maanantai 7. maaliskuuta 2011

Tibits, Zoo und Haltestelle

Tänään lopultakin syötiin Baselin Tibitsissä, kasvisravintolassa, jossa voi latoa laajasta valikoimasta lautaselleen ruokia, ja annos maksetaan painon mukaan. Tibitsiä oli kehuttu meille jo Suomessa, mutta kun emme niin kovin usein Baselissa käy syömässä, niin ruoka oli vielä testaamatta.

Sapuskat olivat tietysti tosi hyviä. Arvostan aina kasvisravintoloita, jotka tarjoavat monipuolista ja yllättävää valikoimaa. Tarjolla oli mm. eri tavoin laitettuja papuja, herneitä, linssejä ja tofua, erilaisia kasvishöystöjä, levää, sieniä, ituja ja salaatteja. Lämpimät vaihtoehdot sisälsivät mm. röstiä, kasvispihvejä, pastaa ja erilaisia kasvis- ja juustopiiraita.

Noin 20 frangilla eli paikallisittain suhteellisen normaalilla lounashinnalla saa lautaselleen kohtuullisen annoksen.

Täällä muuten hanavettä saa ilmaiseksi: joissakin paikoissa hanavesi maksaa, ja usein hanavettä ei ole merkitty juomalistaan erikseen (ei sitä Tibitsissäkään listoilla ollut). 


Eläintarhan eksotiikkaa

Koska olimme lähteneet viettämään Basel-päivää paetaksemme Samin taulujen vernissakatkuja, niin päätimme käydä eläintarhassa. Maanantaisin eläintarhan sisäänpääsy on aikuisille 5 frangia halvempi kuin muulloin (norm. hinta 18 CHF). Tosin lipunmyyjä huomasi sattumalta, että minulla on pressikortti, ja sillä pääsi ilmaiseksi sisään.

Eläintarha on vajaan 10 minuutin kävelymatkan päässä päärautatieasemalta, eli sijainti on keskeinen. Kiinnostavimmat eläimet meistä olivat pieni virtahepo, leijonat, gebardit, kirahvit, pelikaanit ja norsut. Ja kenguron poikaset olivat sööttejä. (Tosin minua aina hieman surettaa eläintarhoissa etenkin isot, eksoottiset eläimet).

Lasin takaa pääsi ihailemaan leijonaa aika läheltä. 


Parempia eläintarhakuvia (ja muitakin Sveitsi-otoksia) voi ihailla esimerkiksi Kriisin Flickr-tilillä. Hän nimittäin vietti Baselissa äskettäin muutaman päivän ja kommentoi blogissaan mm. seuraavaa

"Basel on helskutin kiva kaupunki. Noin Helsingin kokoinen mesta, josta ei - Helsingin lailla - tarvitse karauttaa kuin muutama kilometri kauemmas, niin on jo maaseudulla. Ihmiset ovat kohteliaita mutta vähän juroja, aivan kuten suomalaiset. Ja kaikki on aika kallista. Niin, kuten Suomessa. Elämä on.

Erilaista ja parempaa kuin Suomessa ja Helsingissä olivat muun muassa Baselin kauneus, paikallisliikenteen tehokkuus ja junien täsmällisyys. Ja vaikka ihmisistä tulikin mieleen suomalaisuus, eräänlainen yleisen järjestyksen kunnioitus lienee sisäsyntyisempää kuin meillä."
Uusi kahvilatestaus: Haltestelle päärautatieaseman vieressä

Me jatkoimme Basel-päivää tutustumalla Haltestelle-nimiseen kahvila-ravintola-baariin, josta Ruth oli meille vinkannut. Haltestelle sijaitsee rautatieaseman vierellä, mutta emme juuri ole liikkuneet kyseisessä osassa kaupunkia eli Gundeldingenissä, vaan olemme kulkeneet asemalta toiselle puolelle Baselia. 

Totesimme paikan kivaksi ja jotenkin Berliini-henkiseksi. Tosin hintataso oli tietysti noin tuplasti Berliiniin verrattuna. Sami ilahtui erityisesti listalta löytyneistä juralaisista pienpanimo-oluista. 

Myöhäisellä iltapäivällä kahvilassa oli tilaa istuskella, vaikka luulen, että lounasaikaan on melkoista vipinää. Lämpimän aurinkoisena päivänä paikan terassi olisi myös hyvä vaihtoehto. 

Maistoimme paikan kahvit ja suklaakakun. Ja siihen päälle vähän pienpanimo-olutta Samille ja sherryä minulle. Olihan tänään sentään kihlauksemme kolmikuukautispäivä!

Gundeldingen vaikutti kivalta kaupunginosalta, ja koska se on ikään kuin Arlesheimin puolella Baselia, niin kevään mittaan varmaan tutustumme Gundeldingeniin paremmin. 

Illan jo hämärryttyä poljimme takaisin Arlesheimiin. Fillarointi täällä on kyllä niin kivaa, kun liikennesuunnittelussa on oikeasti huomioitu polkupyöräilijät. Baselissa käymällä tulee kivasti parikymmentä kilometriä pyöräilyä ja fiilis on tietysti kivempi kuin julkisia odotellessa ja niissä istuskellessa.

sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Der Frosch und die Gartenzwerge

Eilen lähdettiin kivan aurinkoisen sään houkuttelemana pyörälenkille. Sen aikana koettiin elämämme kovimmat ylämäkinousut: eteläisessä Suomessa ei yksinkertaisesti ole reittejä, joissa kilometrien ajan on vastamäkeä ja välillä melkoisen jyrkkääkin.

Lenkille ei kertynyt mittaa kuin 27 kilometriä, mutta silti illalla jaloissa tunsi, että nyt on poljettu ihan tosissaan. Eihän nämä mäet vielä mitään mielettömiä olleet, kun ei edes Alppien lähellä asuta, mutta ihan riittävästi näin kehittymättömälle mäkifillaroijalle.

Alku oli kuitenkin tasaisempaa. Ikuistin sammakkoliikennemerkin:


Kukkuloilla tuli tietysti taas vastaan maatila. Täällä oli helppo tiirailla lähempääkin vasikoita ja lehmiä.


Koska olen vissiin suurelta osin ottanut kuvia vanhoista rakennuksista, niin vastapainoksi niille kerrostalo Baselin läheltä:


Illalla kävimme Baselissa näyttelyavajaisissa, paikkana Ausstellungsraum Klingental. Koska siellä olivat kaikki muutkin tutut ulkomaalaisvaihtotaiteilijat, edullisia juomia ja ilmaista kasviskeittoa, niin muutama tunti sujui leppoisasti.

- - -

Tänään päiväkävelyllä ikuistin hieman kevätkukkasia sekä pienet puutarhatontut. Täällä ei pihoilla juurikaan näy sellaisia isokokoisia tonttuja, mutta muita erilaisia patsaita tai koristeluja on helppo löytää.



Lisäksi olemme jo useammankan kerran nähneet talon seinässä haikarakyltin tai vastaavan, joka kertoo uuden lapsukaisen syntymäajan ja nimen.

perjantai 4. maaliskuuta 2011

Fasnachtskostüm

Meillä oli taas Suomi-vieraita, kun Roope, Aleksi ja Tuuli tulivat torstai-iltana Baseliin, kun olivat matkalla junilla kohti Suomea.

Demos Helsingin porukka on ollut Italian interrailillaan: menomatkalla he kävivät mm. Freiburgissa, josta voi lukea Aleksin kiinnostavan tekstin. Ennen meille saapumistaan he olivat viettäneet edellisen yön Sveitsissä Valsin kylpylässä. Sen verran houkuttelevalta paikka kuulosti, että ehkä meidänkin pitää lähteä sinne edes yhdeksi yöksi.

Torstai-iltana istuttiin ensin meillä, maisteltiin paikallisia viinejä ja oluita sekä tietysti syötiin. Minä lähdin poikien mukana Baseliin, jossa käväistiin parissa baarissa ja juteltiin mm. baselilaisesta ja sveitsiläisestä elämänmenosta ja -tavasta.

Perjantaina aamupäivästä ilahduin, kun kuriiri toi uuden Visa-korttini: aiemmin tällä viikolla sain viestin, että kortti tulee turvallisuussyistä uusia. Onneksi se sitten puhelun ja sähköpostien avulle järjestyi kivuttomasti ja tietysti minulle maksuttomasti. Tosin selvyyttä siihen, mitä ja missä korttitiedoilleni oli tapahtunut, ei ole tullut.

Perjantain iltapäivä omistettiin kiertelylle tutuissa lähinähtävyyksissämme. Onnistuin jälleen rapsuttamaan kissaa, joka tällä kertaa oli pitkäkarvainen, naukuvainen ja kehräävä.


Arlesheimin keskustassa havaittiin sininen karnevaaliasu, jossa oli lappu, että saa ottaa ilmaiseksi. Sami testasi kyseistä pellepukua, ja olihan se niin tyylikäs, että pakko oli ottaa mukaan.


Lounastimme porukassa, kävelimme reitit ja paikat ja suoritimme vähän ostoksia, ennen kuin kolmikon piti jo kiiruhtaa kohti Baselin asemaa ja yöjunaa Kööpenhaminaan.

Roope hieman lupaili, että tulee meille vielä uudelleen jossain välissä. Todennäköisesti saamme majoittaa ennen kesäkuun loppua muitakin vieraita, ja kivaahan se on, että meillä käy porukkaa kyläilemässä.

torstai 3. maaliskuuta 2011

Basler Fasnacht

Baselin karnevaali, Fasnacht, on tapahtuma, jonka merkitys alkoi selvitä heti ensimmäisinä päivinä täällä. Maaliskuiseen, kolmipäiväiseen humuun tuntui liittyvän kuitenkin paljon pienempiä ja suurempia seikkoja, joita ei-baselilainen ei hetkessä hahmota. Baselilaiset kertoivat tietysti paljon, mutta heidänkin näkökulmansa vaihtelevat: monet ”pakenevat” kaupungista Fasnachtin ajaksi ja toiset taas jäävät nauttimaan ajasta, jolloin Basel on jotain aivan muuta kuin arkena.

Baselin Fasnacht alkaa 14. maaliskuuta, ja sitä ennen muilla paikkakunnilla (myös Saksassa) on omia Fasnachtejaan. Baselilaiset pitävät tietysti omaansa ehdottomasti parhaana.

Pistän nyt tällaisen perustekstin tapahtumasta. Tekstin olen kirjoittanut pitkälti Lifting the Mask -kirjan (Peter Habricht) perusteella.

Fasnacht siis sekoittaa kaupunkia ja pistää asiat päälaelleen. Kyseiseen aikaan pidetään yleisesti lomaa, joten useimmat ovat siis vapaalla ja koulut ovat kiinni.

Fasnacht alkaa sunnuntain ja maanantain välisenä yönä klo 4: kaupungin valot sammutetaan, soittokunnat alkavat soittaa ja marssia kantaen edellään kaupungin valaisevia lyhtyjä.

Fasnacht päättyy tasan kolme vuorokautta myöhemmin.

Oleellisia osioita Fasnachtissa ovat puvut naamioineen, pikkolohuilut, rummut, marssiminen ja kulkueet, ”omat porukat” sekä vitsailu mm. paikallispolitiikalle.

Pukuja on erilaisia, ja tiettyyn naamioon, esimerkiksi narriin pukeutunut, yhdistää naamioon oikeanlaisen vaatetuksen. Näitä naamioita ja pukuja on myynnissä niin käytettyinä kuin uusina, mutta toki itsekin sellaisen saa tehdä.


Lifting the Mask -kirjassa varoitetaan satunnaista turistia edes yrittämästä pukeutumista Fasnachtiin. Fasnachtia voi seurata mainiosti ihan tavallisissa vaatteissa, etenkin, kun on ostanut plakaatin rintapieleensä eli osoittaa tukensa tapahtumalle.

Toisaalta jotkut baselilaistuttumme olivat sitä mieltä, että voi pukeutua, kunhan ei yritä mennä mukaan virallisiin marsseihin yms. toimintaan. Niihin paikalliset saattavat osallistuvat erilaisten ”Cliquen” jäseninä. Ne ovat ikään kuin klubeja, jotka treenailevat Fasnachtiin esimerkiksi harjoittelemalla marssien soittamista. Baselilaisista kuulemma noin kuusi prosenttia osaa soittaa huilua, rumpu vaatii enemmän harjoitusta.

Toiset porukat ovat nimeltään Schyssdräggziigli. Myös nämä joukkiot kulkevat ympäriinsä, soittavat ja marssivat. Nämä porukat eivät vain ole niin isoja ja järjestäytyneitä kuin Cliquet. Cliqueille on aikataulunsa mm. maanantain ja keskiviikon paraatien vuoksi, kun taas Schyssdräggziiglit voivat toimia vapaammin.

Yksi porukkatyyppi on Gugge. Se on iso puhallinmusiikkiporukka, joka soittaa tarkoituksella epäharmonisesti. Mukana on rummuttajia, jotka soittavat tiettyä rytmiä, vaikka muu bändi olisi hiljaa. Tämä rytmi poikkeaa siitä, mitä perinteisessä Fasnacht-marsseissa käytetään.

Yleisesti vaikuttaa siltä, että Baselissa pyritään kolmen päivän ajan vakavaan hauskanpitoon. Perinteiden mukainen toiminta on tärkeää, mutta samalla istutaan ravintoloissa juomassa valkoviiniä ja katsellaan esimerkiksi limerik-henkisiä esityksiä. Tapahtumassa viskellään konfetteja ja jonkin verran namuja, ja on turha odottaa, että esimerkiksi joukkoliikenne toimisi kuten normaalisti.

Fasnachtilla on juurensa keskiajalla, mutta merkittävimmät muodot ja perinteet ovat syntyneet vasta 1900-luvulla.

Yksi osa toimintaa ovat siis pinssit, Plaketten, joita on myyty tammikuusta lähtien. Niillä rahoitetaan Fachnactia. Plakettenit ovat joka vuosi erilaisia, ja niitä on saatavilla pronssista, hopeasta tai kullasta valmistettuina.

Luonnollisesti eri Fasnacht-paikkakunnilla on omat Plaketteninsa. Mehän ostimme omamme jo tammikuussa.


Helmikuussa yhä useampi kauppa alkoi koristautua Fasnachtin henkeen. Jenzerille ilmestyi myyntiin myös baselilaisen Ueli-panimon Fasnacht-olut.




Lisäksi esimerkiksi kirpputoreilla myydään naamioita ja asuja.



Lisää Fasnact-kuvia voi ihailla ympäri internetiä, esim. Googlen kuvahaun avulla.

keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Der Abfall

Lupasin kirjoittaa Luonto-Liiton Kulutus.fi -blogiin vieraskynäilyn sveitsiläisestä jätehuollosta. Siellä se nyt on eli selvitys siitä, kuinka pakkaamme sekajätteet narukiristeisiin pusseihin ja jätämme ne maanantaiaamuksi talon eteen. 

Sveitsissä jätteisiin ja kierrätyksiin suhtaudutaan vakavasti. Muuton yhteydessä saimme vihkosen, jossa jätteiden käsittely, mm. eri jätelajien mukaan, oli selvitetty melko tarkkaan.

En silti ole vakuuttunut järjestelmän erinomaisuudesta, sillä jätteiden lajittelu ei täälläkään ole viety niin pitkälle kuin voisi. Lisäksi varsinaiseen ongelmaan eli jätemäärän vähentämiseen ei tunnu tavallisessa arjessa olevan oikeastaan suurempaa kannustinta.

Ja suomalaista tietysti aina harmittaa se, ettei monissa pulloissa ole pantteja.

Muistutan myös, että jätesysteemit vaihtelevat paikkakunnittain. Se, mitä täältä kerron, koskee Arlesheimia.

tiistai 1. maaliskuuta 2011

Video: Unser Haus

Kuvasimme asunnostamme videon. Ei käsikirjoitusta eikä leikkausta, vaan sen sijaan ylipitkä, heiluvalla kameralla kuvattu pätkä, jossa höpisemme mm. postilaatikoista, lintulaudasta, vierashuoneesta, työpisteistä, Satuhäistä, Pikku-Hiirestä, taideteoksista ja jumppakuminauhasta.

Radball, Hornussen und Schwingsport

Taannoin sanomalehden sivuilla törmäsin minulle aivan uuteen urheilulajiin, Radball'in eli pyöräilypalloiluun. Oli tietysti pakko etsiä YouTubesta video, jossa selvitetään lajin menoa.

Tässä lajissa pitää jo oikeasti osata käsitellä pyöräänsä. Laji on ilmeisesti suosittu Saksassa, mutta harrastajia on myös Sveitsissä.



Aidosti sveitsiläinen joukkuelaji tuli vastaan, kun luin "Ticking along Free" -kirjaa, jossa on ulkomaalaisten tarinoita Sveitsistä. Lajin nimi on Hornussen.

Ihan Radballin kaltaista vauhtia tässä ei ole havaittavissa, mutta sen sijaan nopeasti lentävä pikkuesine sekä "kylttejä" ilmaan heitteleviä pelaajia. Väitteiden mukaan pelivälineen lyöminen on todellista osaamista vaativaa.

Hornussen on Radballia paljon vanhempi laji, ja sitä harjoitetaan lähinnä saksankielisen Sveitsin alueella.



Tämän päivän lehdessä oli juttu menestyksekkäästä urheilijasta. Laji oli jälleen vieras: Schwingen. Lehden kuvasta pystyi päättelemään, että kyseessä on jonkinlainen vaatteet päällä harjoitettu paini.

Videon perusteella tätä haroitetaan ulkoilmassa, ja oleellista on pitää noita jonkinlaisia "pöksyjä", joihin vastustaja voi tarttua.