Tätä on tapahtunut esimerkiksi kahdesti Baselin juna-aseman liepeillä, kun joku on kysynyt tietä jonnekin. Tällöin tietysti ongelma on myös se, etten osaa neuvoa ketään Baselissa mihinkään (paitsi sinne juna-asemalle ja parin nähtävyyden luo, ehkä).
Ei saksantaitoni tosin ihan heikko ole: olenhan kieltä opiskellut viisi vuotta (8. luokalta lukion loppuun), ja sen jälkeen yhden kurssin lisää myöhemmissä opinnoissa. Mutta lukiota päättäessäni kielitaidon taso oli aivan toinen, kun sekä sanasto että kielioppi olivat tuoreessa muistissa. Nyt minulla on mennyt yli kymmenen vuotta ilman merkittävää tarvetta saksantaidoille.
Sami on lukenut saksaa yläasteella. Hänen vahvuutenaan on kuitenkin suhteellisen runsas matkailu saksankielisellä alueella, joten esimerkiksi ravintolasanasto on miehellä paremmin hallussa kuin minulla.
Sitä paitsi minä hermoilen siitä, että puhun väärin, ja mietin, että miten ne datiivit ja akkusatiivit nyt menivätkään. Sami ei näistä liikoja tiedä, joten osaa huolettomammin vain laittaa sanoja peräkkäin murehtimatta, että tulee kielioppivirheitä.
Tietysti täällä ymmärrystä vaikeuttaa kuuluisa sveitsinsaksa eli paikallinen murre, josta puhuttuna on vaikea saada mitään tolkkua.
iaab:n kautta olisi mahdollista ottaa kielikurssi, jonka voisi maksaa omalla taideteoksellaan (minä en tietysti mitään sellaista teosta voisi tehdä). Kävimme perjantaina ottamassa selvää noista kursseista ja tekemässä pienen kielikokeen oikean kurssitason määrittämistä varten.
Testi oli minusta helpohko, ja aika hyvin se sujuikin. Ei Samikaan huono ollut.
Mutta kurssiajat eivät tuntuneet kovin sopivilta omiin aikatauluihin. Minä olisin mieluiten mennyt jollekin muutaman päivän tehopreppaukselle eli vaikka neljä täyttä päivää peräkkäin opiskellut saksaa, mutta sellaista ei ollut tarjolla.
Sen sijaan sovin Ruthin kanssa, että voisimme pyrkiä välillä kommunikoimaan saksaksi englannin sijaan. Testailimme sitä heti perjantaina, eikä se hullummalta tuntunut: kun toinen puhuu sopivan hitaasti eikä käytä voimakasta sveitsiläismurretta, niin asiat voi saada hoidettua.
Tämä on todettu muuallakin. Esimerkiksi lauantaina käväisin Pelastusarmeijan kirpputorilla. Minulla ei ollut käteistä mukana, ja ensimmäistä kertaa täälllä Visa-korttini toiminut maksuvälineenä (siis siinä korttimaksupäätteessä oli jotain vikaa). Tästä piti tieysti hieman keskustella henkilökunnan kanssa, kysyä lähintä pankkiautomaattia ja sitten palata käteisten kanssa hoitamaan maksu. Enkä sortunut vaihtamaan englantiin, vaan käytin saksaa.
Ylipäätään täällä ei tunnu tapahtuvan kovin usein sitä, että asiakaspalveluhenkilö vaihtaisi englantiin, vaikka sönköttää huonosti saksaa eikä edes heti ymmärrä, mitä toinen sanoo. Ulkomaalaiset kun ovat joskus Suomessa valittaneet sitä, että ei oikein edes pääse testaamaan kielitaitoaa, kun suomalaiset niin vaivatta heti ryhtyvät puhumaan englantia.
Tietysti paikallisen kielen edes jonkinlainen hallinta helpottaa elämää ja auttaa pääsemään kulttuuriin sisälle. Vaikka me Samin kanssa puhumme kotona suomea ja muiden vaihtotaiteilijoiden kanssa englantia, niin tavoite on, että kesäkuun lopulla saksa luistaisi jo selvästi sujuvammin.
Saksaa puhumalla sitä varmasti saksaa oppii. Siellä päissänne niitä aivohermoratojen oppimissynapseja sikiää sitten varmasti ripeällä vauhdilla.
VastaaPoistaJälkiviisautena voin sanoa, että kun toimit aikanaan täällä Suomessa kolme vuotta kurittoman ja peräti ilkeäksi lellityn Villi kollin hoitajana olisit voinut saksaasi jo hioa.Komentaa kissaa raikuvin saksan komennoin. Eräs ystäväni on saksalainen ja asettunut jo pysyvästi vuosikymmenet sitten Suomeen. Tämä Hannu on sanonut, että lastenkasvatuksessa sattoi pehmoasiat mainiosti hoitaa Suomen kielellä, mutta käskytyksessä ja ohjeistamisessa oli saksan kieli poikaa. Napakan selkeää. Rupeette nyt vaan siellä Samin kanssa harjoittelemaan pientä toistenne komentelua saksaksi, siitä se kielitaito sutvaantuu: SAMI JETZT SCHLAFEN!!!
t:karri
Grüezi!
VastaaPoistaMuistan kuin eilisen päivän, kun menin ensimmäistä kertaa elämässäni Saksaan työharjoitteluun. Olin hankkinut paikan ihan omin avuin ja päätin, että lukiossa aloitettua D-saksaa on pakko päästä käyttämään ihan livenä. No, pääsin paikanpäälle ja minulta kysyttiin ensimmäisenä päivänä, että suostuisinko aloittamaan kolmen kuukauden työjaksoni tuuraamalla heidän sentraalisantraansa eli hoitamaan respan ja puhelinvaihteen hommat? Jos olisin tiennyt sen etukäteen, olisin varmaan jäänyt kotiin!! :D Mutta sitten tartuin toimeen ja.. huh! - oli se vaan kokemus. Ekat pari viikkoa olin rättipoikkipuhki työpäivän päätteeksi, kun jouduin keskittymään täysillä jokaikiseen lauseeseen ja vielä puhelimessa, jossa yritin ymmärtää erilaisia murteita, itävaltalaisista ja sveitsiläisistä puhumattakaan! Oli se vain melkoinen kielikylpy ja siinä sitä sitten oppi huomaamaan, että on ihan turha käyttää energiaa kielioppiin tai muuhunkaan. Tärkeintä on vain, että puhuu ja yrittää saada itsensä ymmärretyksi :)
Mari: unohda ne datiivit ja akkusatiivit. Saksankielessä saat nyt huolettomasti rakentaa sivulausetta sivulauseen perään mielin määrin, joten anna palaa ja nauti kielen moniulotteisuudesta ja koita muistaa laittaa se verbi sinne sivulauseen perään. Ich liebe die deutsche Sprache und die komische Kultur der Ordentlich- und Pünktlichkeiten.
Viel Spass!
Miia
Karri, niin, Villi-kissan komenteluunhan käy ihan yhtä hyvin suomi kuin saksakin: ei se kuitenkaan tottelisi, ellei herkuilla houkuttelisi :)
VastaaPoistaMiia, olisinpa minäkin käyttänyt saksaa pian sen lukio-opiskelun jälkeen: nyt on oikeasti päässyt ne taidot ruostumaan pahasti, ja sanastokin tuntuu olevan usein suuresti haussa (tai sitten sekoittuu ruotsiin). Mutta eiköhän se tästä: valitettavasti ei vain joka päivä ole luontevaa tilaisuutta saksan puhumiseen. Samin kanssa höpistään välillä saksaksi, mutta se on aika ankeaa verrattuna siihen, että toinen natiivisti puhuisi kieltä.