Schwitze

Tällä viikolla olen pyöräillyt noin 143 kilometriä, joista noin 30 km tänään helteisenä sunnuntaina. Suuntasimme katsomaan taas yhtä linnanrauniota. Niitähän täällä riittää, mutta tämänkertainen oli sieltä isoimmasta päästä.

Samalla näimme taas pari uutta pikkukylää sekä tietysti paljon maisemia ja maaseutua: kirsikat punoittavat, mansikat ovat kypsiä, perunanvarret reilunkokoisia.

Samille ostettiin kirpputorilta tällä viikolla vyölaukku, sillä pieniä taskuja tarvitaan aina, eikä niitä peruspaidassa tai pyöräilyshortseissa ole lainkaan. Se siis nyt pullottaa miehen vyötäröllä.

Helle teki pyöräilystä erityisesti ylämäissä rankan. Vaikka ei tälle reitille edes niitä pahimpia ylämäkiä sattunut, niin hiki valui ja voimat hupenivat. Loppumatkasta oli mahtavan vilpoisaa ajella metsäreitillä eli puiden varjossa.

Pari pysähdystä tehtiin metsämansikoiden vuoksi. Niitä pitäisi saada pian lisää, sillä eilen istuttiin viinilasillisella naapurin Brunon takapihalla. Siellä kasvaa metsämansikoita reilusti, ja naureskelin Brunolle, että teen yön hämärissä mansikkavarkauden. Bruno sanoi, ettei hän niitä itse poimi, joten sovittiin, että käväisen keräämässä mansikat.

Mutta vielä paikallisesta mäkisyydestä. Tässä alla on kuva pyöräilykartasta, jossa näkyy kotikuntamme Arlesheim. Pyöräilyreiteillä mäkien jyrkkyysasteet ja vaikeustaso on merkitty nuolin. Tuon ylemmän ympyrän kohdalla on kolme nuolta: mäki on sellainen, etten suostuisi sitä polkemaan ylös. Alaspäin on tosin huruutettu, ja vauhti on melkoinen.

Alemmassa ympyrässä on vain kaksi nuolta. Tuo mutkitteleva reitti Dornachista Gempeniin on yllättävän kiva reitti. Vaikka meiltä lähtiessä käytännössä tulee yhtäjaksoista nousua seitsemän kilometriä, niin nousu ei ole liiian jyrkkä poljettavaksi. Kun pääsee Gempeniin, niin voi seurata tuota punaista reittiä mukavasti halki pikkukylien.

Ainoa onglema tuolla tienpätkällä on liikenne. Siellä menee aika paljon autoilijoita ja moottoripyöräilijöitä, eivätkä he aja kovinkaan hiljaa. Kun tien toisella puolella on kallioleikkaus ja toisella puolella jyrkkä tiputus alas, niin tottumatonta suomalaista hieman hirvittää.

Täällä kuulemma ihmisiä loukkaantuu ja jopa kuolee siksi, että esimerkiksi lenkillä hämärässä astuvat harhaan, kompastuvat ja vierähtävät tienreunalta alas. Kaiteitakin on nimittäin varsin harvoin.

Kartasta näkee tietysti myös lähiseutujemme korkeuksia. Yli 600 metriin noustaan siis usein pyörälenkeilläkin.