"Ich gha nid klage"

Myöhään torstai-iltana luoksemme saapuivat Olli ja Hertta. He matkasivat Baseliin Italiasta ja viipyivät luonamme lauantaiaamuun, jolloin he jatkoivat matkaa Pariisiin.

Perjantaina oli siis vuorossa Arlesheimin ja Dornachin esittely. Kuljimme katedraalin kautta Ermitagelle.

Sieltä sitten ylös kukkulalle Schlosshof Dornach - ravintolaan.  Kuten nettisivun kuvat paljastavat, niin ravintolasta näkee hyvin aluetta, ja terassi on mainio paikka hyvällä säällä. Vaikka päivä oli vähän harmaa, niin tietysti ympäristö herätti vieraissamme ihailua, onhan täällä sekä luontoa, historiaa että rauhallista oloa.

Sekä tietysti ruokaa.
Söimme ravintolassa lounaan: minun lautasellani tattirisotto (n. 15 e) ja pojilla edessään lounasmenun Schnitzel-annokset, joita ennen he olivat saaneet alkukeiton (suunnilleen sama hinta kuin minunkin ruuallani).
Ehdimme juuri ennen lounasajan päättymistä: lounasajat nimittäin ovat täällä lyhyitä, yleensä klo 12-14.

Dorneckin linnanraunioiden tutkailun jälkeen suuntasimme alaspäin ja Goetheanumiin. Tämä betonirakennus ja sen ympäristö (lukuisia samantyylisiä omakotitaloja) on ensikertalaisista vieraista aina yllättävää, hämmentävää ja hienoa.

Suuri pääsali on auki päivittäin klo 13.30-14.30, joten sitä emme tällä kertaa nähneet, mutta muutoin osasimme jo vähän enemmän esitellä paikkaa. Saimme nimittäin lainaksi suomenkielisen Goetheanum-kirjan, joten nyt on jo vähän enemmän käsitystä sekä rakennuksesta että antroposofiasta.

Vanhempi nainen tuli esittäytymään luoksemme: hän nimittäin oli suomalainen. Kerroin, että minä ja Sami asumme täällä puoli vuotta, ja että Olli ja Hertta ovat käymässä. Nainen kysyi, ovatko he tulleet vierailulle Rudolf Steinerin 150-vuotissynttärijuhlallisuuksien vuoksi, jotka nyt viikonloppuna ovat Goetheanumissa täydessä vauhdissa.

Nooh, ei sentään niin syvällä touhussa olla, että synttärijuhliin laajemmin osallistuttaisiin. Mutta suomalaisiin voi siis tuolla törmätä ilmeisen helposti, kuten monien muidenkin kansallisuuksien edustajiin. 

Goetheanumin lähellä on kahvila ja Demeter-kauppa. Pysähdyimme sinne kahville, ennen kuin jatkoimme Arlesheimiin Jenzerin lihakauppaan sekä leipä- ja kakkuostoksille.

Eli kuten voi arvata, niin "väliateriana" nautittiin paikallisia tuotteita.

Sitten oli aika suunnata Baseliin. Valitettavasti oli jo hämärää, niin Baselin vanhan kaupungin ja Reinin rantojen hienoudesta ei ihan täyttä käsitystä saanut, kun läpi kuljimme. 

Ilta vietettiin taas vaihtotaiteilijoiden seurassa. Georges oli kokannut paistin ja muuta ateriaa, joten ruokaa tankattiin taas. Ja kohoteltiin maljat.

Ja käytiin vielä lasillisilla Hirscheneckissä: kyseinen baari on savuton ja siellä on hyviä oluita baselilaisittain edulliseen hintaan. Eivätkä tunnelma ja itse paikka ole muutenkaan hullumpia.

Olli ja Hertta lähtivät aamulla aikaisin, emmekä edes heränneet hyvästelemään heitä. Seuraavat suomalaiset vieraat tulevat näillä näkymin jo ensi viikolla, joten taas pääsee turistioppaakis.

- - -

Tektin otsikko on lukemani kirjan mukaan schwyzerdütschiksi (siis Sveitsin saksan murteella) tapa vastata kysymykseen "Mitä kuuluu?", ja se tarkoittaa "Enpä voi valittaa".