lauantai 25. kesäkuuta 2011

Die letzte Wanderung

Torstaina teimme Matin ja Samin kanssa Aeschissa linnanraunioille ja viinimaisemiin suuntautuneen kuljeskelun. Sää oli sateisemman keskiviikon jälkeen kauniin pilvipoutainen.



Kävelyn välipalana nautittiin Aeschista konditoriosta herkulliset kirsikkapiiraset.



Retkemme päätteeksi nautimme aterian viinitilan yhteydessä olevan ravintolan terassilla. Ja tietysti maisteltiin niitä viinejäkin. 


Eilen perjantaina eli juhannusaattona valittiin kohteeksi Jura. Menimme ensin lyhyen matkan paikallisjunalla ja vaihdoimme linja-autoon. Sitten lähdettiin vaeltamaan kohti korkeampia paikkoja. Päivän mittaan taittui noin 22 kilometriä, ja nousimme kahdelle tasan yhtä korkealle (1204 m) huipulle, Passwangille ja Hohe Windelle.

Eli aika rankka kävely, sillä ylä- ja alamäkeä oli runsaasti.

Hevonen ei ollut kuollut, vaikka hetken epäilytti eläimen elollisuus. Reitit kulkivat läpi laitumien.

 

Näitä kotiloita näkee paljon, mutta ei tosin kovin usein tiukassa otteessa.






Matin pyöräkin pääsi perille eli se tuotiin Arlesheimiin eilen. Tänään päästään siis fillareilla Baseliin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti