: ehkä täällä on ilmassa tällä hetkellä jotain, joka saa Samin reagoimaan.

Minähän porskutan tavalliseen tapaan. Eikä Samin olotila estänyt esimerkiksi illan pyörälenkkiä, jolla kohtasimme mm. tämän hurmurin.

Aiemmin tänään naapurimme Bruno soitti ovikelloa. Se johti siihen, että saimme Brunon takapihalta upeita ruusuja.